Ilouutinen uusille opiskelijoille: opiskelija-asuntoja tarjolla hyvin
Valtaosa vaihto-opiskelijoista ja jopa 71 prosenttia kansainvälisistä tutkinto-opiskelijoista – korkein osuus Euroopassa – asuu Suomessa opiskelija-asunnossa. Siksi epidemian takia takkuileva opiskelijaliikkuvuus näkyy juuri opiskelija-asuntojen kysynnässä.
”Opiskelija-asuntoyhteisöt ovat tukeneet korkeakoulutuksen kansainvälistymistä tarjoamalla edullisia asuntoja kansainvälisille opiskelijoille, joiden on vaikea löytää asuntoa tavallisilta vuokramarkkinoilta,” Suomen opiskelija-asunnot SOA:n toiminnanjohtaja Lauri Lehtoruusu selittää.
Vapaana on nyt erityisesti edullisimpia soluasuntoja ja kimppakämppiä, jotka ovat olleet kansainvälisten opiskelijoiden suosiossa.
”Yhteisöllistä asumista kannattaa rohkeasti kokeilla. Korona on vienyt monelta opiskelijalta kesätyöt, mikä kiristää toimeentuloa. Soluasuminen on edullinen vaihtoehto,” Lehtoruusu vinkkaa.
Eri korkeakoulut valmistautuvat syksyyn hyvin erilaisin opetusjärjestelyin. Osa palaa normaaliin lähiopetukseen ja aikoo vastaanottaa vaihto-opiskelijoita, toiset jatkavat poikkeusjärjestelyin. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopisto on päättänyt, että opetus järjestetään pääsääntöisesti etänä koko syyslukukauden eikä opiskelijavaihtoa järjestetä.
Lehtoruusu ei kuitenkaan suosittele lykkäämään muuttoa opiskelupaikkakunnalle, vaikka opiskelu alkaisikin etänä. Asunnonsaanti voi takkuilla myöhemmin lukuvuoden aikana.
”Osa korkeakouluista lykkää syksyn peruuntuneita vaihtoja keväälle ja osa korkeakouluista saattaa palata etäopetuksesta lähiopetukseen syksyn puolivälissä. Siksi lukuvuoden aikana voi olla odotettavissa yllättäviä kysyntäpiikkejä.”
Lisätietoja:
Lauri Lehtoruusu
Toiminnanjohtaja
Suomen opiskelija-asunnot SOA ry
050 5737125
lauri.lehtoruusu@rakli.fi
Lisätietoa korkeakoulujen syksyn poikkeuslinjauksista
Yliopistot ja ammattikorkeakoulut päättävät itsenäisesti opetuksen järjestämistavasta ja mahdollisista kansainvälisiä opiskelijoita koskevista linjauksista. Korkeakoulujen linjauksia on kerätty tänne: Katso tästä taulukko korkeakoulujen syksyn opetusjärjestelyistä.
Taulukon tiedot on kerätty 12.-16.6.2020. Koska tilanne elää päivittäin, osa korkeakouluista on saattanut päivittää linjauksiaan tiedonkeruun jälkeen. Taulukon tiedot perustuvat avoimista lähteistä saatavilla oleviin linjauksiin. Korkeakouluilla voi olla henkilökunnalle ja opiskelijoille suunnattuja tarkempia linjauksia kirjautumista edellyttävissä järjestelmissä.
Suomen opiskelija-asunnot SOA ry
Suomen opiskelija-asunnot SOA ry on opiskelija-asuntoyhteisöjen valtakunnallinen edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö. SOA:n jäseninä on 22 opiskelija-asuntoyhteisöä sekä opiskelijajärjestöt Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK. Jäseninä olevat opiskelija-asuntoyhteisöt toimivat tärkeimmillä opiskelupaikkakunnilla ja ne omistavat yhteensä noin 45 000 vuokra-asuntoa, joissa asuu noin 70 000 opiskelijaa. Opiskelija-asuntoyhteisöt ovat yleishyödyllisiä toimijoita, joko säätiöitä, kaupunkien omistamia yhtiöitä, ylioppilaskuntia tai yhdistyksiä. SOA:n jäsenyhteisöjen tavoitteena on tarjota opiskelijoiden toiveita ja tarpeita vastaavia asuntoja kohtuulliseen hintaan.
Tietoja julkaisijasta
Suomen opiskelija-asunnot SOA ry on opiskelija-asuntoyhteisöjen valtakunnallinen edunvalvonta- ja yhteistyöjärjestö. SOA:n jäsenyhteisöt ovat yleishyödyllisiä säätiöitä, yhtiöitä, yhdistyksiä ja ylioppilaskuntia, joiden tavoitteena on tarjota opiskelijoiden toiveita ja tarpeita vastaavia asuntoja kohtuulliseen hintaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen opiskelija-asunnot SOA ry
Opiskelija-asuntojen rakentamisen esteitä halutaan purkaa - suositukset pikaisesti valmisteluun17.1.2025 14:05:28 EET | Tiedote
Ympäristöministeriön asettaman työryhmän toimenpidesuositukset antavat riittävät keinot uusien opiskelija-asuntojen rakentamiselle. SOA kuitenkin painottaa, että erityisryhmien investointiavustus tulee palauttaa julkisen taloustilanteen elpyessä. Esitykset tulee panna toimeen viiveettä, jotta tarpeelliset opiskelija-asuntojen rakennushankkeet saadaan käyntiin.
LOASin Joonas Grönlund pohjoismaisen opiskelija-asumisen yhteistyöjärjestön puheenjohtajaksi17.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Pohjoismaisten opiskelija-asuntoyhteisöjen yhteistyöjärjestö NSBO (The Nordic Association for Student Housing) valitsi vuosikokouksessaan Joonas Grönlundin yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi. Grönlund on Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiön (LOAS) toiminnanjohtaja.
Opiskelija-asuntojen käyttöasteet kipusivat viime vuonna ennätystasolle – lisärakentamisen yllä synkkiä pilviä27.6.2024 07:07:00 EEST | Tiedote
Opiskelija-asuntojen käyttöasteet ovat viime vuodet takoneet ennätyslukuja, käy ilmi Suomen opiskelija-asunnot SOA ry:n keräämästä tilastotiedosta. Mukana vertailussa on 12 opiskelija-asuntoyhteisöä, joilta on saatavissa yhtenäinen tilastosarja vuodesta 2016.
Nuorilla on realistiset odotukset asunnonhakuun – opiskelija-asumiseen kohdistuu vanhentuneita mielikuvia25.6.2024 07:06:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset nuoret muuttavat omilleen keskimäärin 18–20-vuotiaina. Monella asunnonhaku ajoittuu siis toisen asteen opintojen päättymisen ja mahdollisten jatko-opintojen välille.
Uusi opiskelija! Näillä vinkeillä asunnonhaku onnistuu12.6.2024 07:10:00 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen opiskelijavalinnat ratkeavat viimeistään heinäkuun alussa. Kun opiskelupaikka on plakkarissa, monilla on seuraavana edessä asunnonhaku. Opiskelija-asunnot ovat monelle uudelle opiskelijalle ensisijainen valinta. Opiskelija-asuntoja tarjoavat säätiöt, yleishyödylliset yhtiöt, yhdistykset ja ylioppilaskunnat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme