Agenda - Art 2030 alkaa - taidetta YK:n Kestävän kehityksen tavoitteista esillä YK-viikon ajan
Agenda - Art 2030 teossarja 19.10. - 25.10.2020
Agenda - Art 2030 teossarjan 17 teosta esitetään Töölönlahden ympäristössä Helsingissä viikolla 43 (19.10.-25.10.) lokakuussa 2020. Esityspaikkoja ovat mm. Finlandia-talo, Kansallismuseon puisto, Hakasalmen huvilan puisto, Villa Kivi, Diakonissalaitoksen kirkko ja Keskustakirjasto Oodi. Teossarjan toteutuksessa noudatetaan vallitsevia covid-19 säädöksiä.
Teossarja koostuu kutsutuista ja anonymisoidun teoshaun kautta valituista teoksista.
Teossarjan on ideoinut, kuratoinut ja tuottaa kuvataitelija, valokuvaaja Marika Tomu Kaipainen. Kaipainen sai marraskuussa 2019 teossarjan toteuttamiseen Alfred Kordelinin säätiön myöntämän apurahan. Teossarja on osa Suomen YK-liiton juhlatapahtumia YK:n täyttäessä 75 vuotta 24.10.2020.
Kaikki kestävän kehityksen 17 tavoitetta ovat tärkeitä ja linkittyvät toisiinsa: yhtä ei voi tavoitella toisen kustannuksella. Tavoitteiden toteutumiseen tarvitaan politiikkaa, kansalaisia, vuorovaikutusta, mielikuvitusta, taidetta ja tiedettä. Taiteen ja tieteen vuoropuhelua tarvitaan, koska pelkkä tiedon lisääminen ei riitä niin tärkeää kuin se onkin. Jos tieto yksin riittäisi, ilmastokriisiin ja luonnon monimuotoisuuden häviämiseen puututtaisiin vahvemmin. Kestävyyskriisi olisi taltutettu, tasa-arvo toteutuisi, sodat ja konfliktit olisivat historiaa.
Teossarjan tekijät ovat:
Aki Koskinen, kuvataiteilija (Pietarsaari)
Anni Honkajuuri, keramiikkataiteilija ja kuvataideopettaja (Hämeenlinna)
Caracara Collective,
Aleksi Vesaluoma ja Aleksi Puustinen (Helsinki)
Iikka Kivi, stand up -koomikko ja käsikirjoittaja (Oulu)
Johanna Virtanen, kuvataiteilija (Helsinki)
Katja Tukiainen, kuvataiteilija ja taidemaalari (Helsinki)
Ville Lähde, ympäristötutkija filosofi tiedetoimittaja tietokirjailija (Lempäälä) ja Aura Raulo, evoluutiobiologi kuvataiteilija (Iso-Britannia, Oxford)
LABRA ryhmä, nuorten (14-19 v) taiteen tekijöiden ryhmä: Tuvia Kaipainen, Kide Rinne, Essi Saarikoski ja Laura Ylinen. Herttoniemen nuorisotyöyksikkö, Helsingin Kaupunki (Helsinki)
Laurene Bois-Mariage, visual artist (Helsinki)
Maria Punkkinen, keramiikkataiteilija (Helsinki)
Marika Tomu Kaipainen kuvataiteilija, Agenda-Art 2030 kuraattori ja tuottaja (Helsinki), Jere Nieminen tutkija Villi vyöhyke ry (Tampere) ja Ulla Taipale kuraattori ja taiteilija (Melliferopolis)
Minna Impiö ja Mari Martikainen, tekstiilitaiteilijat, Mifuko oy (Helsinki)
Nina Luostarinen, tutkija, innostaja (Paimio)
Noora Kauppila, laulaja, esiintyvä taiteilija ja muusikko (Helsinki)
Sakari Kinnunen, taiteilija, tanssija (Helsinki)
Taideryhmä Riskilä, Olavi Fellman, kuvataiteilija, taidegraafikko ja Satu Söderholm, valokuvaaja, sosiaalityöntekijä (Espoo)
Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, taiteilija duo (Helsinki)
Kuraattori Marika Tomu Kaipainen:
"Agenda - Art 2030 teossarja on syntynyt tarpeesta kiinnittää huomiota ja luoda ymmärrystä kestävyyskriisin moniin juonteisiin, mutta myös avata ja lisätä ymmärrystä yhteisestä moraalihorisontista, jonka saavuttamiseen YK:n Kestävän kehityksen tavoitteet - Agenda 2030 ohjelma meitä ohjaa ja auttaa. Tässä taiteella on merkittävä rooli paitsi vakiintuneiden käsitysten ja valta-asetelmien horjuttajana, myös toivon luojana ja tunteiden tuojana. Teossarjan toteuttamisessa keskeistä on ollut Agenda 2030 ohjelman tarjoamat arvot ja asenteet. Ekologisuus ja yhdenvertaisuus ovat teossarjan keskeisiä arvoja, joihin anonymisoidulla teoshaulla vastattiin. Agenda 2030 luo pohjaa tulevaisuudelle. Tuon tulevaisuuden kohtaaminen edellyttää tuoretta ja poikkeuksellista näkökulmaa, sisältöä ja otetta. Agenda-Art 2030 teossarja tarjoaa tätä."
Agenda - Art 2030 kotisivu: https://www.agenda-art-2030.com/
Instagram: agenda_art_2030
Muut YK-viikon tapahtumat: https://www.ykliitto.fi/uutiset-media/uutiset/yk-75-vuotta-juhlaviikko
#AgendaArt2030
Logo: Hella Design
Animaatio: Zeroboys, #tukilakko2020
Experience Agenda 2030 through ART!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Agenda-Art 2030
Art Curator
Marika Tomu Kaipainen
+358 40 137 2273
artagenda2030@gmail.com
Instagram: agenda_art_2030
Facebook: www.facebook.com/AgendArt2030
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Siltasaarenkatu 4
00530 Helsinki
+358 44 781 0300, toimisto@ykliitto.fihttps://www.ykliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen YK-liitto
Vuoden YK:n ystävä 2024 on komissaari Jutta Urpilainen - YK:n ystävien kunniajäsen professori Per Ashorn24.10.2024 17:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden YK:n ystäväksi on valittu komissaari Jutta Urpilainen. Lisäksi vuoden YK:n ystävien kunniajäsenyyys myönnetään Tampereen yliopiston lastentautiopin professori Per Ashornille. Suomen YK-liitto ja YK:n ystävät -verkosto myönsivät kunniamaininnat YK:n päivän juhlassa torstaina 24.10.2024 Oodissa.
Suomen YK-liitto täyttää 70 vuotta21.10.2024 08:18:00 EEST | Tiedote
Toiminnanjohtaja Helena Laukko: ”On Suomen etu vahvistaa demokratiaa, oikeusperustaisuutta ja YK:ssa tehtävää monenkeskistä yhteistyötä.”
Suomen YK-liitto: ulko- ja turvallisuuspoliittisen valtionavun lakkautus romahduttaa suomalaisen YK-viestinnän, vaikuttamisen ja koulutuksen - ”Suomessa ajetaan alas kansalaisyhteiskuntaa.”22.5.2024 17:05:23 EEST | Tiedote
Ulkoministeriö lakkauttaa kansalaisjärjestöjen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen toimintaan tarkoitetut valtionavut 2025 alkaen. Avustuksen lakkauttaminen halvaannuttaa Suomen YK-liiton toiminnan. Kyseinen avustus on kattanut noin puolet YK-liiton tuloista.
Suomen YK-liitto: Tukea monenkeskiselle yhteistyölle on vahvistettava16.5.2024 08:39:13 EEST | Tiedote
Planeettamme on yhteinen. Sen kestävästä kehityksestä ja turvallisuudesta huolehtiminen on myös Suomen etu. Turvallisuutemme ei lisäänny muureja rakentamalla, vaan luottamusta ja yhteistyötä vahvistamalla.
Suomen YK-liitto vetoaa palestiinalaisten hätäavun puolesta30.1.2024 15:36:06 EET | Tiedote
Suomen YK-liiton mielestä Suomen tulee edistää humanitaarisen avun pääsyä perille Gazan siviileille. Siksi rahoitusta UNRWA:lle tulee jatkaa mahdollisimman pian.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme