Rakennuttajatoimisto HTJ Oy

Klaukkalan kehätie avataan liikenteelle – HTJ:n valvonnassa rakennustyöt vuoden etuajassa

Jaa
Uusi Klaukkalan kehätie avataan liikenteelle 26.11. torstaina. HTJ toimi hankkeen johtavana rakennuttajakonsulttina ja vastasi rakennustöiden onnistumisen ja liikennejärjestelyiden kannalta kriittisistä tehtävistä. Vuoden etuajassa liikenteelle avattava Klaukkalan kehätie parantaa merkittävästi Nurmijärven liikenneyhteyksiä ja -turvallisuutta, asuinmukavuutta sekä maankäytön kehittämisen edellytyksiä.
Hankkeessa rakennettiin neljä eritasoliittymää. Kuvassa Lamminsuon risteyssillan ja ramppien rakennustöitä Valtatie 3:lla elokuussa 2020. (Lähde: Väylävirasto, Kuvaaja: KopterCam)
Hankkeessa rakennettiin neljä eritasoliittymää. Kuvassa Lamminsuon risteyssillan ja ramppien rakennustöitä Valtatie 3:lla elokuussa 2020. (Lähde: Väylävirasto, Kuvaaja: KopterCam)

”Olemme erittäin iloisia Klaukkalan kehätien aukeamisesta. Tiellä on suuri vaikutus paikallisesti, sillä se tulee helpottamaan ruuhkia Klaukkalantiellä sekä Luhtaanmäen eritasoliittymässä. Samalla liikenneturvallisuus paranee, kun liikennemäärät alemmalla maantieverkolla vähenevät. Tämä vaikuttaa monin tavoin myönteisesti myös asumisviihtyvyyteen Klaukkalassa”, Nurmijärven kunnan liikenneinsinööri Pia Korteniemi sanoo.

HTJ toimi hankkeen rakennuttajakonsulttina vastaten urakan kilpailutuksesta ja rakennustöiden valvonnasta sekä johti eri toimijoiden välistä päivittäistä yhteistyötä. Hankkeen onnistumisen kannalta merkittävä tehtävä oli toimia Väyläviraston edustajana ja Nurmijärven kunnan apuna eri tilanteissa ja varmistaa muun muassa liikennejärjestelyiden sujuvuus rakennustöiden aikana.

”Klaukkalan kehätien rakentaminen on edennyt jouhevasti. Onnistuimme pitämään häiriöt muulle liikenteelle Valtatie 3:lla minimissä, mikä oli yksi hankkeelle jo hankintavaiheessa asetetuista tavoitteistamme. Olen erittäin tyytyväinen, että kehätie päästään avaamaan liikenteelle etuajassa. Tämä hieno tulos onnistuneelle yhteistyöllemme Väyläviraston, Nurmijärven kunnan sekä pääurakoitsija Kreaten kanssa”, HTJ:n infrarakentamisen johtaja Ilmari Sikander toteaa.

”Tiehanke kilpailutettiin Väylävirastossa kehitetyllä Suunnittele ja toteuta -urakkamallilla (STk), joka sisältää kehitysvaiheen. Klaukkalan kehätie on yksi urakkamallin pilottihankkeista. HTJ:n johdolla kilpailutus saatiin maaliin sujuvasti ja asiantuntevasti. Olemme tilaajana tyytyväisiä myös siihen, miten HTJ hoiti yhteydenpidon paikallisiin asukkaisiin urakan aikana”, sanoo projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta.

Infrarakentaminen on yksi HTJ:n kasvavista liiketoiminta-alueista. Nyt liikenteelle avautuvan Klaukkalan kehätien lisäksi HTJ toimii rakennuttajakonsulttina myös muun muassa Lahden eteläisen kehätien hankekokonaisuudessa, joka on Suomen suurin käynnissä oleva tiehanke. Lahden eteläisen kehätien on määrä avautua liikenteelle joulukuussa 2020.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilmari Sikander
Johtaja, Infrarakentaminen
Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
040 588 4346
ilmari.sikander@htj.fi

Kuvat

Hankkeessa rakennettiin neljä eritasoliittymää. Kuvassa Lamminsuon risteyssillan ja ramppien rakennustöitä Valtatie 3:lla elokuussa 2020. (Lähde: Väylävirasto, Kuvaaja: KopterCam)
Hankkeessa rakennettiin neljä eritasoliittymää. Kuvassa Lamminsuon risteyssillan ja ramppien rakennustöitä Valtatie 3:lla elokuussa 2020. (Lähde: Väylävirasto, Kuvaaja: KopterCam)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
Karhumäentie 3
01530 Vantaa

010 3232 100https://www.htj.fi/

HTJ on yksi Suomen johtavista rakennuttajatoimistoista. Tarjoamme rakennuttamisen, työmaavalvonnan, energia- ja ympäristökonsultoinnin sekä projektinjohdon asiantuntijapalveluita. Kasvatamme onnistumisia rakentamalla toimivia ja viihtyisiä elinympäristöjä yhdessä kumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa. Toimipisteemme sijaitsevat Vantaalla, Hämeenlinnassa, Tampereella ja Turussa. Meillä työskentelee yli 150 asiantuntijaa ja liikevaihtomme on yli 19 Me. www.htj.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennuttajatoimisto HTJ Oy

Rakennuttajatoimisto HTJ:n talonrakennuttamisen toimialue vahvistuu11.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

HTJ vahvistaa talonrakennuttamisen toimialaansa Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa. Esa Suomalainen on aloittanut HTJ:n talotoimialueen Itä-Suomen aluejohtajana 20.5.2024 ja Teemu Haaja Keski- ja Pohjois-Suomen aluejohtajana loppuvuodesta 2023. Molemmat tehtävät ovat uusia. Suomalainen ja Haaja vastaavat HTJ:lla omien vastuualueidensa kokonaisvaltaisesta johtamisesta sekä talonrakentamisen hankkeista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye