Suvaitsevaisuutta ei voi väistää
Muun muassa tällaisia huomioita ja kysymyksiä esittävät ajankohtaisessa kirjassaan Suvaitsevaisuus – Erään taistelun kuvaus suomalaisen arvokeskustelun asiantuntijat, käytännöllisen filosofian professori emeritus Timo Airaksinen ja FM, VTT Heta Gylling. He kirjoittavat ymmärrettävää kieltä eivätkä piiloudu korkealentoisen käsitteistön taakse. Monessa kohdin he käyttävät esimerkkeinä itseään eivätkä epäröi ilmaista kantaansa, mutta esittävät myös loogisen ratkaisun vaihtoehdoksi vaihtoehdottomuudelle. Eikä kysymys ole suinkaan vain maahanmuuttoon liittyvistä asioista.
"Periaatteena on: jos henkilöllä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan, ei kannata puhua suvaitsevaisuudesta tai sen puutteesta. Sanon, etten suvaitse USA:n Kuuban politiikkaa. Mitä tämä voisi tarkoittaa? En yleensä mene sanomaan, että suvaitsen tai en suvaitse sotaa. Sanomisessa ei tosiaan olisi mitään järkeä, koska pitäisi sanoa vain, etten hyväksy sotaa tai että paheksun sitä. Suvaitsemisen puute, siis se, etten suvaitse, edellyttää ainakin joitakin toimintamahdollisuuksia. Päivi Räsänen ei siedä eikä suvaitse samansukupuolisia avioliittoja, voimme sanoa niin, koska hänellä on valtaa. Anna Kontula ei suvaitse Israelin toimia Gazassa, kun hän menee paikan päälle osoittamaan mieltä ja joutuu pidätetyksi. Kristillinen liitto tietysti paheksuu hänen toimiaan. Suomi valtiotoimijana pystyy ilmoittamaan, ettemme suvaitse Puolan nykyhallituksen toimia demokratiakehityksen jarruttajana, koska Suomi pystyy vaikuttamaan asiaan EU:ssa. Puola varmasti väittää Suomea ymmärtämättömäksi, jonka virallinen Suomi kieltää. Suvaitsevaisuus ei koske vain yksilöitä vaan myös kansalaisyhteiskuntaa, valtiota ja sen lainsäädäntöä."
Timo Airaksinen & Heta Gylling
Suvaitsevaisuus - Erään taistelun kuvaus
ISBN 978-952-270-443-6
256 sivua. Arktinen Banaani.
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Timo Airaksinen
puh. 040 5842 405, timo.airaksinen@helsinki.fi
Arktinen Banaani, kustannustoimittaja Vesa Anttonen
puh. 040 778 3254, anttonenvesa@gmail.com
Lehdistökappaleet:
Arktinen Banaani, kustantaja Harto Pasonen,
puh. 050 529 9768, harto.pasonen@sarjakuva.com
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Arktinen Banaani on 26 vuotta toiminut kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta, lastenkirjoja ja sarjakuvia niin uusilta kuin kokeneilta kirjailijoilta ja kuvantekijöiltä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Arktinen Banaani
Kaikkien aikojen ankkamestarin Carl Barksin salaisuudet paljastuvat29.6.2021 09:00:00 EEST | Tiedote
Modernin sarjakuvan historiaan mahtuu muutamia elämää suurempia taiteilijoita. Carl Barks (1901–2000) oli yksi juuri 70 vuotta täyttäneen Aku Ankka -lehden arvostetuimmista tekijöistä. Hänen tarinansa ovat vaikuttaneet satoihin miljooniin ihmisiin.
Koko perheen jääkiekkokirja leijonakapteeni Mörkö-Markosta16.6.2021 08:45:00 EEST | Tiedote
Lempäälän innokas lätkäpoika Marko Anttila kasvoi mahtaviin mittoihin kahdessakin mielessä: ensin pituutta karttui niin paljon, ettei sopivia pelivarusteita tahtonut löytyä, sitten monien koitosten jälkeen huipputason hyökkääjäksi, joka vastaanotti Suomen maailmanmestaruuspokaalin keväällä 2019.
Arktinen Banaani moninaistaa kirjallisuuden kenttää25.5.2021 09:00:00 EEST | Tiedote
Moninaisuus tarkoittaa sitä, että ihmisiä on moneen lähtöön. Sisäisten ja ulkoisten ominaisuuksien perusteella meitä jaetaan erilaisiin ryhmiin, mutta kaikkia ryhmiä ei kuitenkaan edusteta tasavertaisesti – ei myöskään kirjallisuudessa. Tällaiset vähemmälle huomiolle jäävät ryhmät muodostuvat Suomessa muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, muun kuin kristinuskon edustajista, eri tavoin vammaisista sekä muutoin fyysisiltä piirteiltään tai kulttuuritaustaltaan näennäisestä normaalista eroavista ihmisistä.
Piika – Romaani kuin 2020-luvun Suomi-filmi18.11.2020 08:50:00 EET | Tiedote
Elinan elämänlaatu ei ole lahjakkuudesta kiinni. Filosofian opinnot ovat kuitenkin vaihtuneet kokopäiväpöhnään Jousi-baarissa – ja sen mukaiseen maineeseen. Nuoren naisen muistikuvat hyvästä lapsuudesta liittyvät keskeisesti eläimiin, ja eräänä ryhdistäytymisen hetkenä Elina jättää hakupaperit maaseutuoppilaitokseen. Oluen sijaan nuori nainen alkaa imeä tietoa karjanhoidosta ja kaikesta, mikä nykyaikaiseen tilanpitoon liittyy.
Värikäs opaskirja johdattaa Tallinnan uuteen ytimeen, esikaupunkeihin9.9.2020 09:00:00 EEST | Tiedote
Tallinna on jo kauan ollut lähellä suomalaisten sydämiä, ja nykyisin sen voi laskea suosiotaan kasvattavan lähimatkailun kohteeksi. Trendin harjalle ovat nousseet esikaupunkialueet, joista osa sijaitsee reippaan kävelymatkan päässä keskustasta. Myös etäämmällä kaupunkia ympäröiviin lähiöihin matkaaminen sujuu julkisilla välineillä helposti. Mielikuvat neuvostoajan karheista betonikolosseista voi unohtaa, niin paljon uutta näkemisen ja kokemisen arvoista on syntynyt.