Öljylämmityksen vaihtajalle on tarjolla useita tukimuotoja - selvitä nämä seikat ennen kuin päätät mitä tukea haet
Pientalojen omistajia kannustetaan öljylämmityksen vaihtamiseen parhaillaan kolmella vaihtoehtoisella tuella: ELY-keskuksen avustuksella, joka on kohdennettu juuri öljylämmityksestä luopumiseen, ARAn energia-avustuksella sekä verotuksessa kotitalousvähennyksellä, johon on kaavailtu vuosille 2022–2027 tuntuvaa korotusta öljylämmityksen vaihtajille.
Yhteen remonttiin voi kuitenkin saada vain yhdenlaista tukea. Tukien käytössä ja ehdoissa on selviä eroja, joten eri tukien sopivuus ja määrä kannattaa selvittää oman kiinteistön kohdalla huolellisesti ennen tukimuodon valintaa.
Lämmitystaparemontin suunnittelu kannattaa aloittaa parhaiten soveltuvan lämmitysmuodon valinnalla. Maalämmön asentaminen esimerkiksi edellyttää toimenpidelupaa kunnalta, eikä ole yleensä mahdollista pohjavesialueilla. Vinkkejä lämmitysmuodon valintaan saa Motivan verkkosivuilta sekä kuluttajien energianeuvonnasta.
Pyydä tarjouksia ja tee valinta niiden pohjalta
”Kun omaan kiinteistöön sopiva lämmitysmuoto on löytynyt, kannattaa pyytää urakoitsijoilta tarjouksia, joista selviää sekä hankkeen kokonaiskustannus että työn osuus. Eri tukimuotojen vertailu on helpompaa, kun nämä seikat ovat selvillä”, sanoo ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.
ELY-keskuksen avustusta voi saada uudesta lämmitysmuodosta riippuen 2 500 tai 4 000 euroa, ja se on käytettävissä sekä laite- että työkustannuksiin.
ARAn energia-avustusta myönnetään laajasti energiatehokkuutta parantaviin toimenpiteisiin, niin laitteistoon kuin työhön. Avustuksen määrä on 50 % hyväksytyistä kustannuksista, mutta enintään 4 000 tai 6 000 euroa riippuen energiatehokkuuden paranemisesta. Energiatehokkuuden arviointiin käytetään E-lukulaskelmia.
Kotitalousvähennyksen saa vain työn osuudesta, ei laitteista. Vuonna 2021 kotitalousvähennys on 40 % työn osuudesta, ja enintään 2 250 euroa. Puolison kanssa vähennystä voi saada yhteensä 4 500 euroa, kun työkustannukset ovat vähintään 11 750 euroa.
Vuosille 2022–2027 öljylämmityksen vaihtajille on suunnitteilla suurempi 60 %:n kotitalousvähennys, jonka enimmäismäärä olisi 3 500 euroa. Puolison kanssa vähennystä voisi saada yhteensä 7 000 euroa, kun työkustannukset olisivat vähintään 12 000 euroa. Korkeamman verovähennyksen ehdoista ja muista yksityiskohdista päätettäneen loppuvuodesta 2021.
Yksinasujalle avustus on yleensä isompi, kahden kannattaa vertailla vaihtoehtoja
Yksinasuvalle ELY-keskuksen tai ARAn 4 000–6 000 euron avustukset ovat aina kotitalousvähennystä suurempia, mutta kahden aikuisen taloudessa eri tukimuotojen soveltuvuutta ja määrää kannattaa vertailla huolella.
”ARAn energia-avustus sopii erityisesti kohteisiin, joissa tehdään useita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä, esimerkiksi lämmitysmuodon vaihdos, lisäeristämistä sekä ikkunoiden ja ovien vaihto”, kertoo ylitarkastaja Sini Sirén Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta.
Motiva on laskenut esimerkinomaisesti eri tukivaihtoehtojen vaikutusta kokonaiskustannuksiin omakotitaloissa, joissa öljylämmitys vaihdetaan maalämpöön, ilma-vesilämpöpumppuun tai kaukolämpöön. Hinnat ovat kuvitteellisia, ja todellinen hintavaihtelu on suurta kohteesta ja sen sijainnista riippuen. Myös työn osuudesta esitetään vain suuntaa antava arvio.
”Tällä hetkellä kahden henkilön kotitalousvähennys on ELY-keskuksen avustusta suurempi, kun työkustannukset ovat yli 10 500 euroa. Vuosille 2022–2027 mahdollisesti tuleva korotettu kotitalousvähennys olisi avustusta suurempi, kun työkustannukset ylittäisivät 7 000 euroa ja vähennyksen tekee kaksi henkilöä”, sanoo Motivan energia-asiantuntija Teemu Kettunen.
Hae avustus etukäteen
Energia-avustushakemus on toimitettava ARAan etukäteen. Korjaukset, joihin avustusta haetaan, saa aloittaa vasta kun avustushakemus liitteineen on toimitettu ARAan.
Myös ELY-keskuksen avustusta kannattaa hakea jo ennen hankkeen aloittamista varsinkin, jos haluaa varmistua myönteisen avustuspäätöksen saamisesta. Avustusta voidaan kuitenkin myöntää 1.6.2020 jälkeen syntyneisiin kustannuksiin.
Kotitalousvähennys ilmoitetaan jälkikäteen. Vähennys myönnetään verotuksessa sille vuodelle, jolloin työ on maksettu. Lisätietoja kotitalousvähennyksestä antaa Verohallinto.
Lue lisää tukivaihtoehdoista
ELY-keskuksen avustus: Avustus pientalon öljylämmityksestä luopumiseksi (ely-keskus.fi)
ARAn energia-avustus: Energia-avustukset (ara.fi)
Kotitalousvähennys: Kotitalousvähennys (vero.fi)
Vinkkejä avustusmuodon valintaan
Öljylämmityksestä uusiutuvaan energiaan (motiva.fi)
Usein kysytyt kysymykset: Avustusmuodon valinta (ely-keskus.fi)
Energia-avustuslaskuri (ara.fi)
Ota yhteyttä
Lämmitysmuodon valinta: Kuluttajien energianeuvonta (motiva.fi)
ELY-keskuksen avustus: Ympäristöasioiden asiakaspalvelu (ely-keskus.fi)
ARAn energia-avustus: Korjausavustusten puhelin- ja sähköpostipalvelu (ara.fi)
Kotitalousvähennys: Yhteystiedot ja asiointi (vero.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 0295 036 324, vesa-pekka.heikkila@ely-keskus.fi
asiantuntija Teemu Kettunen, Motiva, p. 050 568 9445, teemu.kettunen@motiva.fi
ylitarkastaja Sini Sirén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, p. 029 525 0832, sini.siren@ara.fi (ajalla 12.5.–26.5. ryhmäpäällikkö Sami Turunen, p. 029 525 0803 sami.turunen@ara.fi)
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Hailuodon liikennejärjestelyt normaalin lauttaliikenteen estyessä jäätilanteen vuoksi lauttaväylällä19.12.2024 14:12:09 EET | Tiedote
Hailuodon lauttaliikenne saattaa keskeytyä talven aikana lauttaväylällä jääolosuhteista johtuen. Jääolosuhteiden ennustaminen on vaikeaa, mutta mahdolliseen poikkeustilanteeseen on tärkeä varautua ennakolta. ELY-keskus on selvittänyt vaihtoehtoisia tapoja järjestää liikenne poikkeustilanteessa. Palvelutaso olisi merkittävästi normaalitilannetta heikompi, mihin saaren ja mantereen välillä kulkevien on hyvä varautua. Lähiviikkojen liikenne näyttää toistaiseksi kuitenkin sujuvan normaalisti ja säistä riippuu, joudutaanko poikkeusjärjestelyyn turvautumaan lainkaan. ELY-keskus seuraa jäätilanteen kehittymistä.
Kainuun kuuden kunnan viisaan liikkumisen suunnitelma on valmistunut19.12.2024 13:12:26 EET | Tiedote
Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Suomussalmen ja Ristijärven kuntien sekä Kuhmon kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa yhteistyössä laadittu viisaan liikkumisen suunnitelma on valmistunut. Suunnitelman tavoitteena on lisätä kävelyn ja pyöräliikenteen kulkumuoto-osuutta sekä edistää koko suunnittelualueen liikenneturvallisuutta.
Kontaktpunktsmyndigheten för förnybar energi har uppdaterat handboken för sökande18.12.2024 10:00:00 EET | Pressmeddelande
En reviderad version av handboken om tillståndsförfaranden och andra administrativa förfaranden i samband med produktionsanläggningar för förnybar energi har publicerats 26.11.2024. Den första versionen som gavs ut år 2021 har uppdaterats i stor utsträckning med avsikt ändringar i lagstiftningen och praxis. Den svenskspråkiga uppdaterade versionen av handboken kommer ut i början av år 2025.
Uusiutuvan energian yhteyspisteviranomainen on päivittänyt menettelykäsikirjan18.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupa- ja muut hallinnolliset menettelyt -käsikirjasta on julkaistu päivitetty versio 26.11.2024. Ensimmäistä, vuonna 2021 ilmestynyttä versiota, on päivitetty laajasti muuttuneen lainsäädännön ja käytäntöjen osalta.
Hailuodon lauttaliikenteessä on varauduttava hankaliin talvikuukausiin17.12.2024 13:30:04 EET | Tiedote
Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeessa rakennetulla työpenkereellä on ollut vaikutuksia virtausolosuhteisiin Perämerellä. Muuttuneet virtausolosuhteet ja jäämassojen patoutuminen pengertien eteläpuoliselle merialueelle sekä lauttaväylälle vaikeuttavat merkittävästi lauttaliikennettä. Lisäksi ne käytännössä estävät Hailuodon ja Oulunsalon välisen jäätien turvallisen toteuttamisen tänä talvena. Hailuotolaisten onkin syytä varautua merkittäviin liikenteen poikkeusjärjestelyihin. Parhaillaan selvitetään Hailuodon liikenteen vaihtoehtoisia toteutusmalleja tilanteeseen, jossa lauttaliikenne varsinaisella lauttaväylällä on kokonaan keskeytynyt. Asiasta tiedotetaan lisää lähipäivinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme