Hallitukselta tärkeitä panostuksia tulevaisuuteen, mutta opiskelijoille vain lisää töitä.
Hallitus teki budjettiriihessään monia tärkeitä päätöksiä koulutuksen, tutkimuksen, hyvinvoinnin ja kestävän tulevaisuuden kannalta. Hallitus panostaa hoitovelan purkuun, hoitotakuuseen, jatkuvaan oppimiseen sekä tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin. Lisäksi Suomen Akatemian rahoituksen jatkuvuus taataan ensi vuodelle, hiilineutraalius saavutetaan viimeistään 2035 ja kansainvälisten opiskelijoiden pääsyä nopeutetaan ja viisumin saantia helpotetaan. Myös peruskoulun ja toisen asteen oppilas- ja opiskelijahuoltoon panostetaan. Nämä päätökset ovat erittäin tärkeitä Suomen tulevaisuuden kannalta ja koronan seurauksista selviämisessä, mutta opiskelijoiden toimeentulo ja mielenterveys olisi yhä vaatinut lisäpanostuksia.
“Budjettiriihen ratkaisussa on paljon hyvää, kuten tutkimuksen rahoituksen takaaminen, lisäraha korkeakoulujen aloituspaikkoihin ja hoitotakuun toteuttaminen vaalikauden aikana. Jäin kuitenkin yhä kaipaamaan lisää helpotusta opiskelijoiden vakavaan tilanteeseen, eikä vaan mahdollisuutta tehdä lisää töitä. Opintotuen tulorajojen nostaminen hyödyttää työtä tekeviä opiskelijoita, mutta ei ratkaise suurempaa ongelmaa opiskelijoiden toimeentulossa eikä varsinkaan mielenterveydessä.” puheenjohtaja Ville Kurtti toteaa.
“Hallitus kuitenkin osoittaa rahoitusta hoitovelan purkamiseksi ja hoitotakuun toteuttamiseksi tulevaisuudessa. Myös psyykkisiä terveysongelmia koskeva hoitotakuu auttaa myös opiskelijoiden mielenterveyden tilannetta pidemmällä aikavälillä, mutta nykyinen mielenterveyden kriisi vaatii myös lisää pikaisia toimia sekä palveluiden että toimeentulon parantamisessa laajemmin” Kurtti lisää.
Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK siis iloitsee hallituksen hyvistä päätöksistä koskien koulutusta, tutkimusta ja hoitovelan purkamista sekä kattavista ilmastotoimista, mutta jatkaa yhä taistoa opiskelijoiden paremman toimeentulon ja mielenterveyspalveluiden lisäresurssien puolesta. Hyvinvoivat opiskelijat ja nuoret ovat Suomen talouden ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden paras tae.
Lisätietoja:
Ville Kurtti
Puheenjohtaja
0451129299
ville.kurtti@sonk.fi
Yhteyshenkilöt
Ville KurttiPuheenjohtaja
Puh:045 1129299ville.kurtti@sonk.fiTietoja julkaisijasta
Opiskelijat inhimillisemmän ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Olemme valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö.Tavoitteenamme on edistää opiskelijoiden osallistumista poliittiseen keskusteluun, jossa painopisteenä on koulutus- ja sivistyspolitiikka. Meitä yhdistävät vapauden, yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat
Demariopiskelijoiden uudeksi puheenjohtajaksi valittu Miku Kuuskorpi2.9.2024 10:52:09 EEST | Tiedote
Demariopiskelijat järjestivät ylimääräisen liittokokouksensa Tampereella lauantaina 31.8. Liittokokouksessa liitto teki päätöksiä liiton tulevaisuudesta sekä täydensi liittohallitustaan.
Santeri Kujanpää Demariopiskelijoiden pääsihteeriksi15.2.2024 11:01:33 EET | Tiedote
Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry on valinnut uudeksi pääsihteeriksi Santeri Kujanpään. “Santerin osaaminen kokeneena järjestötoimijana kuin myös edunvalvojana on hyvä yhdisteltä, kun ajatellaan Demariopiskelijoiden tämän hetkisiä tarpeita." sanoo Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Mari van den Berg.
Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry:n uusi liittohallitus valittiin - Mari van den Bergille jatkokausi puheenjohtajana4.12.2023 00:40:30 EET | Tiedote
Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry:n 56. varsinainen liittokokous järjestettiin tänä viikonloppuna 2.-3.12.2023 Tampereella. Kokoukseen osallistui runsaasti jäseniä eri puolilta Suomea tekemään linjauksia tulevan vuoden toiminnasta, sekä valitsemaan vuoden 2024 puheenjohtajiston ja liittohallituksen.
Demariopiskelijat tukee Kaisa Vatasta SDP:n puoluesihteeriksi2.8.2023 13:09:13 EEST | Tiedote
Demariopiskelijat tukee Kaisa Vatasta SDP:n uudeksi puoluesihteeriksi. Puoluesihteeri valitaan Jyväskylän puoluekokouksessa 1.-3. syyskuuta 2023.
Iris Nordman valittu Demariopiskelijoiden Viestintä- ja Edustajistovaalikoordinaattoriksi28.6.2023 11:11:35 EEST | Tiedote
Demariopiskelijoiden liittohallitus on yksimielisesti valinnut liiton uudeksi viestintä- ja edustajistovaalikoordinaattoriksi Iris Nordmanin. Nordman tulee vastaamaan viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta sekä edustajistovaalikiertueen koordinoinnista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme