Työntekijän sormi jäi kuljetinhihnassa olleen nielun väliin: sakot linjaston työnjohtajille ja yhtiölle
Tuomio liittyi Kangasalla 27.6.2019 sattuneeseen työtapaturmaan. Tapaturmatilanteessa työntekijä oli ollut purkamassa elintarvikelinjalle pahvilaatikoista syntynyttä sumaa. Työntekijä siirsi osan laatikoista hihnalta pois ja otti linjalle jumiutuneen laatikon alakulmasta kiinni nostaakseen myös sen pois hihnalta. Pakkauslinjan kahden peräkkäisen kuljettimen välissä oli metallinen ylityskapula, jonka tarkoitus oli varmistaa linjalla kulkevien laatikoiden sujuva liikkuminen kuljettimelta toiselle. Ylityskapula oli vapaasti pyörivä, mutta kuljettimen kanssa se muodosti vetävän nielun. Tässä kohtaa koko ajan käynnissä ollut kuljetin nappasi työntekijän sormesta kiinni niin, että hänen vasemman kätensä pikkusormi ja nimetön kiilautuivat kuljettimen ja kahden kuljettimen rajakohdassa olleen metallisen ylityskapulan väliin.
Käräjäoikeus totesi, että kahden kuljettimen ja niiden välissä olleen ylityskapulan muodostama nielu oli kuljettimen normaalin käytön aikana helposti havaittavissa. Käräjäoikeus totesi myös, että laatikoiden ruuhkaantumista linjalla ei voinut pitää epätavallisena tai ennalta arvaamattomana tilanteena eikä siten myöskään tilannetta, jossa työntekijä juuttunutta laatikkoa irrottaessaan epähuomiossa laittaa kätensä kyseiseen nieluun voinut pitää ennalta arvaamattomana. Yhtiön toiminnassa oli siten huolimattomuudesta laiminlyöty tunnistaa kyseisen nielun muodostama vaara.
Käräjäoikeus katsoi myös työntekijällä olleen tässä tapauksessa mahdollisuus menetellä myös toisin eli pysäyttää linja ja toteuttaa ruuhkan purku kuljettimien pysähdyttyä. Käräjäoikeus totesi kuitenkin, että työnantajan on työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavissa toimenpiteissä mahdollisuuksien mukaan noudatettava mm. periaatetta, jossa yleisesti vaikuttavat työsuojelutoimenpiteet toteutetaan ennen yksilöllisiä toimenpiteitä. Yleisesti vaikuttavilla työsuojelutoimenpiteillä on vakiintuneesti katsottu tarkoitetun rakenteellisia toimia, vaaratonta tekniikkaa tai vaaran lähteen eristämistä. Yksilöllisillä toimilla on katsottu tarkoitetun esim. työntekijöiden opastusta ja ohjausta tai muita työntekijän huolellisen käyttäytymisen kautta vaikuttavia ratkaisuja. Koska riski käden puristumisesta nieluun olisi ollut rakenteellisesti poistettavissa, työntekijän toisin toimimisen mahdollisuudella ei tässä tapauksessa ollut merkitystä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että työnantajan velvollisuus selvittää ja arvioida koneiden turvallisuutta ja määräysten mukaisuutta jatkuu koko koneen elinkaaren ajan. Työntekijöiden velvollisuus ilmoittaa koneissa tai työolosuhteissa havaitsemissaan puutteissa ei vähennä tai poista työnantajan vaarojen selvittämisvelvollisuutta, kuten ei myöskään se, että tapaturmia tai läheltä piti -tilanteita ei ole aiemmin ollut ko. koneella.
Pirkanmaan käräjäoikeuden asia nro R 21/2946. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Sari-Anne Salminen, 0295 018 682, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Regionförvaltningsverket ålade Egentliga Finlands välfärdsområde att se till att det finns tillräckligt med socialarbetare inom barnskyddet12.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland ålade Egentliga Finlands välfärdsområde att för varje barn som är klient inom barnskyddet utse en socialarbetare som ansvarar för barnets angelägenheter samt att se till att antalet klienter per socialarbetare som ansvarar för barnens angelägenheter senast den 15 januari 2025 överensstämmer med lagen. Om Egentliga Finlands välfärdsområde inte fullgör detta överväger regionförvaltningsverket att meddela ett nytt föreläggande som förenas med vite.
Aluehallintovirasto määräsi Varsinais-Suomen hyvinvointialueen huolehtimaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävästä määrästä12.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintovirasto määräsi Varsinais-Suomen hyvinvointialueen nimeämään kaikille lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille hänen asioistaan vastaavan sosiaalityöntekijän ja saattamaan lapsen asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät lain mukaiseksi 15.1.2025 mennessä. Mikäli Varsinais-Suomen hyvinvointialue ei toteuta määräyksiä, aluehallintovirasto harkitsee uuden määräyksen antamista sakon uhalla.
Huonokuntoisen Syrjäsalmen ratasillan korvaamiseen myönnettiin uusi vesitalouslupa8.7.2024 09:09:00 EEST | Tiedote
Kiteen kaupungissa sijaitsevan Syrjäsalmen nykyisen ratasillan purkamiseen ja uuden korvaavan ratasillan rakentamiseen on Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä myönnetty uusi vesitalouslupa ja valmistelulupa. Päätöksellä on samalla muutettu venereitin linjausta Syrjäsalmen kohdalla ratasillan rakentamisen mahdollistamiseksi.
Freyr Battery Finland Oy:s fabrik för katodaktivt material beviljades miljötillstånd4.7.2024 13:49:18 EEST | Tiedote
FREYR Battery Finland Oy:s batterikemikaliefabrik för katodaktivt material (CAM-fabrik) på Långskogens storindustriområde i Vasa. CAM-fabriken producerar litiumjärnfosfat (LFP), ett katodaktivt material som används i battericeller.
Ympäristölupa FREYR Battery Finland Oy:n katodiaktiivimateriaalitehtaalle4.7.2024 13:49:18 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt 4.7.2024 ympäristöluvan Vaasan Laajametsän suurteollisuusalueelle sijoittuvalle FREYR Battery Finland Oy:n katodiaktiivimateriaalia (CAM) valmistavalle akkukemikaalitehtaalle. CAM-tehtaalla valmistetaan akuissa käytettäväksi katodiaktiivimateriaaliksi litium-rautafosfaattia (LFP).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme