MB Rahastot vauhdittamaan Alltimen kasvua ja kansainvälistymistä
Yrittäjä Jussi Tuohino aloitti Alltimen toiminnan vuonna 1996, ja varsinkin viime vuosien aikana yhtiö on kasvanut voimakkaasti. Alltime tarjoaa elinympäristön kunnossapitopalveluita keskittyen julkisen infran kunnossapitoon ja kiinteistöhuoltoon. Alltimesta on viime vuosien aikana kasvanut valtakunnallinen toimija, mutta samalla yhtiö on pystynyt säilyttämään vahvan paikallisen läsnäolon, mikä varmistaa nopean ja helpon tavoitettavuuden yhtiön keskeisille sidosryhmille. Yhtiö on tunnettu laatuun perustuvasta suoraselkäisestä työskentelytavasta. Tänä päivänä Alltimen liikevaihto on noin 30 m€, ja yhtiö työllistää noin 250 infran ja kiinteistöjen kunnossapidon ammattilaista.
”Alltime on Suomen johtavia kunnossapitoalan yrityksiä, joka on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Yrittäjä Jussi Tuohino yhdessä tiiminsä kanssa on luonut yhtiöön aidosti välittävän kulttuurin, mikä näkyy korkeana palvelun laatuna sekä suoraselkäisenä toimintamallina ja luotettavuutena. Yhtiön työntekijät ovat kunnossapitoalan edelläkävijöitä, ja yhtiöllä on erinomaiset mahdollisuudet jatkaa kasvuaan Suomessa ja laajentua lähimaihin tulevien vuosien aikana”, kertoo partneri Kimmo Vanne MB Rahastoista.
Kasvaneiden resurssien avulla Alltime aikoo seuraavien vuosien aikana panostaa voimakkaasti yhtiön kasvattamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Kasvun toteuttamiseksi tullaan harkitsemaan myös yritysostomahdollisuuksia.
”Minulle on ollut suuri kunnia luotsata Alltime tähän kokoluokkaan, mutta haluni viedä Alltime kansainvälisille markkinoille ja edelleen kiihdyttää kasvua edellytti ammattimaisen kumppanin mukaantuloa. Minulle oli tärkeintä saada kumppani, joka jakaa meidän perheyrityksen arvomaailman ja saman välittömän tekemisen meiningin, joka Alltimessa on aina ollut läsnä. Olen vakuuttunut, että MB Rahastot on meille oikea kumppani tukemaan kasvumatkaamme”, toteaa yrittäjä ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Jussi Tuohino Alltimesta.
Yrityskaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksyntää, ja tavoitteena on toteuttaa kauppa mahdollisimman pian.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kimmo Vanne
Partneri, MB Rahastot
040 552 8398 tai kimmo.vanne@mb.fi
Jussi Tuohino
Hallituksen puheenjohtaja, Alltime Oy
040 029 2800 tai jussi.tuohino@alltime.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
MB Rahastot lyhyesti
MB Rahastot on vuonna 1988 perustettu johtava suomalainen pääomasijoittaja. MB hallinnoi yhteensä 0.5 miljardin euron pääomasijoitusrahastoja, joissa sijoittajina ovat pääasiassa johtavat suomalaiset institutionaaliset sijoittajat. Toimintansa aikana MB on sijoittanut menestyksekkäästi yli 40 keskisuureen yhtiöön Pohjoismaissa. www.mb.fi
Alltime lyhyesti
Alltime on vuonna 1996 perustettu valtakunnallinen, mutta samalla paikallinen kiinteistöhuolto- ja infrapalveluyritys. Toimimalla lähellä asiakasta varmistamme sen, että meidät tavoittaa aina helposti ja nopeasti. Vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Olemme tunnettuja suoraselkäisestä työskentelytavastamme ja siitä, että pidämme aina antamamme lupaukset. Suhtaudumme työhömme suurella ammattiylpeydellä ja laitamme itsemme aina sataprosenttisesti likoon. Kun kohtaat meidät, kohtaat tutut ja turvalliset, hymyilevät kasvot. Ihmisen, joka on aina valmis auttamaan. www.alltime.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MB Rahastot
MB Funds to sell Raksystems to Trill Impact24.5.2022 09:07:27 EEST | Press release
Raksystems Group has grown rapidly in recent years and has become the leading property wellbeing expert in the Nordics. MB Funds, who became the owner of the company in 2018, have signed an agreement to sell the entire share capital of Raksystems Group and the company continues its growth path with the impact private equity owner Trill Impact.
MB Rahastot myy Raksystemsin Trill Impactille24.5.2022 09:07:27 EEST | Tiedote
Raksystems Group on kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia ja yhtiöstä on tullut Pohjoismaiden johtava kiinteistöjen hyvinvoinnin asiantuntija. Vuonna 2018 yhtiön pääomistajaksi tullut MB Rahastot on allekirjoittanut kauppakirjan Raksystemsin koko osakekannan myymisestä ja yhtiö jatkaa kasvupolkuaan vaikuttavuuteen keskittyvän pääomasijoittaja Trill Impactin omistuksessa.
MB Rahastot kiihdyttämään MiNTLYn kasvua22.2.2022 12:00:00 EET | Tiedote
Kotimainen nopeasti kasvava asiantuntijatalo; tietoverkkojen, tietoturvan ja konesaliratkaisujen arkkitehtuuriin erikoistunut Mintly saa pääomistajakseen yli 30 vuotta markkinoilla toimineen pääomasijoitusyhtiön MB Rahastot. Mintlyn perustajaosakkaat jatkavat yhtiön merkittävinä omistajina ja Timo Mutka yhtiön toimitusjohtajana.
MB Rahastot on myynyt Deboran Mehiläiselle7.12.2021 15:02:01 EET | Tiedote
MB Rahastot on myynyt kotiinvietäviä hoivapalveluja tuottavan Deboran Mehiläiselle 7.12.2021 allekirjoitetulla yrityskaupalla. Deboran lapsiperhepalvelutoiminnot eivät kuulu kauppaan, vaan jatkavat toimintaansa Debora Lapsiperhepalvelut Oy:ssä.
MB Rahastot myy Pinjan Norvestorille22.11.2021 10:00:00 EET | Tiedote
Ohjelmistoyhtiö Pinja on kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia teollisuuden ja palvelualojen digitalisaatioratkaisujen kysynnän kasvun myötä. Pinjan kehittymistä tukenut MB Rahastot luopuu nyt omistuksestaan ja yhtiö jatkaa kasvuaan pääomasijoittaja Norvestorin omistuksessa.