Jukka Itkoselle Laivakello-palkinto tunnustuksena merkittävästä elämäntyöstä
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja lukemisen parissa toimiva Väinö Riikkilä -seura jakaa vuosittain Laivakello-tunnustuspalkinnon suomalaiselle lasten- ja nuortenkirjailijalle. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Jukka Itkoselle merkittävästä elämäntyöstä. Itkosen tekstintekijän ura on jatkunut jo kuudella vuosikymmenellä ja käsittää runoutta, proosaa, laulutekstejä, suomennoksia ja näytelmiä. Itkosen tekstit ovat aina puhutelleet monen ikäisiä.
”Taitava teksti ei vanhene ja herättää tunteita lukijan iästä riippumatta. Itkosen tuotanto on monitasoista ja yllättävää tavalla, joka kestää useita lukukertoja ja yhdistää erilaiset lukijat lukemisen riemuun. Parhaimmillaan tekstit aukeavat eri tavoin eri-ikäisille ja erilaisista taustoista tuleville lukijoille. Näin tekstiä voi lukea useampaan kertaa ja yllättyä jokaisella lukukerralla”, palkintoperusteissa sanotaan.
”Väinö Riikkilä -seura haluaa palkita Jukka Itkosen nimeämättä yhtä erityistä teosta tai tekstiä, vaan korostaen iloa siitä, kuinka Jukka Itkosen teokset luovat sukupolvien välisiä yhteyksiä ja kuvastavat sitä, kuinka runous ja kaunokirjallisuus kuuluvat meille kaikille, yksin ja yhteisesti.”
Palkinto jaettiin keskiviikkona 3.11.2021 Raumalla Pertsa ja Kilu -päivien pääjuhlassa.
Pertsa ja Kilu -päivät on kirjallisuustapahtuma, joka järjestetään vuorovuosin Kotkassa ja Raumalla. Käytännön järjestelyistä vastaa Väinö Riikkilä -seura. Pertsa ja Kilu ovat kirjailija Väinö Riikkilän 1950 -luvulla kirjoittamien nuortenkirjojen sankareita, jotka tunnetaan myös elokuvista.
Laivakello-palkinnon lisäksi Väinö Riikkilä -seura jakaa vuosittain Adventure-tunnustuspalkinnon lasten- ja nuortenkirjojen kuvittajalle. Tänä vuonna Adventure -palkinnon sai kuvittaja Hannamari Ruohonen Ahvenanmaalta.
Lisätietoa palkinnoista ja palkintoperusteista antaa Väinö Riikkilä -seuran puheenjohtaja Harri Laiho, p. 045 845 6771.
Väinö Riikkilä -seura on perustettu vuonna 1986. Seuran tavoitteena on vaalia Väinö Riikkilän kirjallista perintöä, edistää monipuolisesti kiinnostusta kirjallisuuteen ja innostaa lapsia ja nuoria lukemaan. Seura tukee toiminnallaan suomalaista lasten- ja nuorten kirjallisuutta, ja sen tärkeinä yhteistyökumppaneita ovat kirjastot, koulujen ja päiväkotien opettajat, Rauman kulttuuritoimi, Turun Yliopisto sekä kirjallisuuden ystävät. Lisätietoja seurasta antaa sihteeri Paula Äimälä p. 044 505 1839.
Kustantajan yhteyshenkilö
Piia Latvala | viestintäpäällikkö | 0400 999 499 | piia.latvala@lastenkeskus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väinö Riikkilä -seura:
puheenjohtaja Harri Laiho, p. 045 845 6771
sihteeri Paula Äimälä, p. 044 505 1839
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Lasten Keskus tarjoaa iloa ja elämyksiä nuorille lukijoille vauvasta varhaisnuoreen! Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaista lastenkirjoista sekä kasvatukseen liittyvästä tietokirjallisuudesta. Julkaisemme lasten tietokirjoja, kuvakirjoja ja tarinakirjoja, monipuolista ammattikirjallisuutta eri ikäkausien parissa työskenteleville kasvattajille sekä oppikirjoja esi- ja alkuopetukseen.
Yhdessä Edukustannuksen ja Kirjapajan kanssa olemme Publiva Oy.
Tervetuloa myös Mollin maailmaan!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Keskus
Tiina Haapsalo, Katariina Elomaa ja Katri Kirkkopelto: Pienten lasten kaveritaitojen vahvistaminen ja kiusaamisen ehkäisy digimaailmassa7.2.2024 08:19:00 EET | Tiedote
Piki on saanut uuden puhelimen. Se kulkee mukana kaikkialle ja kilahtelee vähän väliä. Puhelimella leikitään kaveriporukassa, lähetetään viestejä ja sydämiä – ja pian myös ikäviä videoita, jotka sulkevat osan kavereista leikkien ulkopuolelle. Mikä tämä villi kapistus on, ja miksi se tuo mukanaan sekä riemua että pahaa mieltä?
Ruokasankareita voivat olla sekä lapset että aikuiset30.1.2024 08:43:00 EET | Tiedote
”Sankari ei aina tarvitse supervoimia”, toteaa Vennin pehmolelukaveri Lyly. Ei etenkään silloin, kun kyse on ruuan pelastamisesta. Riittää jos ymmärtää, mistä ruoka oikein tulee ja miksi se on arvokasta, silloin on jo hyvät eväät toimia kuin oikea ruokasankari.
Pieni, kiukkuinen ja kaikkien rakastama – satuhahmo Molli täyttää 10 vuotta!22.11.2023 07:23:00 EET | Tiedote
”Siitä tykkään ihan hirveästi, että Mollin hahmot voivat olla epätäydellisiä ja kompuroivia ja sitä kautta kauhean inhimillisiä kamppaillessaan elämänsä kysymysten kanssa. Tämä ajatus on kulkenut mukana ensimmäisestä kirjasta lähtien.”
Pete Leppänen: Levytysseikkailua Glitterikaupungissa ja riemukkaita rokkiviittauksia4.10.2023 08:10:00 EEST | Tiedote
”En saa tätä riffiä soitettua taimissa”, tuskaili Rokki-Pupu ja tassut alkoivat hikoilla. Treeneissä sitä oli hierottu koko vuosi, mutta studion paineet olivat liikaa. Kokemus on tuttu kirjailija ja rock-muusikko Pete Leppäselle oman uran varrelta, kuten moni muukin asia uudessa Rokki-Pupu & Rolli-Pöllö – Studion kummitus -kirjassa
Kotimainen fantasiasarja avaa silmät luonnon monimuotoisuudelle30.5.2023 07:43:00 EEST | Tiedote
Lukijoiden rakastama ja palkintoja kahminut Mustan Kuun majatalo -lastenromaani saa jatko-osan. Kirjailija Reetta Niemelän ja kuvittaja Katri Kirkkopellon uudessa Mustan Kuun majakka -fantasiaromaanissa taistelu luonnon monimuotoisuuden puolesta saa entistä tummempia sävyjä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme