Sibeliuksen kuudennen sinfonian tuore kriittinen editio siivoaa pois vanhat painovirheet
Sibeliuksen kuudennen sinfonian ensipainoksen julkaisi 1924 ruotsalainen kustantamo Abr. Hirsch Förlag, ja 1936 sinfonian kustannusoikeudet siirtyivät tanskalaiselle Edition Wilhelm Hansenille. Ensipainokseen päätyi koko joukko virheitä, jotka siirtyivät sellaisinaan Hansenin editioihin. Vuonna 1981 Hansen julkaisi sinfoniasta vielä uuden, tarkistetun laitoksen, joka kuitenkin edelleen sisältää huomattavan osan aiempien painosten virheistä.
”Nyt julkaistu kriittinen editio pohjautuu säveltäjän alkuperäiseen käsikirjoitukseen, ja siinä on korjattu lukuisia sinfonian aiempiin nuottijulkaisuihin sisältyneitä virheitä ja epätarkkuuksia”, sanoo niteen toimittanut vanhempi tutkija MuT Kai Lindberg.
Sibeliuksen kuudennen sinfonian syntyvaiheista 1910-luvulta on tietoa varsin niukalti. Sibeliuksen 1910-luvun jälkipuoliskolle kirjatuista päiväkirjamerkinnöistä käy ilmi, että hän työskenteli samanaikaisesti sekä viidennen sinfonian uudelleenmuokkauksen, että kuudennen ja seitsemännen sinfonian parissa. Lisäksi Sibeliuksen suunnitelmissa oli toisen viulukonserton säveltäminen, jota hän oli alkanut luonnostella vuoden 1915 vaiheilla. Konsertto ei kuitenkaan koskaan valmistunut, ja sitä varten laatimaansa materiaalia Sibelius käytti myöhemmin kuudennessa sinfoniassaan. Sinfonian kantaesitys 19. helmikuuta 1923 sai innostuneen ja kiittävän vastaanoton. Kriitikot ylistivät arvioissaan Sibeliuksen teknistä mestaruutta ja erityisesti hänen orkestrointitaitoaan.
Kuudennen sinfonian kriittisen edition niteen toimitustyössä on hyödynnetty Kansalliskirjaston, Kansallisarkiston, Helsingin kaupunginarkiston, Helsingin kaupunginorkesterin, Sibelius-museon, Breitkopf & Härtelin ja Gehrmans Musikförlagin aineistoja.
Lisätietoja:
Kai Lindberg
vanhempi tutkija
Jean Sibelius Works
puh. 02941 24089
Jean Sibelius Works -hanke on toiminut vuodesta 1996 ja julkaisee Sibeliuksen sävellystuotannon kokonaisuudessaan lähteiden perinpohjaiseen tutkimukseen perustuvina editioina. Uusin julkaisu on sarjan 35. nide. Sibeliuksen koottuja teoksia julkaisevat Kansalliskirjasto, Sibelius-Seura ry ja kustannusyhtiö Breitkopf & Härtel (Wiesbaden).
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Kansalliskirjasto on kaikille avoin kulttuuriperintöorganisaatio, joka palvelee valtakunnallisesti kansalaisia, tiedeyhteisöjä ja muita yhteiskunnan toimijoita. Turvaamme Suomessa julkaistun tai Suomea koskevan julkaistun kulttuuriperinnön saatavuuden sekä välittämme ja tuotamme tietosisältöjä tutkimukselle, opiskelulle, kansalaisille ja yhteiskunnalle. Kehitämme palveluja yhteistyössä kirjastojen, arkistojen, museoiden ja muiden toimijoiden kanssa.
Kansalliskirjasto on osa Helsingin yliopistoa, yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälistä tiedeyhteisöä. Vuonna 1640 perustettu Helsingin yliopisto kuuluu maailman parhaiden monitieteisten tutkimusyliopistojen joukkoon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto teki positiivisen tuloksen vuonna 202416.4.2025 11:59:51 EEST | Tiedote
Operatiivinen tulos oli 1,1 miljoonaa euroa. Sijoitustoiminnan ylijäämä nosti kokonaistuloksen 99 miljoonaan euroon.
Uusi korjausopas auttaa kohentamaan digitaalista yhteiskuntaa15.4.2025 13:11:23 EEST | Tiedote
Potilastietojärjestelmä Apotti ei lunasta lupauksiaan ja tekoälyhankkeita kaatuu. Algoritmi syrjii, joten se pitäisi korjata. Tutkimushankkeessa koostettu opas kertoo, miten voimme tehdä parempia algoritmisia järjestelmiä.
Mielenterveyshäiriöt vähentävät todennäköisyyttä tulla vanhemmiksi15.4.2025 11:39:29 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus on havainnut yhteyden yleisten mielenterveyshäiriöiden, kuten masennuksen ja ahdistuksen, ja vanhemmaksi tulemisen todennäköisyyden välillä Suomessa.
Lihavuusleikkaus tuo pitkäaikaisia terveyshyötyjä9.4.2025 08:47:08 EEST | Tiedote
Merkittävä painonpudotus lihavuusleikkauksen avulla tuo terveyshyötyjä silloinkin, kun paino nousee osittain takaisin.
Opettajien työhyvinvointi parantunut8.4.2025 09:59:12 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston seurantatutkimus osoittaa opettajien työhyvinvoinnin lähteneen usean vuoden jälkeen nousuun. Kahdesti vuodessa OAJ:n jäsenille tehtävä kyselytutkimus aloitettiin viisi vuotta sitten, koronakeväänä 2020. Selvä käänne parempaan tapahtui viime vuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme