Hoitotakuu ilman Terapiatakuuta on tynkä

Hallitus on koko kautensa ajan luvannut vastuuministeri Krista Kiurun (sd.) suulla, että hoitotakuulainsäädäntö sisältää Terapiatakuu-kansalaisaloitteen tavoitteet. Lausuntokierroksella oleva hallituksen esitys ei kuitenkaan toteuta kansalaisaloitteen vaatimuksia perustason mielenterveyspalvelujen parantamisesta.
On hienoa, että hallituksen esityksessä hoidon tarpeen arviointi toteutettaisiin saman päivän aikana, kun ihminen hakee apua. On niin ikään parannus nykytilaan, jos matalan kynnyksen mielenterveysapua lisätään, ja jos yleislääkärille pääsee seitsemässä päivässä.
Nämä muutokset eivät kuitenkaan takaa hoitoon pääsyä psyykkisten ongelmien osalta. Perustason mielenterveyspalvelut jäävät hallituksen esityksessä hyvin ohuiksi, vaikka juuri perusterveydenhuollossa hoito on oikea-aikaisinta ja ehkäisee ongelmien syvenemistä.
Mielenterveyspalveluiden synkkä tilanne vaikuttaa sairastuneen lisäksi suoraan tämän perheeseen ja läheisiin, joiden tuen tarve on tunnistettava. Varhaisen vaiheen palvelujen vahvistaminen tukee myös omaisten mielenterveyttä.
Hallituksen esityksen perusteluissa hoitotakuun ulkopuolelle rajataan kaikki psykoterapiat ja muut psykososiaaliset mielenterveyden häiriön hoitoon tarkoitetut interventiot. Hoitotakuu ei siis sisällä esimerkiksi lyhytpsykoterapioita, jotka ovat tutkitusti tehokas hoitomuoto nimenomaan mielenterveyden oireilun alkuvaiheessa.
Terapiatakuu vahvistaa perustason mielenterveyspalveluita
Terapiatakuu tarkoittaa perustason mielenterveyspalvelujen parantamista. Sen tavoitteena on, että jatkossa harvempi tarvitsisi erikoissairaanhoitoa, kun oireita ja avuntarvetta vastaavaa hoitoa saisi jo varhaisessa vaiheessa perusterveydenhuollossa. Mikäli potilas tarvitsee varhaisen terapiajakson jälkeen jatkohoitoa, hänet ohjataan erikoissairaanhoidon tai Kelan korvaaman kuntoutuspsykoterapian piiriin.
Mielenterveysjärjestöt vaativat, että mielenterveyspalvelujen osalta terveydenhuoltolakiin säädetään erillinen pykälä psykoterapeuttisen ja muun psykososiaalisen hoidon järjestämisestä neljän viikon sisällä hoidon tarpeen arvioinnista. Jotta ammattilaisia ehditään kouluttaa riittävästi toteuttamaan tätä kirjausta, pykälä astuisi voimaan siirtymäajalla.
Terapiatakuun toteutuminen vaatii nimenomaan sitä, mikä hallituksen esityksessä on erikseen rajattu hoitotakuun ulkopuolelle: lyhytpsykoterapioiden sekä muiden tutkimusnäyttöön perustuvien psykososiaalisten hoitomenetelmien ja lyhytinterventioiden sisällyttämistä perusterveydenhuoltoon ja hoitotakuun piiriin. Edellä mainitut hoidot ovat terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston (PALKO) suositusten mukaisia.
Esimerkiksi HUS:n alueella on parhaillaan käynnissä Terapiat etulinjaan -hanke, joka pilotoi Terapiatakuuta käytännössä. Sen tulokset ovat lupaavia, mutta ne jäävät vain väliaikaisiksi, mikäli esitystä hoitotakuulainsäädännöksi ei muuteta.
Hoitotakuun on sanottu koskevan sekä fyysisiä että psyykkisiä sairauksia. Todellisuudessa hoitotakuuesitys kuitenkin jatkaa mielenterveyden arvottamista fyysistä terveyttä vähäpätöisempänä, vaikka panostuksia mielenterveyspalveluihin tarvittaisiin nyt enemmän kuin koskaan.
Onneksi esitys on vasta luonnos, jota on mahdollista muuttaa parempaan suuntaan. Kenenkään ei pitäisi joutua odottamaan hoitoon pääsyä.
Mielenterveyskriisi on jo täällä. Siksi Terapiatakuu on saatava osaksi hoitotakuulainsäädäntöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanni Lehtinen
Mielenterveyspoolin hankepäällikkö
sanni.lehtinen@mieli.fi
+358 40 131 9864
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Maistraatinportti 4 A
00240 Helsinki
+358 40 192 95 04http://www.mielenterveyspooli.fi
Mielenterveyspoolin muodostavat suomalaisen mielenterveystyön keskeiset toimijat. Verkostossa on mukana yhteensä 32 järjestöä. Mielenterveyspooli tekee väestön mielenterveyttä vahvistavaa yhteiskuntapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mielenterveyspooli
”Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys, vaan mielenterveyskysymys” – Pikkuparlamentissa keskusteltiin mielenterveydestä ja ihmisoikeuksista13.3.2025 13:21:12 EET | Tiedote
Mielenterveys ja ihmisoikeudet -seminaarissa 12. maaliskuuta kuultiin muun muassa rasismin ja syrjinnän mielenterveysvaikutuksista, itsemääräämisoikeuslainsäädännöstä, saamelaisten psykososiaalisista palveluista sekä järjestöistä ihmisoikeusongelmien esiin nostajina.
MEDIAKUTSU: Tervetuloa keskusteluun mielenterveysoikeuksista Pikkuparlamenttiin 12.3. kello 10.3011.3.2025 00:00:00 EET | Kutsu
Mielenterveysoikeudet eli mielenterveyteen liittyvät ihmis- ja perusoikeudet ovat ajankohtainen teema. Mielenterveyden häiriöitä kohtaavien ihmisten sekä heidän omaistensa mielenterveysoikeuksien toteutumisessa on parantamisen varaa.
Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Vahva kansalaisyhteiskunta turvaa mielenterveyttä, osallisuutta ja luottamusta7.3.2025 15:27:12 EET | Tiedote
Neuvottelukunta toteaa, että kansalaisjärjestöjen riippumattomuus ja toimintaedellytykset on turvattava avustusleikkausten jälkeenkin, ja että järjestöille osoitettujen lahjoitusten verovähennysoikeus tulisi ulottaa myös sosiaali- ja terveysalan järjestöihin.
Mielenterveyspoolin uusi puheenjohtaja Sari Aalto-Matturi: “Järjestöjen yhteistyö ja rooli demokratian muutosvoimana on entistä keskeisempi”5.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
Aalto-Matturin mukaan julkiset palvelut eivät nykyisellään pysty vastaamaan mielenterveyden tuen ja avun tarpeeseen. Samaan aikaan järjestöjen ennaltaehkäisevä mielenterveystyö ja matalan kynnyksen tuki ovat uhattuina. Varapuheenjohtaja Minna Savolainen peräänkuuluttaa toivon ja tulevaisuudenuskon vahvistamista.
Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Sosiaaliturvauudistuksessa muistettava mielenterveyskuntoutujat8.11.2024 12:09:19 EET | Tiedote
Tulevaisuuden sosiaaliturvan pitää huomioida ihmiset, joilla on mielenterveysongelmia. Sosiaaliturvan täytyy ottaa huomioon monenlaiset elämäntilanteet ja niiden muutokset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme