Sosiaali- ja terveystoimesta puuttuva autismiosaaminen vaikeuttaa perheiden elämää
Autismi- ja Aspergerliitto selvitti autismikirjon lasten vanhempien arjessa jaksamista ja perheiden saamia tukipalveluita. Kyselyn tuloksista yhtenä vakavimpana ongelmana nousi esiin viranomaisilta ja instituutioilta saatavan avun puute. Kun autismikirjon henkilö ei saa riittävää ja oikeanlaista tukea arjen haasteisiin, perheen merkitys korostuu.
– Valitettavan usein juuri autismikirjon perheissä joudutaan tilanteisiin, joissa vanhemmat joutuvat kynsin ja hampain taistelemaan saadakseen lapselleen tämän tarpeisiin vastaavaa tukea, apua ja palveluita. Moni vanhempi uupuu ja sairastuu itse näissä taisteluissa, Autismi- ja Aspergerliiton puheenjohtaja Päivi Norvapalo kertoo.
Palvelujärjestelmässä on suuri tarve autismiosaamiselle. Osaamisen puutetta löytyy lähes joka sektorilta, oli kysymys diagnosoinnista, terveydenhuollosta, varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta, kuntoutuksesta tai asumispalveluista.
– Se, että autismiosaamista ei ole, on iso ongelma. Kaikissa autismikirjon lapselle tarjotuissa palveluissa, kuten esimerkiksi tilapäishoidossa, sopivuutta ennustaa hyvä autismiosaaminen ja kyky tunnistaa autismikirjon henkilöiden erityiset, yksilölliset tuentarpeet, Autismi- ja Aspergerliiton järjestösuunnittelija Pia-Maria Ala-Kihniä toteaa.
Oikea-aikaista ja oikein suunnattua tukea
Perheiden arjen ongelmana on krooninen aikapula, johon vaikuttaa muun muassa autismikirjon lapsen jatkuva tuen, valvonnan ja ohjauksen tarve. Lukuisat kyselyyn vastanneet vanhemmat kuvasivat, että kiireisessä ja haastavassa arjessa on tingittävä kaikesta, mikä ei ole pakollista.
– Pelkkä lapsen asioiden hoito voi työllistää osa-aikatyön verran ja autismikirjon lapsen hoito voi joskus olla ympärivuorokautista. Oma jaksaminen ja hyvinvointi jäävät usein listalla viimeiseksi, Ala-Kihniä havainnollistaa.
Jotta vanhempien arjessa jaksamista voidaan tukea ja heidän voimavarojaan lisätä, tarvitaan oikein suunnattua, oikea-aikaista ja perheen tarpeeseen vastaavaa tukea.
– Palvelujärjestelmän tulisi paremmin tunnistaa perheiden voimavarojen vaihtelu, ja tarjotun tuen tulisi reagoida joustavasti autismikirjon lapsen ja perheen muuttuviin tilanteisiin. Tämä edellyttää, että vanhempien kertomia tarpeita, kokemuksia ja hätähuutoja ensin kuunnellaan, Autismi- ja Aspergerliiton toiminnanjohtaja Tarja Parviainen tiivistää.
***
Tänä vuonna 17. kertaa järjestettävillä Autismin talvipäivillä tarkastellaan perheen ja ympäristön merkitystä autismikirjon ihmisten voimavarana. Mikkelissä järjestettävillä Talvipäivillä kuullaan puheenvuoroja mm. empatian kehityksestä, digitaalisesta maailmasta, monipuolisista asumisratkaisuista ja esteettömyydestä. Asiantuntijaluentojen lisäksi tapahtumassa kuullaan kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja.
Autismin talvipäivien ohjelma löytyy osoitteesta: www.autismiliitto.fi/talvipaivat
Median edustajat ovat tervetulleita Autismin talvipäiville 8.–9.2. Mikkeliin (Konsertti- ja Kongressikeskus Mikael, Sointukatu 1, 50100 Mikkeli).Median edustajia pyydetään ilmoittautumaan mielellään etukäteen.
Äärirajoilla mennään: Autismikirjon lasten vanhempien arjessa jaksaminen ja perheiden tukipalvelut -selvitys on luettavissa osoitteessa: www.autismiliitto.fi/selvitykset
Yhteyshenkilöt
Tarja Parviainen, Autismi- ja Aspergerliiton toiminnanjohtaja
050 4097 940, tarja.parviainen(at)autismiliitto.fi
Pia-Maria Ala-Kihniä, Autismi- ja Aspergerliiton järjestösuunnittelija
050 4063 833, pia-maria.ala-kihnia(at)autismiliitto.fi
Tietoja julkaisijasta

Pasilanraitio 9 B
00240 HELSINKI
Toimisto puh. 050 370 9155 (klo 10-15), Sähköposti: info(at)autismiliitto.fihttps://www.autismiliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Autismiliitto ry
Kannattaa kärsiä! Pelastajat polkevat Espanjasta Suomeen autismityön hyväksi4.4.2025 12:01:09 EEST | Tiedote
Neljä satakuntalaista pelastusalan ammattilaista aloittaa 14. huhtikuuta ainutlaatuisen hyväntekeväisyystempauksen, kun he hyppäävät polkupyöriensä selkään Espanjan Barcelonassa ja suuntaavat kohti kotia, Raumaa. Matkaa kertyy yli 3500 kilometriä, ja reitti kulkee halki Euroopan monimuotoisten maisemien ylittäen muun muassa Pyreneiden vuoriston.
Autismikirjon ihmisten osaaminen ja potentiaali työmarkkinoilla valuvat hukkaan26.3.2025 15:38:11 EET | Tiedote
Tutkimusten mukaan vain 30% aikuisista autismikirjon henkilöistä on työelämässä. Työllistymisen haasteet liittyvät erityisesti rekrytointiprosesseihin sekä työpaikkojen esteettömyyteen, joka vaikuttaa usein ratkaisevasti työssä jaksamiseen ja työssä pysymiseen. Autismitietoisuuden viikkoa vietetään 31.3-6.4. Autismiliitto nostaa teemaviikolla esiin autismikirjon ihmisten työllistymiseen liittyviä epäkohtia.
Autismikirjon ihmiset eivät tule lääkärissä ymmärretyksi31.1.2025 07:16:00 EET | Tiedote
Kohtaamisen ongelmat terveydenhuollossa voivat johtaa autismikirjon henkilöiden väärään hoitoon, vääriin diagnooseihin ja väkisin tehtyihin toimenpiteisiin.
Apua tarvitsevat eivät voi taistella tukiensa puolesta – toimiva tuki rakentuu autismikirjon ihmisen tarpeiden ympärille7.2.2024 12:10:00 EET | Tiedote
Samalla kun autismikirjon moninaisuus tunnetaan yhteiskunnassa yhä paremmin, on autismikirjon henkilöiden ihmisoikeuksien toteutumisessa Suomessa edelleen isoja haasteita. Autismin talvipäivillä Tampereella 9.-10.2.2024 pureudutaan siihen, minkälainen on toimiva tuki autismikirjon ihmisille. Toimiva tuki lähtee asiakkaan ymmärtämisestä ja hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa vastaamisesta. Hyviä ratkaisuja on olemassa jo nyt, ne pitää vain saada käyttöön laajasti.
Autismikirjon ihmisiin kohdistuva kaltoinkohtelu pitää saada loppumaan27.3.2023 07:20:00 EEST | Tiedote
Autismiliitto haluaa nostaa autismitietoisuuden viikolla esiin vahvaa tukea tarvitsevien autismikirjon ihmisten kaltoinkohtelun ja ylilääkitsemisen. Tämä on ongelma, josta usein vaietaan. Hiljattain julkisuudessa olleet tapaukset ovat vain pieni osa autismikirjon ihmisiin kohdistuvista väärinkäytöksistä, jotka pitää saada loppumaan. Henkilöstön resurssipula ei riitä selitykseksi. Nyt on aika toimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme