Kristityille vaarallisin maa nyt Afganistan – Talebanin esimerkki vahvistaa jihadistiryhmiä
World Watch List 2022 -raportin mukaan vähintään vakavaa vainoa ja syrjintää uskonsa vuoksi kokee nyt 360 miljoonaa kristittyä. Vainot ovat nousseet raportin 29-vuotisen historian ennätystasolle.
Afganistan ohitti Pohjois-Korean vaarallisimpana maana
WWL:n kärkisijalle on noussut Afganistan, jossa Taleban-hallinto jäljittää kristittyjä aktiivisesti ovelta ovelle. Pidätettyjä kristittyjä on vaadittu paljastamaan verkostonsa ennen teloitusta. Talebanin esimerkki on rohkaissut jihadistiryhmiä ympäri maailman, ja yhä useammat pitävät islamilaisen kalifaatin perustamista jälleen mahdollisena.
Vaikka Pohjois-Korea putosi tänä vuonna toiselle sijalle, vainon taso on maassa ennätyskorkea: kristittyjen pidätykset ja kotikirkkojen sulkemiset lisääntyivät. Pidätyksestä seuraa väistämättä vankeus uudelleenkoulutusleireillä, joilta vain harvat selviävät hengissä.
Kiina ja Intia tukahduttavat moninaisuutta
Autoritäärinen Kiina vaatii kansalaisiltaan yhdenmukaisuutta puheessa, käyttäytymisessä ja uskossa. Valvonnassa kommunistinen puolue hyödyntää uraauurtavaa teknologiaa. Intia on siirtymässä yhä enemmän nationalistiseen hindutva-ideologiaan, jonka mukaan intialaisen on oltava hindu. Ideologiaan (yksi maa, yksi kansa, yksi usko) taipumattomille on odotettavissa lisää rangaistuksia.
Väkivalta kiihtyy Sahelin alueella
Afganistanin lisäksi kristittyihin kohdistuva väkivalta lisääntyi huomattavasti Qatarissa, Indonesiassa ja Myanmarissa. Vuoden sisällä maailmassa tapettiin uskonsa vuoksi ainakin 5 898 kristittyä, joista suurin osa Saharan eteläpuolisissa maissa, erityisesti Nigeriassa (4 650). Kirkkoiskuja tehtiin 5 110, ja kristittyjen pidätykset kasvoivat 44 prosenttia. Kristittyihin kohdistuva painostus – kuten syrjintä työelämässä ja perheessä sekä avustuksia tai lääkkeitä jaettaessa – jatkoi kasvuaan.
Pakoon kotiseudultaan on joutunut lähtemään arviolta 84 miljoonaa ihmistä[1], joista merkittävä osa on kristittyjä. Sadattuhannet kristityt ovat paenneet islamistista väkivaltaa, pakkovärväystä armeijaan, sisällissotaa, valtion sortoa ja suvun painostusta.
[1] YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, 10.11.2021. https://www.unhcr.org/refugee-statistics/
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Tiedotustilaisuus striimiSiirry videokanavalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja World Watch List 2022 -tutkimuksesta ja haastattelupyynnöt:
Open Doors Finland ry. ulkosuhteista vastaava johtaja Miika Auvinen miika@od.org, +358 40 184 8208.
Miika AuvinenJohtaja - ulkosuhteetOpen Doors Finland ry
Puh:040 184 8208miika@od.orgKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Open Doors on kansainvälinen, poliittisesti sitoutumaton, yhteiskristillinen ja ekumeeninen avustusjärjestö, joka palvelee vainottuja kristittyjä 70 kohdemaassa.
World Watch List seuraa kristittyjen uskonnonvapauden ja seurakuntaan kohdistuvan vainon toteutumista eri maissa. Tutkimus kokoaa 50 maata, joissa kristityt kokevat vakaumuksensa vuoksi eniten vainoa. Opendoors.fi/wwlTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Open Doors Finland ry
Kyung-Soo: Pohjois-Korean uskonnonvapauden puute ja ihmisoikeusloukkaukset ovat järkyttäviä10.10.2024 15:34:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Koreasta paennut entinen poliittinen vanki Kyung-Soo kertoi koskettavan tarinansa Open Doors -järjestön tilaisuudessa, joka pidettiin eduskunnan Pikkuparlamentissa 9.10.2024. Tilaisuudessa tuotiin esiin Pohjois-Korean vakavat ihmisoikeusloukkaukset ja uskonnonvapauden tukahduttaminen. Kyung-Soon kokemukset paljastavat, miten kristityt elävät Pohjois-Koreassa pelon, vainon ja jatkuvan tarkkailun alla.
Boko Haramin hyökkäyksistä selvinneet kristityt eivät saa apua ja turvaa Nigerian pakolaisleireillä17.9.2024 08:42:00 EEST | Tiedote
Open Doors -järjestön tuoreen tutkimuksen mukaan Boko Haramin joukkoja paenneita kristittyjä ”syrjitään systemaattisesti” Koillis-Nigerian Bornon osavaltiossa. Raportti vahvistaa aiemmat havainnot, että yhä useampi kristitty on lainsuojaton jopa pakolaisleireillä muslimienemmistöisessä Pohjois-Nigeriassa.
Kristittyjen kohtaama väkivalta kasvaa epävakaassa Afrikassa8.5.2024 14:50:23 EEST | Tiedote
Ääri-islam, yhteiskunnallinen epävakaus ja ulkomaiden vaikutus ovat johtaneet yhä kasvavaan väkivaltaan kristittyjä kohtaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Epävakaus ja väkivaltaiset konfliktit kiihdyttävät sukupuolittunutta uskonnollista vainoa – erityiskohteena kristityt naiset5.3.2024 14:47:19 EET | Tiedote
Vähemmistökristittyjen tilanne on vaikein alueilla, joita leimaavat konfliktien, pakolaisuuden tai rikollisväkivallan aiheuttama epävakaus. Yhteiskunnassa marginalisoidut kristityt naiset ovat erityisen haavoittuvaisessa asemassa.
World Watch List 2024: Kristittyjen kannalta kestämätön kehitys jatkuu Sahelin alueella Afrikassa17.1.2024 00:00:00 EET | Tiedote
Väkivaltaiset islamistit ja itsevaltaiset hallinnot uhkaavat Afrikan kristittyjä. Myös vaaleihin valmistautuvassa Intiassa kristittyjen tilanne on vaikea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme