Opiskelija, äänestä aluevaaleissa!
Aluevaalit ovat vihdoin täällä! Aluevaalien ennakkoäänestys alkoi eilen keskiviikkona 12.1. ja varsinainen vaalipäivä on 23.1. Aluevaalit pidetään ensimmäistä kertaa Suomen historiassa. Aluevaaleissa äänestetään valtaan uudet aluevaltuutetut. Aluevaltuutetutettujen tehtäviin kuuluvat sosiaalihuollon, terveydenhuollon, sekä pelastustoimen järjestäminen uusilla hyvinvointialueella.
Aluevaaleissa on kyse opiskelijoiden kannalta tärkeistä asioista. Tulevat hyvinvointialueet ja valtuutetut määrittävät esimerkiksi sen, miten nuorten, sekä opiskelijoiden mielenterveys- ja päihdepalvelut hoidetaan tulevaisuudessa. Vaikka Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) on opiskelijoiden ensisijainen avuntarjoaja, monet opiskelijoiden tarvitsemat hyvinvointipalvelut tuotetaan julkisen terveydenhuollon puolella. Opiskelijoiden kannalta on ensisijaisen tärkeää, että julkinen terveydenhuolto tuottaa oikea-aikaisesti laadukkaita terveyspalveluja nuorille, sekä opiskelijoille ja, että palvelupolut YTHS:n ja julkisen terveydenhuollon kesken ovat toimivia. Lisäksi terveys- ja sosiaalipalveluiden tulee olla mahdollisimman lähellä arkea ja hoitoon tulee päästä matalalla kynnyksellä. Haluamme, että jokainen opiskelija ja nuori saa tarvitsemaansa apua!
Aluevaaleissa on lisäksi kyse myös sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden, sekä työntekijöiden tulevaisuudesta. Sote-henkilöstön palkkaus ja työolot on saatava kuntoon, jotta työntekijät jaksavat raskaassa hoitotyössään ja jotta opiskelijoille, sekä nuorille pystytään tarjoamaan parasta mahdollista hoitoa. Tehyn mukaan 90% alle 30 vuotiaista hoitajista miettii alanvaihtoa ja vuosi vuodelta AMK-hoitaja opintoihin hakeutuu vähemmän ja vähemmän opiskelijoita. Huonot palkat, sekä raskaat työt ajavat nuoret hoitajat pois alalta ja karut tarinat työoloista, sekä palkasta pistävät nuoret miettimään valintaansa.
Moni opiskelija varmasti ajattelee tällä hetkellä, että “YTHS hoitaa opiskelijat”. Mutta aluevaalit ovat myös opiskelijoiden vaalit. Mielenterveys- ja päihdepalvelut, pelastustoimi, ennaltaehkäisevät palvelut, lasten ja perheiden palvelut, sekä lukemattomat muut palvelut, jotka vaikuttavat opiskelijoiden arkeen ja hyvinvointiin ovat tärkeitä. Meillä opiskelijoina ei ole varaa jättää näitä vaaleja väliin!
Meille Sosialidemokraateille hyvinvointi, sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat ydinosaamista. Haluamme, että julkinen terveydenhuolto toimii, että palvelut ovat lähellä arkea, saatavilla matalalla kynnyksellä ja että ne ovat laadukkaita. Siksi kannustamme jokaista nuorta ja opiskelijaa äänestämään näissä vaaleissa vastuullisia ja osaavia ehdokkaita!
Lisätietoja:
Timo Keisala
Puheenjohtaja
Demariopiskelijat SONK
timo.keisala@sonk.fi
±358 451129299
Santeri Kujanpää
2.varapuheenjohtaja
Demariopiskelijat SONK
santeri.kujanpaa@sonk.fi
±358 407425287
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo KeisalaPuheenjohtaja 2022
Puh:0405408054timo.keisala@gmail.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK on valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö. Tavoitteenamme on edistää opiskelijoiden poliittista osallistumista ja osallistua erityisesti koulutus- ja sivistyspoliittiseen keskusteluun. Meitä yhdistävät vapauden, yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat
Demariopiskelijoiden uudeksi puheenjohtajaksi valittu Miku Kuuskorpi2.9.2024 10:52:09 EEST | Tiedote
Demariopiskelijat järjestivät ylimääräisen liittokokouksensa Tampereella lauantaina 31.8. Liittokokouksessa liitto teki päätöksiä liiton tulevaisuudesta sekä täydensi liittohallitustaan.
Santeri Kujanpää Demariopiskelijoiden pääsihteeriksi15.2.2024 11:01:33 EET | Tiedote
Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry on valinnut uudeksi pääsihteeriksi Santeri Kujanpään. “Santerin osaaminen kokeneena järjestötoimijana kuin myös edunvalvojana on hyvä yhdisteltä, kun ajatellaan Demariopiskelijoiden tämän hetkisiä tarpeita." sanoo Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Mari van den Berg.
Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry:n uusi liittohallitus valittiin - Mari van den Bergille jatkokausi puheenjohtajana4.12.2023 00:40:30 EET | Tiedote
Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry:n 56. varsinainen liittokokous järjestettiin tänä viikonloppuna 2.-3.12.2023 Tampereella. Kokoukseen osallistui runsaasti jäseniä eri puolilta Suomea tekemään linjauksia tulevan vuoden toiminnasta, sekä valitsemaan vuoden 2024 puheenjohtajiston ja liittohallituksen.
Demariopiskelijat tukee Kaisa Vatasta SDP:n puoluesihteeriksi2.8.2023 13:09:13 EEST | Tiedote
Demariopiskelijat tukee Kaisa Vatasta SDP:n uudeksi puoluesihteeriksi. Puoluesihteeri valitaan Jyväskylän puoluekokouksessa 1.-3. syyskuuta 2023.
Iris Nordman valittu Demariopiskelijoiden Viestintä- ja Edustajistovaalikoordinaattoriksi28.6.2023 11:11:35 EEST | Tiedote
Demariopiskelijoiden liittohallitus on yksimielisesti valinnut liiton uudeksi viestintä- ja edustajistovaalikoordinaattoriksi Iris Nordmanin. Nordman tulee vastaamaan viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta sekä edustajistovaalikiertueen koordinoinnista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme