Huoltovarmuusorganisaatio

Jätehuolto toiminut häiriötilanteissakin

Jaa
Tuoreesta oppaasta tukea häiriötilanteisiin varautumisen jatkuvaan kehittämiseen.

Koettu koronapandemia sekä muuttunut turvallisuustilanne Euroopassa ovat osoittaneet, miten haavoittuvainen yhteiskuntamme on. Kunnalliset jätelaitokset ja yksityiset jätehuoltoyritykset ovat kyennet kuitenkin luomaan ja käyttöönottamaan toimintamalleja, joilla on varmistettu mm. pandemian eri vaiheissa jätehuoltopalveluiden tuottaminen sekä työntekijöiden että jätehuollon asiakkaiden turvallisuus.

Suomen huoltovarmuusorganisaatioon kuuluva jätealan huoltovarmuustoimikunta on jo pitkään tehnyt töitä alan valmiussuunnittelun parissa. Keskeisessä roolissa häiriötilanteissa onnistumiselle on varautumisen suunnittelu ja suunnitelmallinen kehittäminen. Pandemia onkin testannut jätehuoltosektorin kykyä reagoida häiriötilanteessa.

”Toimikunnassa olemme todenneet, että korona on aiheuttanut moninaisia, yllättäviäkin vaikutuksia jätehuoltoyrityksille ja liiketoiminnalle, mutta jätehuoltopalvelut on onnistuttu turvaamaan sujuvalla yritysten ja viranomaisten yhteistyöllä”, summaa kulunuttu ajanjaksoa Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n toimitusjohtaja Otto Lehtipuu.

Lehtipuu toteaa, että yrityksillä oli uudessa tilanteessa tarve saada nopeita, täsmällisiä toimintaohjeita. Olennaista on, että yritysten omat ohjeet ovat ajan tasalla. Hän katsookin, että päivitetystä varautumisoppaasta on iso hyöty yrityskohtaisen varautumisen kehittämisessä.

Oppaasta tukea varautumiseen ja toimintavarmuuteen

Jätealan huoltovarmuustoimikunta julkaisi keväällä 2021 oppaan tukemaan jätehuoltotoimijoita varautumisensa kehittämisessä. Oppaassa kuvataan häiriöihin varautumisen prosessi sekä varautumisen kehittämisen vaiheet. Oppaan on kirjoittanut jätealan huoltovarmuustoimikunnan sihteeri Timo Hämäläinen. Oppaan ensimmäinen versio, jätehuollon varautumis- ja jatkuvuussuunnitteluohje, on julkaistu vuonna 2011.

Toimikunnan laatima opas tukee kriittisiä jätehuoltotoimijoita oman varautumisensa kehittämisessä ja toimintavarmuutensa ylläpitämisessä.

Koronapandemia on osoittanut, kuinka tärkeää valmiussuunnittelu on, vahvistaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n käyttöpäällikkö Tiila Korhonen.

”Vaikka kaikkeen emme olleet varautuneet etukäteen oli pohjatyö hyvin tehty ja siitä oli helppo lähteä liikenteeseen”, hän toteaa.

Korhonen tunnustaa, että pandemian laajuus ja vakavuus tulivat kaikille yllätyksenä vuoden 2020 maaliskuussa. Tämän vuoksi tilanteeseen sopeutumisessa ja uusien toimintatapojen luomisessa ja käyttöönotossa tuli kiire. Hän kuitenkin katsoo, että tehty valmiussuunnittelu auttoi saamaan uudet käytännöt pyörimään.

Korhonen korostaa, että henkilöstön ammattitaito ja vastuullisuus olivat kriittisiä tekijöitä siinä, että siirtyminen korona-aikaan sujui hyvin ja toiminnan laatu ei ole tämänkään jälkeen heikentynyt. Hänen mukaansa oleellista pandemian aikana on ollut keskittyä palvelutuotannon turvaamiseen ja siihen etteivät esimerkiksi poissaolojen vaikutukset ole näkyneet jätteentuottajille.

Jätehuoltoala yhteiskunnan elintärkeä toiminto

Toimiva jätehuolto on välttämätön osa nykyistä yhteiskuntaa. Jätehuolto on kansalaisten terveyteen ja elinympäristöön vaikuttava välttämättömyyspalvelu ja osa yhdyskuntien infrastruktuuria.

Jätehuolto on ollut koko 2000-luvun voimakkaassa kehityksessä. Perinteisestä jätteiden kaatopaikkasijoittamisesta on siirrytty jätteiden laitosmaiseen käsittelyyn. Suomeen on rakennettu erilaisten jätteenpoltto-, bio- ja mekaanisten lajittelulaitosten verkosto. Jätealan huoltovarmuustoimikunnan sihteeri Timo Hämäläinen toteaa toimintaympäristön muutoksen vaikuttaneen merkittävästi jätehuollon mahdollisiin häiriötilanteisiin ja niihin varautumiseen.

”Varautumisessa tuleekin entistä keskeisimmin huomioida oman toiminnan lisäksi keskeiset yhteistyökumppanit ja sopimuskumppanit”, muistuttaa Hämäläinen.

Jätehuollon palveluiden häiriöttömyys kaikissa tilanteissa edellyttää jätehuoltopalveluita tuottavien kunnallisten ja yksityisten yritysten varautumista. Oppaassa esitellyt asiat tukevat varautumista niin jätehuoltoyrityksen omassa toiminnassa kuin laajemmin yhteiskunnassa ilmeneviin häiriötilanteisiin, jotka merkittävästi vaikuttavat jätehuoltopalveluiden tuottamiseen.

Varautuminen on jätehuoltotoimijalle lakisääteinen velvoite. Tämän lisäksi korkean toimintavarmuuden tulisi olla kiinteä osa jätehuollon toiminnanharjoittajien palveluiden laatua sekä palvelulupausta.

Jätealan huoltovarmuustoimikunta toimii Huoltovarmuusorganisaatiossa Terveydenhuoltosektorin alaisuudessa. Toimikunnassa on edustettuina alan yksityiset ja julkiset yritykset ja keskeiset viranomaiset. Toimikunnan puheenjohtajana toimii Marja-Riitta Korhonen ympäristöministeriöstä ja sihteerinä Timo Hämäläinen Suomen Kiertovoima ry KIVOsta.

Opas jätehuoltotoimijan varautumisen kehittämiseen on ladattavissa Huoltovarmuuskeskuksen verkkosivuilta: https://www.huoltovarmuuskeskus.fi/files/51126db08bc0f8b641314bc07ec0914b908a0361/varautusmisopas-ja-tehuoltotoimijoille-2021.pdf

Lisätietoja toimikunnasta ja huoltovarmuustyöstä: timo.hamalainen@kivo.fi, 050 442 2371
https://www.huoltovarmuuskeskus.fi/toimialat/terveydenhuolto/sektori-ja-poolit

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jätealan huoltovarmuustoimikunnan sihteeri Timo Hämäläinen, p. 050 442 2371, timo.hamalainen@kivo.fi


Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n toimitusjohtaja Otto Lehtipuu, p. 040 862 2014, otto.lehtipuu@ytpliitto.fi


Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n käyttöpäällikkö Tiila Korhonen, p. 050 307 2448, tiila.korhonen@hsy.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Huoltovarmuusorganisaatio
Huoltovarmuusorganisaatio



https://www.huoltovarmuuskeskus.fi

Huoltovarmuusorganisaatio on verkosto, joka työskentelee yhdessä Suomen toimintakyvyn ja sen edellyttämän huoltovarmuuden hyväksi. Siihen kuuluvat Huoltovarmuuskeskus ja sen hallitus, huoltovarmuusneuvosto sekä eri toimialojen sektorit ja poolit. Lisäksi yhteistyötä tehdään alueellisten toimijoiden, kuten aluehallintovirastojen, kuntien ja kaupunkien sekä useiden alueellisten toimikuntien kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Huoltovarmuusorganisaatio

Sjötransportersaktorerna stärkte beredskap genom gemensam övning6.6.2024 10:35:43 EEST | Pressmeddelande

Försörjningsberedskapsorganisationens Sjötransportpool ordnade i Helsingfors en två dagar lång övning för aktörer inom sjöfarten. På drygt två år har säkerhetsläget i Östersjöregionen förändrats avsevärt och risken för allvarliga störningar har ökat. Övningarna är en del av det regelbundna samarbetet mellan försörjningsberedskapskritiska aktörer. Övningarnas syfte är att stärka beredskap och informationsutbytet. I övningen deltog cirka 60 representanter för rederier och andra centrala aktörer inom sjöfarten samt sjöfatsmyndigheter.

Meriliikenteen toimijat vahvistivat varautumista yhteisellä harjoituksella6.6.2024 10:35:43 EEST | Tiedote

Huoltovarmuusorganisaation (HVO) Vesikuljetuspooli järjesti merenkulun toimijoille kaksipäiväisen harjoituksen Helsingissä. Itämeren alueen turvallisuustilanne on reilun kahden vuoden aikana muuttunut merkittävästi ja riski vakavaan häiriöön on kasvanut. Harjoitukset ovat osa huoltovarmuuskriittisen toimijoiden säännöllistä yhteistyötä, jolla vahvistetaan varautumista sekä tiedonvaihtoa. Harjoitukseen osallistui noin 60 edustajaa varustamoista ja muista keskeisistä merialan toimijoista sekä alan viranomaisista.

Toimialojen kybervarautuminen hyvää perustasoa14.3.2023 14:00:00 EET | Tiedote

Yritysten kybervarautuminen Suomessa on keskimäärin hyvää perustasoa, selviää tuoreesta Kansallisen kyberturvallisuuden kypsyystason selvityksestä. Tietoisuus kyberuhkista ja varautumisen merkityksestä on parantunut. Keskeisiä haasteita ovat pula kyberturvallisuuden osaajista sekä puutteet kumppaniverkoston hallinnassa. Vaihtelua varautumisen tasossa eri toimialojen välillä ja toimialojen sisällä eri yritysten välillä on runsaasti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye