Pankkien tärkeää huolehtia ei-digitaalisten palveluiden saatavuudesta ja palveluiden kohtuullisesta hinnoittelusta
Peruspankkipalveluista perittävien maksujen kokonaistaso nousi vuonna 2021. Pankkiasiointi on edelleen edullisinta digitaalisia pankkipalveluita käyttäville. Laskunmaksun hinta muissa kuin digitaalisissa palvelukanavissa vaihtelee voimakkaasti pankeittain. Finanssivalvonta katsoo, että kalleimmat hinnat voivat vaarantaa palveluiden kohtuuhintaisen saatavuuden tilanteissa, joissa henkilöllä ei ole mahdollisuutta käyttää digitaalisia palvelukanavia.
- Koronapandemia on heikentänyt konttoripalvelujen saatavuutta. Pankkien tulee tarjota myös niille asiakkaille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty käyttämään digitaalisia palveluita, heidän tarvitsemansa peruspankkipalvelut kohtuullisella hinnalla, Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen sanoo.
Tulokset käyvät ilmi Finanssivalvonnan vuosittaisesta pankkipalvelujen saatavuutta ja hinnoittelua koskevasta selvityksestä. Selvityksessä on lisäksi vuosien 2019–2020 tapaan kartoitettu peruspankkipalveluiden digitaalisiin asiointikanaviin tehtyjä parannuksia palveluiden saavutettavuuteen ja käytettävyyteen. Lisäksi Finanssivalvonta selvitti, miten pankit täyttävät peruspankkipalveluiden tarjontavelvollisuutensa niiden asiakkaiden osalta, jotka eivät käytä digitaalisia asiointikanavia.
Konttoriverkosto on jatkanut supistumistaan
Konttoreiden palveluajat jatkoivat vuonna 2021 supistumistaan. Myös konttoriverkosto harveni suunnilleen samaa tahtia kuin edeltävinä vuosina. Henkilöasiakkaita palvelevien konttoreiden lukumäärä tarkasteluajankohtana oli 740, kun vuonna 2020 se oli 769.
Konttoreiden määrän väheneminen sekä niiden palveluaikojen supistaminen on joissain tapauksissa pidentänyt konttorien jonotusaikoja kohtuuttomasti. Pankkien on tärkeää kiinnittää huomiota jonotusaikojen kohtuullisuuteen.
Digitaalisten asiointikanavien käytettävyyttä ja saavutettavuutta on parannettu
Digitaalisten palveluiden käyttö on kasvanut koronapandemian aikana, ja pankit arvioivat tämän asiakaskäyttäytymisen muutoksen pysyväksi. Asiakkaiden kynnys sähköisten palveluiden käyttöönotolle on laskenut samaan aikaan kun konttoreissa asiointi on vähentynyt erityisesti koronarajoitusten takia. Konttoreissa asioi kuitenkin edelleen vakiintunut asiakaskunta.
Pankit ovat vuoden 2021 aikana jatkaneet digitaalisten pankkipalveluiden kehittämistä: palveluiden käytettävyyttä on parannettu ja sisällön saavutettavuutta on edistetty. Finanssivalvonnan selvityksestä käy ilmi, että osa korona-aikana lanseeratuista ja alun perin väliaikaisiksi kaavailluista etäasioinnin palveluista ja palveluiden käytön tuesta on jäänyt osaksi pankkien pysyvää palveluvalikoimaa.
Käteisnostopalvelut on turvattava maanlaajuisesti
Vaikka käteisen käyttö on vähentynyt pitkään, se on silti ensisijainen maksutapa sadoille tuhansille suomalaisille. Käteisen käytön vähentyessä on olemassa vaara, että myös käteisnostopalveluiden saatavuus heikentyy alle kohtuullisena pidettävän tason. Finanssivalvonta pitää tärkeänä, että pankit arvioivat säännöllisesti asiakkaille tarjoamiensa käteisjakelukanavien riittävyyttä, ja erityisesti sitä, että asiakkaiden mahdollisuudet käteisnostopalveluiden käyttämiseen turvataan maanlaajuisesti myös haja-asutusalueilla.
Finanssivalvonta pitää myös tarpeellisena, että käteisnostopalvelujen tarjontavelvoitetta koskevaa lainsäädäntöä tarkastellaan uudestaan. Finanssivalvonta on lähettänyt valtiovarainministeriölle maaliskuussa 2022 aloitteen, jossa Finanssivalvonta on pyytänyt, että ministeriö arvioisi voimassa olevaa lainsäädäntöä ja mahdollisia muutostarpeita käteisnostopalveluiden saatavuuden turvaamiseksi maanlaajuisesti.
Kyberuhkien varalta on hyvä pitää kotivarana myös käteistä muutamaksi päiväksi
Kiristynyt turvallisuustilanne on lisännyt kyberuhkia. Myös Suomessa on havaittu pankkien palveluihin kohdistuvia palvelunestohyökkäyksiä.
− Pankkien mobiili- ja verkkopankkeihin kohdistuu ajoittain palvelunesto- ja kyberhyökkäyksiä. Siltä varalta, että myös korttimaksamisessa tapahtuu häiriöitä, on suositeltavaa varata jonkin verran käteistä rahaa muutaman päivän tarpeisiin, Anneli Tuominen muistuttaa.
Finanssivalvonta antoi eduskunnan pankkivaltuustolle selvityksen peruspankkipalveluiden saatavuudesta ja hinnoittelusta 1.4.2022. Selvityksen tiedot perustuivat pääasiassa kuluttajien maksutilivertailusivustolta (www.fine.fi/maksutilivertailu) saatuun materiaaliin, asiakas-, sidosryhmä- ja valvottavakentän palautteisiin sekä selvityksen yhteydessä pankeille tehtyyn kyselyyn.
Katso myös
Peruspankkipalveluselvitys 2021
Lisätietoja antaa
Samu Kurri, osastopäällikkö
Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin (09) 183 5030, arkisin klo 9–16.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapäivystys
palvelee toimittajia arkisin kello 9–16, paitsi kiirastorstaina ja uudenvuodenaattona kello 9–13
Tietoja julkaisijasta
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
Regleringen av kryptotillgångstjänster skärptes i och med MiCA-förordningen – konsumenterna bör fortfarande vara vaksamma3.4.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
EU:s förordning om marknader för kryptotillgångar (MiCA) tillämpas nu fullt ut, vilket skärper regleringen av kryptotillgångstjänster och harmoniserar marknadsföringen. Övergångsperioden i Finland hör till de kortaste i Europa. Konsumenterna bör fortfarande vara på sin vakt när de köper tjänster, eftersom MiCA-förordningen inte avlägsnar alla risker som hänför sig till kryptotillgångar. Finansinspektionen behandlade aktuella tillsynsteman på sin presskonferens på torsdagen.
Kryptovarapalveluiden sääntely kiristyi MiCA-asetuksen myötä – kuluttajien edelleen syytä olla tarkkana3.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
EU:n kryptovaramarkkinoita koskevan asetuksen (MiCA) täysimääräinen soveltaminen on alkanut, mikä tiukentaa kryptovarapalveluiden sääntelyä ja yhtenäistää markkinoita. Suomessa siirtymäaika on yksi lyhyimmistä Euroopassa. Kuluttajien on edelleen syytä olla tarkkana palveluita hankkiessaan, sillä MiCA-asetus ei poista kaikkia kryptovaroihin liittyviä riskejä. Finanssivalvonta kävi läpi ajankohtaisia valvontateemoja lehdistötilaisuudessaan torstaina.
Requirements for crypto-asset services have tightened with the MiCA Regulation – consumers still need to be careful3.4.2025 10:00:00 EEST | Press release
The full application of the EU Regulation on Markets in Crypto-Assets (MiCA) has begun, tightening regulation of crypto-asset services and harmonising the market. Finland has one of the shortest transitional periods in Europe. Consumers still need to be careful when purchasing services, as the MiCA Regulation does not eliminate all the risks associated with crypto-assets. The Financial Supervisory Authority (FIN-FSA) reviewed topical supervisory themes at its press conference on Thursday.
Muistutuskutsu: Finanssivalvonnan lehdistötilaisuus torstaina 3.4. finanssisektorin tilasta ja riskeistä – erityisteemoina kiinteistöriskit, rahastosektori sekä kryptovarapalveluiden valvonta1.4.2025 08:50:00 EEST | Kutsu
Kutsumme median edustajat ajankohtaistilaisuuteen, jossa käsittelemme erityisesti kiinteistösektorin riskien näkymistä valvonnassa, rahastosektorin tilannetta sekä alkavaa kryptovarapalveluiden valvontaa. Tilaisuudessa käydään läpi myös finanssisektorin taloudellista tilaa ja riskejä eri valvontasektoreilla.
Kutsu medialle: Finanssivalvonnan lehdistötilaisuus torstaina 3.4. finanssisektorin tilasta ja riskeistä – erityisteemoina kiinteistöriskit, rahastosektori sekä kryptovarapalveluiden valvonta27.3.2025 10:00:00 EET | Kutsu
Kutsumme median edustajat ajankohtaistilaisuuteen, jossa käsittelemme erityisesti kiinteistösektorin riskien näkymistä valvonnassa, rahastosektorin tilannetta sekä alkavaa kryptovarapalveluiden valvontaa. Tilaisuudessa käydään läpi myös finanssisektorin taloudellista tilaa ja riskejä eri valvontasektoreilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme