Korvauksia rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista maksettiin viime vuonna 2,6 miljoonaa euroa
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) maksoivat vuonna 2021 yhteensä 1,7 miljoonaa euroa korvauksia rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi. Suurin osa korvauksista kohdistuivat itäisen Suomen valkoposkihanhivahinkoihin. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen alueella korvauksia maksettiin noin 1,3 miljoona euroa ja Kaakkois-Suomen alueella noin 192 000 euroa.
Lisäksi maakotkan porotaloudelle aiheuttamista vuoden 2021 vahingoista maksettiin korvauksia paliskunnille yhteensä noin 870 000 euroa. Porotalouskorvauksia maksetaan sen mukaan, miten maakotkien pesinnät ovat poronhoitoalueella onnistuneet. Kalankasvatuslaitoksille aiheutuneita vahinkoja korvattiin noin 24 000 euron edestä.
Vuoden 2021 valkoposkihanhimuutto eteni poikkeuksellisen 2020 vuoden jälkeen suhteellisen normaalisti. Keväällä hanhista suuri osa muutti Suomen yli levähtämättä. Syksyllä muutto alkoi suhteellisen varhain ja valtaosa lensi Pohjois-Karjalan yli Kymeenlaaksoon.
Vuonna 2022 rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista haetaan korvausta alueellisesta ELY-keskuksesta heti vahinkotapahtuman ja vahingon toteamisen ja arvioinnin jälkeen kuitenkin viimeistään 31.12.2022 mennessä. Tarkemmat hakuohjeet esitetään tiedotteen liitteessä.
Uusi laki rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta
Uusi laki rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta vahvistettiin 14.1.2022. Uuden lain tavoitteena on kehittää ja selkeyttää vahinkojen korvaamista koskevaa sääntelyä. Erityisesti rauhoitetut linnuista valkoposkihanhi on aiheuttanut mittavia vahinkoja viime vuosina. Laki tulee voimaan sen jälkeen, kun komissio on hyväksynyt lakiin sisältyvät tukijärjestelmät. Ympäristöministeriö tiedottaa lain voimaantulosta ja ohjeistaa uuden lain mukaisten avustusten, korvausten ja tukien hakemisesta erikseen.
Uuden lain nojalla voidaan maksaa korvausta rauhoitettujen eläinten aiheuttamista viljelys- ja eläinvahingoista sekä pesintään perustuvaa laskennallista tukea maakotkan porotaloudelle ja sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamista vahingoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanne Lohilahti
erityisasiantuntija
ympäristöministeriö
p. 0295 250 374
hanne.lohilahti@gov.fi
Mika Pirinen
lajivahinkokoordinaattori
Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus
p. 040 547 5028
mika.pirinen@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinileväseurannan viimeisellä viikolla sinilevähavaintoja tehty edelleen niin sisävesillä kuin merialueellakin Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)26.9.2024 14:10:58 EEST | Tiedote
Vaikka sinilevähavaintojen määrä onkin syyskuun mittaan vähentynyt, on lämmin syksy pitänyt vedet lämpiminä ja sinilevähavaintoja on tehty edelleen kuluneella viikolla (vko 39) sekä sisävesillä, että merialueen havaintopaikoilla. Sinilevää havaittiin kuitenkin vain viidellä havaintopaikalla ja havaitut sinilevämäärät olivat pääasiassa vähäisiä.
Valkoposkihanhien syysmuutto on alkanut25.9.2024 14:16:37 EEST | Tiedote
Kulunut viikko toi ensimmäisen valkoposkihanhien muuttoaallon Suomeen. Jakson suurin havainto tehtiin maanantaina 23.9. Rääkkylän Vuoniemellä, jossa havaittiin 9 860 valkoposkihanhea. Noin 50 000 valkoposkihanhen arvioidaan saapuneen Suomeen. Määrä on kuitenkin odotettua pienempi.
Pohjan Voima Oy:n Santakankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu – yhteysviranomainen korostaa luontovaikutusten merkitystä (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.9.2024 12:55:58 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Pohjan Voima Oy:n Siikaisten Santakankaan alueelle suunnitteleman tuuli- ja aurinkoenergiahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta eli YVA-selostuksesta.
Satakunnan ensimmäinen Helmi-keskittymä Hämeenkankaalle (Satakunta, Varsinais-Suomi)25.9.2024 10:35:07 EEST | Tiedote
Satakunnan ensimmäinen Helmi-keskittymä sijaitsee Jämijärven ja Kankaanpään kuntien alueella. Lähteikkö ennallistettiin jo vuonna 2023.
Uutta tietoa Varkauden Savonmäen pilaantuneesta alueesta – maaperän puhdistushankkeeseen valmistaudutaan (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala)23.9.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Varkauden Savonmäen alueella on todettu riskiperusteinen puhdistustarve. Pirkanmaan ELY-keskuksen selvityksessä hankealueen kiinteistön omistajat ovat antaneet suostumuksensa puhdistuksen toteutukseen. Rakentamissuunnittelu alkaa – puhdistustöiden toteutus on suunniteltu alkavan vuoden 2025 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme