Ylempien toimihenkilöiden ansiot kasvoivat 1,7 prosenttia
- Palkkatasot vaihtelevat toimialoittain ja tehtävittäin. Asiantuntijatyötä tekevät ansaitsevat keskimäärin 4300 euroa kuussa ja keskijohdossa puolestaan 5250 euroa, sanoo tutkija Tuunia Keränen. - Esimerkiksi rahoitusalalla mediaanipalkka on 1630 euroa korkeampi kuin järjestöalalla, jossa palkkataso on matalin sopimusaloistamme, Keränen jatkaa.
Palkka nousi viime vuonna noin 72 prosentilla vastaajista. Aiempien vuosien tapaan tärkein syy ansioiden kehittymiseen oli kaikille maksettava yleiskorotus tai yrityskohtainen korotus, joka maksettiin noin puolelle vastaajista. Henkilökohtaisia meriittikorotuksia sai noin 22 prosenttia.
- Yleiskorotuksen rooli on edelleen merkittävä ansiokehityksen turvaajana, sillä meriittikorotuksia maksetaan varsin harvoille ja ne lisäksi kohdistuvat pääasiallisesti alle 50-vuotiaisiin, huomauttaa puheenjohtaja Teemu Hankamäki. - Ilman yleiskorotusta monella ansiotaso jämähtäisi kokonaan vuosiksi, vaikka työuraa olisi vielä useita vuosia jäljellä.
Koronapandemiasta huolimatta valtaosa vastaajista koki olevansa tyytyväisiä nykyiseen työhönsä. Erittäin tai melko tyytyväisiä oli eniten tietoalalla (85 %), melko tai erittäin tyytymättömiä työhönsä puolestaan eniten tilintarkastus- ja liikkeenjohdon konsultoinnin alalla (17 %). Oma työkyky arvioitiin pääasiallisesti hyväksi, eikä sen arviointi vaihdellut juurikaan eri ikäryhmissä.
- Vaikka yli puolet vastaajista koki, että työn sirpaleisuus sekä jatkuvat keskeytykset kuormittavat, silti isossa kuvassa työkyky arvioitiin valtaosin hyväksi, Keränen sanoo. - Tähän vaikuttanee myös se, että valtaosa pitää työnsä sisältöä motivoivana ja moni kokee työn imua jatkuvasti omassa työssään, arvioi Keränen.
Työn tekemisen tavat ovat myös ylemmillä toimihenkilöillä muuttuneet koronapandemian aikana. Matkapäivien väheneminen jatkui, sillä enää noin 43 prosenttia ilmoitti matkustavansa keskimäärin 18 päivää vuodessa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Suurin osa vastaajista teki ainakin jonkin verran etätyötä. Vain 11 prosenttia kertoi, ettei tee lainkaan etätyötä. Eniten etätyötä tehdään vakuutus-, tieto- ja ICT- aloilla, vähiten rakennus- ja suunnittelualoilla.
- Kevään aikana on palattu pitkän etätyöjakson jälkeen osin jo perinteisesti toimistoille ja nyt monella työpaikalla mietitään uudestaan etätyön tekemisen edellytyksiä, Hankamäki sanoo. - Jatkossakin asiantuntijalla on oltava laaja oikeus ja mahdollisuus päättää työnsä tekemisen ajasta sekä paikasta. Työskentelypaikasta riippumatta työajanseurannan ja työaikajoustojen on oltava asiantuntijoiden käytettävissä, muistuttaa Hankamäki.
Tuore YTN-data julkaistiin uudessa, visuaalisessa muodossa ja siihen voi tutustua tarkemmin osoitteessa data.ytn.fi. YTN-data kokoaa Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n jäsenliittojen työmarkkinatutkimukset yksityiseltä sektorilta. YTN-data tarkastelee asiantuntija- ja esihenkilötyötä tekevien palkkoja ja työoloja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu Hankamäkipuheenjohtaja
Puh:040 7096681teemu.hankamaki@ytn.fiTuunia KeränenTutkija
Puh:09 2291 2288tuunia.keranen@ytn.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Olemme Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme yksityisellä sektorilla ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoiminnasta.
Solmimme työehtosopimuksia valtakunnallisesti työnantajaliittojen kanssa, minkä lisäksi teemme myös yrityskohtaisia sopimuksia. Jäseninämme on 19 akavalaista liittoa, joiden kautta edustamme yli 173 000 asiantuntija- ja esihenkilötyötä tekeviä eri toimialoilla. ytn.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN
#Monimuotoinen! – ammattiliittojen uudentyyppinen yhteistyöhanke10.4.2024 12:30:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pro, Teollisuusliitto ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN aloittavat tänään 10.4.2024 yhteistyöhankkeen, jossa edistetään työelämän monimuotoisuutta kemian aloilla. Tänään kokoamme liittojen jäsenkuntaa yhteiselle lounaalle ja keskustelemaan aiheesta.
Ammattikorkeakouluissa on kattava työehtosopimus9.4.2024 13:58:09 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Jyty jätti eilen 8.4. lakkovaroituksen koskien kolmea ammattikorkeakoulua. Tiedotteessaan Jyty väitti, että kolmannes henkilöstöstä olisi ammattikorkeakoulujen uuden työehtosopimuksen ulkopuolella.
Ammattikorkeakoulujen henkilöstölle oma työehtosopimus4.3.2024 13:46:17 EET | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen henkilöstö sai oman työehtosopimuksen, joka astuu voimaan huhtikuun alusta.
Samu Salo YTN:n puheenjohtajaksi14.12.2023 16:14:12 EET | Tiedote
Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n sääntömääräinen syyskokous teki tänään 14. joulukuuta henkilövalinnat alkavalle kaksivuotiskaudelle. Henkilövalintojen lisäksi syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio ensi vuodelle.
Keskustelut työmarkkinamallista päättyivät tuloksettomina13.12.2023 14:02:35 EET | Tiedote
Marraskuun lopulla työmarkkinaosapuolien kesken käynnistyneet keskustelut uudesta työmarkkinamallista päättyivät tänään keskiviikkona 13. joulukuuta tuloksettomina. Keskusteluja oli tällä erää ylivoimaista jatkaa tilanteessa, jossa hallitus samaan aikaan vie eteenpäin uudistuksia, jotka rapauttavat työehtosopimusjärjestelmää ja järjestäytymistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme