Myllyhoitoyhdistys ry

Päihteitä käyttävän läheiset jäävät surullisen usein yksin – Läheistenpäivä muistuttaa tuesta

Jaa
Läheiset unohtuvat helposti, kun päihteitä käyttävälle tarjotaan tukea. Läheisen tuen tarvetta ei yleensä tunnisteta eikä tukipaikkoja tunneta. Myöskään läheiset itse eivät aina tiedä olevansa oikeutettuja lainmukaiseen tukeen.

Päihteiden käyttö koskettaa Suomessa arviolta jopa kahta miljoonaa läheistä. Päihteitä käyttävän läheinen voi olla vanhempi, isovanhempi, lapsi, sisarus, ystävä, työkaveri tai muu lähihenkilö.

5. toukokuuta vietetään Läheistenpäivää kolmatta kertaa. Tällä kertaa päihdetyön järjestöt haluavat herättää läheisiä hakemaan apua ja tukea tilanteeseensa.

”Ilman tukea en varmaan olisi hengissä”, totesi eräs läheinen heille tehdyssä verkkokyselyssä.

”Tuesta saan toivoa, huumoria ja uskoa, että tuleepa mitä vaan, sen kestää”, vastasi toinen.

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPAn vuonna 2019 tekemään kyselyyn osallistuneista läheisistä joka kolmas kertoi, että heillä oli vaikeuksia selviytyä päivittäisistä toimistaan, kuten työstä, opiskelusta, kotitöistä ja harrastuksista.* Läheiset kokevat usein esimerkiksi surua, toivottomuutta, yksinäisyyttä, arvottomuutta ja häpeää.**

Päihdetyön järjestöt muistuttavat läheisiä, ettei vaikean tilanteen kanssa kannata jäädä yksin. Tukea on saatavilla. Päihteitä käyttävien ihmisten läheisten onkin tärkeää suunnata huomio myös omaan jaksamiseensa.

”Voin paremmin, kun saan jakaa kipeitä asioita vertaisten kanssa. Minusta on tullut vahvempi”, kertoi läheinen kyselyssä.

Läheistenpäivänä 5.5.2022 jaetaan tietoa tuen paikoista, kannustetaan hakeutumaan terveydenhuollon tai vertaistuen piiriin, järjestetään puhelin- ja chat-päivystystä sekä ZOOM-webinaari klo 17–19 teemalla “Miten päihderiippuvaisen läheinen voi lisätä omaa hyvinvointiaan?” Ilmoittautuminen webinaariin 3.5. mennessä.

Lisätietoa Läheistenpäivästä: www.laheistenpaiva.fi

Tukea läheisille tarjoavat (soittaminen on maksutonta, anonyymiä ja luottamuksellista):

Päihdeneuvonta 0800 900 45

Älä jää yksin huolesi kanssa, jos läheisen päihteiden käyttö huolestuttaa. Päihdeneuvonnan ammattilaiset ovat apunasi joka päivä vuorokauden ympäri.

Irti Huumeista -chat 9–15 www.irtihuumeista.fi

Älä jää yksin, löydä tukea. Voit kysyä luottamuksellisesti huumeista, huumeita käyttävien päihdepalveluista, toipumisen tuesta ja läheisille tarjottavasta tuesta.

Irti Huumeista -puhelin 0800 980 66

Voit keskustella anonyymisti ja maksutta elämäntilanteestasi. Koulutetut vapaaehtoiset ja ammattilaiset kuuntelevat ja ohjaavat halutessasi palveluiden piiriin. Puhelin päivystää ma-to klo 9–15 ja 18–21 sekä pe klo 9–15.

Raitis Linja -puhelin 0800 508 230

Luottamuksellista ja kannustavaa keskustelua koulutettujen ammattilaisten kanssa. Raitis Linja päivystää ma–pe klo 12–15.

Lisää tukipaikkoja osoitteessa: https://www.kuivinjaloin.fi/apua-laheisille/mista-apua/

#MyösLäheiset #MistäTukea #HuolehdiMyösItsestäsi

Kampanjan järjestävät: Irti Huumeista ry, Myllyhoitoyhdistys ry, Nuorten Ystävät / Verto Oulu, Raittiuden Ystävät ry, Sininauhaliitto, Ehyt ry, Tukikohta ry ja MIPA 2.0 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma.

Lisätietoja:

Mirka Vainikka

toiminnanjohtaja, Irti Huumeista ry

+35840 0937128

mirka.vainikka@irtihuumeista.fi

Irene Komu

kehittäjä, Sininauhaliitto

+35850 574 8809

irene.komu@sininauha.fi

Marja Oivo

läheistyöntekijä, Tukikohta ry

+35844 767 5940

marja.oivo@tukikohta.org

Minna Ekholm

toiminnanjohtaja, Myllyhoitoyhdistys

+35840 7291171

minna.ekholm@myllyhoito.fi

Lähteet:

*MIPA: Omaisten hyvinvointi Omaisten hyvinvointi | Tietopuu (a-klinikkasaatio.fi)

**THL: Alkoholi, tupakka ja riippuvuudet > Huumeet Huumeet - THL sekä THL: Alkoholi, tupakka ja riippuvuudet > Alkoholi > Usein kysytyt kysymykset > Juomiskulttuuri Usein kysytyt juomiskulttuurista - THL

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Myllyhoitoyhdistys ry
Myllyhoitoyhdistys ry
Annankatu 29 A 9
00100 Helsinki

040 729 1171 (9-15)http://www.myllyhoitoyhdistys.fi

Myllyhoitoyhdistys on sitoutumaton valtakunnallinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on riippuvuuksien ehkäiseminen ja päihderiippuvuuteen tai muihin haitallisiin riippuvuuksiin sairastuneiden ja heidän läheistensä auttaminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Myllyhoitoyhdistys ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye