Viisas varautuu ennalta yhteiskunnan häiriötilanteisiin
Viime kuukausina Ukrainan tapahtumat ovat herättäneet huolta, että vastaavaa voisi tapahtua Suomessakin. Tämä on saanut ihmiset kiinnostumaan aivan uudella tavalla esimerkiksi väestönsuojista ja niiden kunnosta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että perusarkeamme horjuttavat todennäköisemmin arkiset, usein paikalliset häiriöt, kuten veden- tai sähkönjakelun katkokset ja erilaiset luonnonilmiöt.
Jokaisen meidän on viisasta varautua ennalta häiriötilanteisiin, jottei syyttä suotta joudu ensimmäisenä autettavien joukkoon ja kuormita turhaan auttajatahoja. Turvallinen koti – Varautuminen ja väestönsuojelu taloyhtiössä -uutuusopas selvittää, millaisiin yhteiskunnan uhka- ja häiriötilanteisiin kannattaa varautua niin kotona kuin koko taloyhtiössä.
”Väestönsuojeluasiat ja varautuminen ovat olleet paljon esillä viime aikoina. Tämän vuoksi Turvallinen koti -oppaaseen päätettiin koota yksiin kansiin kaikki se tieto, mitä taloyhtiö ja sen asukkaat tarvitsevat tästä aihepiiristä”, kertoo kirjan kirjoittaja Kaci Bourdache.
Opas selvittää, miten missäkin tilanteessa tulee toimia, mihin suojaudutaan ja kuinka kotivara ja muut tarpeelliset tarvikkeet koostetaan. Oppaasta saa myös ohjeet siihen, mitä kotona tulee tehdä suojautumistilanteessa ja mistä saa tietoa oman taloyhtiön turvallisuusasioista.
”Taloyhtiöiden ja yksittäisten kotitalouksien varautumisessa on runsaasti vaihtelua. Totuus on, että esimerkiksi yhdyskuntatekniikan häiriöihin varautumisessa avainasemassa ovat kotitaloudet. Nimenomaan koteihin on tarpeen saada perille tietoa siitä, miten häiriötilanteissa tulee toimia. Viisas taloyhtiö jakaa aktiivisesti aiheesta tietoa asukkaille ja antaa valmiita, käyttökelpoisia ratkaisuja. Tällä hetkellä kiinnostusta näihin asioihin riittää, joten sitä kannattaa hyödyntää”, Bourdache kertoo.
Opas ohjaakin taloyhtiön hallitusta ja isännöintiä aktiiviseen turvallisuusviestintään ja pelastussuunnitteluun. Oppaaseen on koottu tiedot myös eri aikakausien väestönsuojista ja niiden varustuksesta sekä perusohjeet taloyhtiön väestönsuojan kunnossapitoon.
Oppaan on kirjoittanut Kaci Bourdache, joka on kokenut turvallisuusalan kouluttaja ja konsultti. Bourdache työskentelee lehtorina Laurea-ammattikorkeakoulussa sekä toimii työnsä ohessa kouluttajana Helsingin Pelastusliitto ry:ssä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja pdf-arvostelukappaleet:
bourdache.kaci@gmail.com
maria.muilu@kiinteistomedia.fi
Maria MuiluLiiketoimintajohtajaKiinteistömedia Oy
Puh:044 019 9721maria.muilu@kiinteistomedia.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistömedia Oy on kiinteistöalan johtava sisältötalo, joka tuottaa alan tietopalveluja, kirjoja, oppimateriaaleja ja muita hyödyllisiä sisältöjä. Yritys julkaisee myös Suomen Kiinteistölehteä ja Taloyhtiön vastuunjako -tuoteperheen palveluja, kirjoja ja oppaita. Kiinteistömedia Oy on Suomen Kiinteistöliiton kokonaan omistama kustannusyhtiö.
HUOM! 1.1.2023 alkaen Kiinteistömedia Oy ei enää julkaise tiedotteita STT Infossa. Voit lukea jatkossa tiedotteemme verkkosivuiltamme >>
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömedia Oy
Taloyhtiöihin liittyvät tuomioistuinratkaisut nyt yksissä kansissa21.12.2022 09:23:40 EET | Tiedote
Taloyhtiömaailman riitatilanteissa ratkaisu ei aina löydy suoraan laista, vaan tapausta tulkitaan usein myös aiemman oikeuskäytännön mukaan. Asunto-osakeyhtiöt oikeuskäytännössä -kirjaan on koottu kaikki merkittävät taloyhtiöihin liittyvät tuomioistuinratkaisut.
Lämmityksen kallistuminen turhauttaa taloyhtiöissä – onko uusista lämmitysratkaisuista pelastajaksi?3.6.2022 07:30:00 EEST | Tiedote
Kaukolämmön ja sähkön hinnan kallistuminen kismittää suomalaisia. Monissa taloyhtiöissä onkin havahduttu selvittämään, miten lämmityskustannuksia voitaisiin pienentää. Vaihtoehtoihin perehtyy uutuusopas Taloyhtiön energiatehokkaat lämmitysratkaisut (Kiinteistömedia Oy).
Suomen Kiinteistölehden uudeksi päätoimittajaksi Mirva Brola19.4.2022 15:12:12 EEST | Tiedote
Maan johtava taloyhtiöiden asioihin erikoistunut media Suomen Kiinteistölehti saa uuden päätoimittajan. FM Mirva Brola, 39, aloittaa lehden päätoimittajana 1.7.2022 alkaen. Brola toimii nykyisin Suomen Kiinteistölehden toimituspäällikkönä. Hän on aiemmin toiminut mm. Ortodoksiviestin ja Reserviläisen päätoimittajana.
Taloyhtiöiden yhtiöjärjestyksissä vanhentuneita määräyksiä23.6.2021 13:29:45 EEST | Tiedote
Yhtiöjärjestys on taloyhtiön oma laki, jota noudatetaan yhtiön hallinnossa asunto-osakeyhtiölain ohella. Yhtiöjärjestys laaditaan perustamisvaiheessa, ja sitä voidaan myöhemmin päivittää. Usein päivittäminen kuitenkin unohtuu, mikä voi johtaa siihen, että yhtiöjärjestyksessä on jopa lainvastaisia määräyksiä. Uusi Taloyhtiön yhtiöjärjestys – Ohjeet ja mallit -kirja (Kiinteistömedia Oy) kertoo, millaisia määräyksiä nykylain mukainen yhtiöjärjestys voi pitää sisällään.
Kylpyhuoneiden kuntoa kannattaa pitää taloyhtiössä silmällä11.6.2021 10:15:25 EEST | Tiedote
Asunnon kosteusvaurio saa tyypillisesti alkunsa kylpyhuoneesta. Uutuusopas Kylpyhuoneiden kunnossapito taloyhtiössä (Kiinteistömedia Oy) kannustaa taloyhtiöitä suunnitelmallisuuteen kylpyhuoneiden kunnossapidossa.