Yliopiston entinen rehtori Jari Niemelä on kuollut
Kaupunkiekologian professori Jari Niemelä toimi Helsingin yliopiston rehtorina vuosina 2018–2022 ja jäi eläkkeelle loppukeväällä.
Rehtori Jari Niemelä oli vahva yhteisöllisyyden rakentaja ja hyvinvoinnin edistäjä yliopistossa sekä aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hänen johdollaan yliopiston arvot päivitettiin, strategia uusittiin ja luotiin visio 2030 Tieteen voimalla – maailman parhaaksi. Yliopiston strategiassa näkyvät hänelle tärkeät asiat, kuten vastuullisuus, kestävä kehitys, luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutos. Näin Jari Niemelän työ ja kädenjälki säilyvät yliopistossa pitkälle tulevaisuuteen.
Rehtorikaudellaan Jari Niemelä oli ajoittain sairauslomalla. Hän kertoi tilanteestaan avoimesti ja oli optimistina toiveikas toipumisestaan. Hän säilytti tutkijan uteliaisuuden sekä työ- ja elämänhalunsa vahvana loppuun asti. Hän muun muassa osallistui lokakuussa ilmestyvän Kestävyyden avaimet -tietokirjan kirjoittamiseen.
Jari Niemelän poismeno koskettaa vahvasti Helsingin yliopiston henkilöstöä ja opiskelijoita, sillä hän oli pidetty ja arvostettu kollega, opettaja, tutkija ja rehtori.
Yliopisto suruliputtaa tänään Viikin ja keskustan kampuksilla kunnioittaakseen hänen muistoaan ja ottaa osaa omaisten suruun.
Jari Niemelän muistokirjoitus julkaistaan yliopiston verkkosivuilla tuonnempana.
Poimintoja professori Jari Niemelän uralta
- Helsingin yliopiston rehtori, 2018–2022
- Kestävyystieteiden instituutti HELSUSin johtaja, 2018
- Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan dekaani, 2004–2017
- Kaupunkiekologian professori, 2000–2022
- Tutkijatohtori, University of Alberta, Edmonton, 1989–1992
- 20 ohjattua väitöskirjaa
- WWF:n hallituksen puheenjohtaja, 2004–2022
- Maj ja Tor Nesslingin säätiön hallituksen jäsen, 2006–2022
- Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen hallituksen jäsen, 2013–2022
- Walter ja Andrée de Nottbeckin säätiön hallituksen jäsen, 2015–2022
- Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto kirjasta Ihminen ja ympäristö, 2012
- Helsingin yliopiston J.V. Snellman -palkinto ansiokkaasta tieteellisen tiedon välittämisestä, 2012
Yliopiston verkkosivu-uutisia:
10.2.2022: Jari Niemelä jatkaa työtä kestävän kehityksen puolesta
31.1.2022: Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä luopuu rehtorin tehtävistä 1.2.2022 alkaen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: vararehtori Tom Böhling, tom.bohling@helsinki.fi p. 02941 22251
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Lääkkeille vastustuskykyisten syöpäsolujen nujertamiseen uusia keinoja9.1.2025 10:22:36 EET | Tiedote
Lääkeresistenssi hankaloittaa syöpähoitoja, mutta uusi tutkimus paljastaa sen syntymekanismeja ja tarjoaa keinoja estää syöpäsoluja kehittämästä vastustuskykyä lääkkeille.
Ihmisoikeuskasvatuksen puute on uhka demokratialle ja oikeusvaltiolle – Suomi ei ole mallimaa9.1.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Suomalaisesta opettajankoulutuksesta puuttuu systemaattinen ihmisoikeuskasvatus. Tämä puute uhkaa demokratiaa ja oikeusvaltiota, sillä kouluopetuksen puutteiden vuoksi kansalaiset eivät välttämättä saa tarvittavia tietoja ja taitoja, joilla voisi kriittisesti vastuuttaa päättäjiä ihmisoikeuksien toteutumisesta.
Maatalouden ilmastovaikutuksia laajasti selvittävälle tutkimukselle kahden miljoonan rahoitus8.1.2025 09:19:11 EET | Tiedote
Uusi tutkimus etsii kokonaisvaltaista käsitystä ruuantuotannon ja maatalouden ilmastovaikutuksista. Helsingin yliopiston johtamassa tutkimuksessa tarkastellaan suoria kasvihuonekaasupäästöjä sekä ilmastoa viilentäviä aerosolihiukkasia. Business Finlandin ja kumppaniyritysten rahoitus hankkeelle on 2 miljoonaa euroa.
Istukan geenit antavat uutta tietoa hedelmöityshoitojen vaikutuksista lapsiin19.12.2024 12:05:25 EET | Tiedote
Hedelmöityshoidoissa käytettyjen menetelmien vaikutusta lasten kehitykseen selvitettiin ensi kertaa tutkimalla istukan geenejä. Ero pakastetuista alkioista ja tuoresiirrolla alkunsa saaneiden raskauksien välillä näkyi istukoissa selvästi. Lisäksi löytyi muutos lihavuuteen ja kakkostyypin diabetekseen yhdistetyssä geenissä.
Kuppa kukoisti Etelä-Amerikassa jo ennen Kolumbusta18.12.2024 18:18:27 EET | Tiedote
Muinaisten luurankojen DNA:ta tutkimalla selvisi, että kuppa ja sen sisartaudit olivat Amerikassa jo paljon ennen Kristoffer Kolumbusta. Kolumbus toi taudin mukaan Eurooppaan, ja myöhemmin kolonialismi teki siitä maailmanlaajuisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme