Salaisuuksien jäljillä -videosarjan toinen jakso: Mitä tapahtui koulutuksen ihmemaalle?
Suomi on pudonnut OECD-maiden koulutuskärjestä ja lähestyy jo Chileä. Suunnanmuutos vaatii pikaisia toimia. Telan yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Janne Pelkonen haastattelee opetus- ja kulttuuriministeriön neuvottelevaa virkamiestä Aleksi Kaleniusta, jonka mielestä paluu huipulle ei ole mahdotonta.
Miksi Suomi tippui kärjestä? Miten paluu huipulle tehdään ja kuinka kiire meillä on? Mistä kaikesta koulutustason nostamisessa on kyse? Video katsottavissa alla ja Telan YouTube-kanavalla.
Ratkaisut ovat Kaleniuksen mukaan sinällään yksinkertaisia. Lisätään korkeakoulutuksen aloituspaikkoja ja saadaan paikat mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.
”Eli ei moninkertaista koulutusta, jossa ihmiset aloittavat monta tutkintoa, mutta eivät suorita niitä kaikkia ja osa ihmisistä jää rannalle. Meitä on monta vuotta vaivannut hakijasuma, jossa ihmiset jonottavat sisään korkeakoulujen porteilla”, kuvaa Kalenius taustoittavassa jutussa.
Eduskunnan sivistysvaliokunta on muistuttanut, että viimeistään 2040 tavoitteen tulisi olla, että 25–34-vuotiaiden ikäryhmästä jopa 70 prosenttia olisi korkeakoulutettuja. Tavoitteeseen on matkaa.
”Suomessa päätettiin 1950-60-luvuilla, että lähdetään tavoittelemaan kansainvälistä eturintamaa. Muutamassa kymmenessä vuodessa tultiin siihen, että suomalaiset nuoret olivat maailman koulutetuimpia. Valitettavasti kävi niin, että sen jälkeen edistystä ei ole tapahtunut tarpeeksi”, sanoo Kalenius.
Jutussa koulutusteemaa kommentoi myös Telan Suvi-Anne Siimes:
”Ikääntyvässä yhteiskunnassa myös nuorilla ikäluokilla pitää olla oikeus aiempaa korkeampaan koulutustasoon. Siinäkin on kyse sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta”, Siimes sanoo.
Pelkonen selvittää videosarjassa Suomen hyvinvoinnin suuria arvoituksia. Sarja pureutuu tekijöihin, jotka vahvistavat tai murtavat paitsi suomalaista eläkejärjestelmää myös koko hyvinvointivaltiota. Mitä me kuluttajina emme näe alustatyössä? Minne vauvat katosivat? Miksi Suomi ei houkuttele?
Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin alkukesästä ja loput osat julkaistaan syksyn 2022 aikana.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Janne Pelkonen Salaisuuksien jäljillä: Mitä tapahtui koulutuksen ihmemaalle?
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Pelkonenyhteiskuntavaikuttamisen päällikkö
Puh:050 559 5894janne.pelkonen@tela.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela
Kyselytutkimus: Yli 80 prosenttia työikäisistä pitää tärkeänä, että työeläkkeisiin kerättävät varat käytetään eläkkeisiin – puolet pelkää, että siihen ei voi tulevaisuudessa luottaa25.9.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista työikäisistä 84 prosenttia on sitä mieltä, että palkoista perittävät työeläkemaksut ja kertyneet eläkevarat on tarkoitettu eläkkeisiin, ei muihin tarpeisiin. Tämä on ollut työeläkejärjestelmän kantava periaate vuosikymmenten ajan. Suomalaiset ovat kuitenkin huolissaan siitä, pidetäänkö eläketurvan periaatteista jatkossa kiinni. Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan Verianilla teettämästä kyselytutkimuksesta.
Kutsu toimituksille: Tervetuloa kiikaroimaan eläkeuudistusta ja työeläkevarojen tulevaisuutta Telan striimattavassa tilaisuudessa 25.9.16.9.2024 15:13:20 EEST | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan, kun työeläkealan asiantuntijat ja vaikuttajat pohtivat Suomen seuraavaa eläkeuudistusta ja erityisesti työeläkevarojen sijoitustoiminnan uudistusta keskiviikkona 25.9. Työeläkevakuuttajat Telan tilaisuudessa!
Kannattavatko edes nuoret nuorisoalan eläke-ehdotuksia?2.9.2024 13:31:09 EEST | Blogi
Nuorisoala julkisti viime viikolla omat ratkaisunsa eläkejärjestelmän uudistamiseksi. Nuorten ikäluokkien ”varjoneuvotteluista” on tullut eräänlainen perinne 2000-luvulla. Hyvä niin. Nuoret peräänkuuluttavat sitä, että myös tulevat eläkkeenmaksajat ja eläkeläiset huomioidaan eläkejärjestelmää kehitettäessä. Samalla tulee näkyväksi se tosiasia, että eläkejärjestelmämme perustuu eräänlaiseen sukupolvisopimukseen, jossa nykyiset palkansaajat ja yrittäjät maksavat eläkkeellä olevien eläkkeistä suurimman osan. Sukupolvien välinen ketju ei saa katketa, vaan myös tulevien sukupolvien tulee voida luottaa siihen, että saa työeläkettä sen ajan koittaessa.
Työeläkevarat kasvoivat 10 miljardia vuoden 2024 alkupuoliskolla30.8.2024 07:02:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten työeläkevarat kasvoivat yhteensä 10 miljardia euroa ensimmäisen puolen vuoden aikana. Kasvua vuoden 2024 toisella vuosineljänneksellä oli noin 3 miljardia, ja varoja oli sen päättyessä yhteensä 261 miljardia euroa.
Nimitys Telassa: Leena Vänni media- ja markkinointiviestinnän asiantuntijaksi28.8.2024 13:25:57 EEST | Tiedote
Filosofian maisteri Leena Vänni (44) on nimitetty Työeläkevakuuttajat Telan media- ja markkinointiviestinnän asiantuntijaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme