Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen oheisnimeksi Pohde
Hyvinvointialueen brändi pohjautuu hyvinvointialueen strategiaan sekä sen taustalla olevaan laajaan osallisuus- ja strategiatyöhön. Brändityössä on myös kuultu aluevaltuutettujen ja henkilöstön näkemyksiä, toteutettu työpajoja sekä johdon ja luottamushenkilöiden haastatteluja.
– Toimintamme tärkeimpiä asioita ovat ihminen, yhdessä tekeminen ja uudistuminen koko alueen hyväksi. Myös henkilöstön merkitys toimintamme tärkeimpänä voimavarana korostuu. Nämä elementit näkyvät hienosti myös hyväksytyissä brändilinjoissa, sanoo hyvinvointialueen johtaja Ilkka Luoma.
Hyvinvointialueen virallinen nimi on Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, mutta nyt se saa rinnalleen napakamman oheisnimen, joka istuu paremmin niin puheeseen kuin verkkotunnuksiinkin. Oheisnimeksi valittu Pohde nousi esille henkilöstön nimiehdotusten joukosta. Sen koettiin herättävän positiivisia mielleyhtymiä esimerkiksi pohjoiseen ja hohteeseen. Lisäksi sen voi ajatella myös pohtimisen tuloksena jäljelle jäävänä tiedon kultajyvänä.
Tunnistettavuus auttaa muutoksessa
Pohteen visuaalinen ilme ja brändityön muut elementit tulevat muodostamaan tunnistettavan kokonaisuuden ja auttavat ison muutoksen keskellä hahmottamaan, mitkä palvelut ovat jatkossa hyvinvointialueen järjestämiä.
Visuaalisen ilmeen ja brändin kehittämisen yhteistyökumppanina on toiminut oululainen mainostoimisto Mint Company.
Pohteen ilmeen päävärit ovat voimakas sininen, lämmin lohenpunainen ja puhdas valkoinen, ja niiden rinnalla tullaan käyttämään raikkaita lisävärejä.
Ilmeen vahvin elementti on tähtilogo, jota inspiroi hyvinvointialueen strategian ajatus ajassa mukautuvasta ja suuntaa näyttävästä Pohjantähdestä. Logo kuvastaa myös yhdessä tekemistä, sujuvia palveluita ja alueen moninaisuutta.
Toiminnan perimmäinen tarkoitus kiteytyy logoa tukevassa sloganissa Jokaisen tähden. Hyvinvointialue on muodostettu ja tulee toimimaan sekä kehittymään kaikkien – niin asukkaiden, asiakkaiden kuin työntekijöiden – tähden.
– Uusi brändi ja visuaalinen ilme alkavat näkyä viestinnässämme loppuvuoden aikana. Brändityön eteneminen on yksi askel kohti uuden organisaation käynnistymistä. Haluammekin kiittää kaikkia brändityöhön matkan varrella osallistuneita – olemme saaneet kiteytettyä organisaatiomme ydintä hienosti, päättää hyvinvointialueen viestintäjohtaja Laura Paloheimo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@ppshp.fiJouko LuukkonenKonsernipalveluiden johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@popsote.fiLaura PaloheimoViestintäjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:044 703 1154laura.paloheimo@popsote.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue vastaa alueen julkisista sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista 1.1.2023 alkaen.
Hyvinvointialueella työskentelevät 18 000 työntekijää tarjoavat asukkaille entistä yhtenäisempiä sosiaali-, terveys- ja pelastusalan palveluita. Alan ammattilaisille tarjoamme tiiviimmän yhteistyöverkoston ja uuden tavan kehittää palveluita. Budjettimme on noin 1,7 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Yhteistoimintaneuvottelut päättyivät – Kärsämäen akuuttiosaston toiminta lakkaa 1.3.202529.1.2025 15:35:21 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on Kärsämäellä pieni, 10-paikkainen akuuttiosasto, jossa työskentelee alle 10 hoitohenkilöstöön kuuluvaa työntekijää sekä ateria- ja puhtauspalvelujen henkilöstöä. Osastolla on ollut henkilöstön saatavuushaasteita, mikä on vaikeuttanut yksikön toimintaa. Myös Pohteen sisäisen valvonnan perusteella on todettu, että yksikkö ei täytä terveydenhuoltolain mukaisia akuuttiosastokriteerejä. Pohde on näiden syiden vuoksi suunnitellut, että osaston toiminta lakkautetaan.
Pohde korjaa puutteita koululaisten terveystarkastusten järjestämisessä29.1.2025 07:14:43 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on saanut Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta huomautuksen, koska kaikkia lakisääteisiä kouluterveydenhuollon tarkastuksia ei ole pystytty järjestämään yhdenvertaisesti koko alueella. Pohde ottaa huomautuksen vakavasti ja jatkaa edelleen toimenpiteitä, jotta lakisääteiset terveystarkastukset saadaan tehtyä kevätlukukauden loppuun mennessä.
Aluehallitus päätti: hoitojonoja puretaan viiden miljoonan euron erillismäärärahalla28.1.2025 16:08:17 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 28.1.2025 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus hyväksyi hoitojonojen purkamiseen tarkoitetun erillismäärärahan käyttösuunnitelman ja vaaliohjeen.
Tulevaisuuslautakunta päivitti ympärivuorokautisen palveluasumisen palvelusetelin sääntökirjaa24.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta teki vuoden ensimmäisessä kokouksessaan päivityksiä sääntökirjaan, joka ohjaa ympärivuorokautisen palveluasumisen palveluseteliyrittäjiä. Lisäksi lautakunta päätti periaatteista, joilla toteutetaan täydentävän lääkäripalvelun hankinta Oulaskankaan sairaalan perusterveydenhuollon ympärivuorokautiselle päivystykselle ajalla 1.4.–30.9.2025.
Taivalkosken sosiaali- ja terveysaseman vastaanotolle uusi itseilmoittautumisjärjestelmä23.1.2025 12:02:04 EET | Tiedote
Axel-itseilmoittautumisjärjestelmä laajenee Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella Taivalkoskelle helmikuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme