Kiinteistö Oy KaapelitaloKiinteistö Oy KaapelitaloKiinteistö Oy Kaapelitalo

Armas-festivaali tarjoaa 200 mahdollisuutta juhlia ikääntymistä

Jaa
Armas on valtakunnallinen ikääntymistä juhlistava taide- ja kulttuurifestivaali, joka järjestetään vuosittain lokakuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Tänä vuonna mm. muistellaan 1970-lukua sekä juhlitaan musiikin ja tanssin merkeissä ympäri Suomen.
Viiden naisen rokkibändi Riskiryhmä on villinnyt yleisöä jo usean vuoden ajan. Bändin kaikki jäsenet ovat reilusti yli 70-vuotiaita, ja rumpali jo 84! Kuva: ArtsEqual
Viiden naisen rokkibändi Riskiryhmä on villinnyt yleisöä jo usean vuoden ajan. Bändin kaikki jäsenet ovat reilusti yli 70-vuotiaita, ja rumpali jo 84! Kuva: ArtsEqual

Armas-festivaali järjestetään tänä vuonna kuudennen kerran. Sen toimintaperiaatteisiin on kuulunut alusta alkaen yhteistyö eri toimijoiden, alueiden ja taidelajien välillä. Nykyisin Armas-verkostoon kuuluu jo yli 100 partneria.

Festivaali on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisella kulttuurikentällä, ja se toimii myös kansainvälisenä vaikuttajana.

- Osallistuin juuri Iso-Britanniaan ja Irlantiin suuntautuneelle puhujakiertueelle, festivaalin johtaja ja tuottaja Raisa Karttunen kertoo.

- Suomessa on tehty erityisesti rakenteiden tasolla päätöksiä, jotka vaikuttavat koko kulttuurialaan, kuten sote- ja kulttuuripalveluiden jaetut työntekijät sekä laaja verkostotyö, jota Armaskin edustaa. Olen iloinen, että eri puolilla maailmaa ollaan näin kiinnostuneita!

Koronasta aletaan pikkuhiljaa toipua myös vanhustyön puolella

Armas sai lentävän lähdön vuonna 2017 ja keräsi heti ohjelmistoon huikean määrän tapahtumia. Hiljaisempien koronavuosien jälkeen Armas-festivaalilla nähdään taas tänä vuonna yli 200 tapahtumaa.

- Vaikka monessa paikassa ollaan vielä varovaisia koronan vuoksi, Armas-festivaaleilla löytyy tänä vuonna jo ihanan paljon tapahtumia laidasta laitaan, Karttunen sanoo.

Festivaalia koordinoi Kiinteistö Oy Kaapelitalo, ja Kaapelitehtaan kulttuurikeskus on tarjonnut tilat usealle tapahtumalle:

  • Armas ja Tanssin talo järjestävät yhteistyössä perinteiset lavatanssit 4.10.2022. Lavatanssit on suunnattu lähinnä Helsingin eri palvelukeskusten asiakkaille. Musiikista vastaa RetroSisters & Bros.
  • Kaapelitehtaan Puristamossa viisi helsinkiläistä RockHubs -seniorikorttelibändiä esittelee soittotaitojaan 22.10.2022. Tapahtumassa esiintyvät myös Hyvät, pahat ja rumat- sekä Riskiryhmä-bändit. Puristamossa on myös nähtävillä Sonja Tolosen Valo piirtää kasvojesi uurteet -valokuvanäyttely.
  • Kaapelitehtaalla on lisäksi esillä 1.-30.10.2022 Muu ry:n Armas aika -näyttely, jonka teokset kertovat ajan kulusta, elämän kukoistuksesta ja kuihtumisesta.

Armas-tapahtumia järjestetään ympäri Suomen. Yksi kiinnostava teema ohjelmistossa on tänä vuonna 1970-luku.

  • Tampereen kaupunkikulttuuriyksikkö järjestää alueensa palvelukeskuksissa Retro70 -konsertteja 1.-13.10. Niissä kuullaan lauluja mm. Juicelta, Kari Rydmanilta sekä Matilta ja Tepolta. Esiintyjinä ovat Tuula Heikkilä ja Kari Pakkala.
  • Seinäjoen kaupunginteatteri lähestyy 1970-lukua vakavamman aiheen kautta 1.-15.10. Patruunatehdas-näytelmä käsittelee Lapuan patruunatehtaan räjähdystä 1976. Näytelmän on käsikirjoittanut Anne Koski-Wood ja ohjannut Panu Raipia.

Armas-festivaali 1.-14.10.2022
Lue lisää ja katso muut tapahtumat: armasfestivaali.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Raisa Karttunen
tuottaja
puh: 050 371 7818
sähköposti: raisa.karttunen@kaapelitehdas.fi

Kuvat

Viiden naisen rokkibändi Riskiryhmä on villinnyt yleisöä jo usean vuoden ajan. Bändin kaikki jäsenet ovat reilusti yli 70-vuotiaita, ja rumpali jo 84! Kuva: ArtsEqual
Viiden naisen rokkibändi Riskiryhmä on villinnyt yleisöä jo usean vuoden ajan. Bändin kaikki jäsenet ovat reilusti yli 70-vuotiaita, ja rumpali jo 84! Kuva: ArtsEqual
Lataa
Hotelli- ja ravintolamuseon Tiistaitarjotin ja perjantaipullo-näyttelyn oppaat vievät osallistujat makumatkalle 1970-luvun ruokamuistoihin. Kuva: Hotelli- ja ravintolamuseo
Hotelli- ja ravintolamuseon Tiistaitarjotin ja perjantaipullo-näyttelyn oppaat vievät osallistujat makumatkalle 1970-luvun ruokamuistoihin. Kuva: Hotelli- ja ravintolamuseo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistö Oy Kaapelitalo
Kiinteistö Oy Kaapelitalo
Tallberginkatu 1 C 15
00180 HELSINKI

info@kaapelitehdas.fi, 09 4763 8300http://www.kaapelitehdas.fi

ARMAS-festivaalia koordinoi Kiinteistö Oy Kaapelitalo, joka on Helsingin kaupungin omistama yhtiö. Se peruskorjaa ja vuokraa vanhoja teollisuusrakennuksia taiteen, kulttuurin ja luovan alan tarpeisiin. Se tarjoaa yrityksille, järjestöille, taiteilijoille ja tapahtumatuottajille tiloja Kaapelitehtaan, N10:n ja Suvilahden kulttuurikeskuksissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistö Oy Kaapelitalo

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye