Attendo on joutunut irtisanomaan kuntien hoivasopimuksia – ei vaikutuksia asukkaiden asumiseen ja hoivaan
Attendo on pitkin syksyä neuvotellut siitä, miten turvata vanhuksille hyvä ja laadukas hoiva myös vuonna 2023. Neuvottelut eivät ole kaikilla alueilla johtaneet tuloksiin, ja nyt aika uhkaa loppua kesken.Samaan aikaan osa hyvinvointialueista on irtisanonut sopimuksia Attendon kanssa.
– Hyvinvointialueet aloittavat jo vuodenvaiheessa, mutta asiat ovat monin paikoin edelleen auki. Tämä on huolestuttavaa, sillä asia koskee isoa joukkoa hoivan asiakkaita. Hyvinvointialueet ostavat jo noin puolet ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan palveluista meiltä ostopalvelutuottajilta. Meidän on toimittava nyt, sillä nykyisissä sopimuksissamme on pitkät irtisanomisajat, sanoo Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist.
Attendo on joutunut irtisanomaan merkittävän määrän hoivasopimuksia kuntien ja kuntayhtymien kanssa eri puolilla Suomea. Vastuullisena hoivan tuottajana Attendo ei voi jatkaa yhteistyötä sopimuksilla, jotka eivät anna mahdollisuutta laadukkaaseen hoivaan. Palvelujen hinnan on katettava laadukkaan hoivan kustannukset. Kustannuksia ovat jo kuluvan vuoden aikana nostaneet esimerkiksi henkilöstömitoitus ja kiihtyvä inflaatio.
Asukkaat voivat olla rauhallisin mielin
Vanhuspalvelulaki takaa jokaiselle hoivakodin asukkaalle oikeuden asua valitussa hoivakodissa niin kauan kuin haluaa ja palveluntarve sitä edellyttää. Kunnan ja jatkossa hyvinvointialueen on järjestettävä asuminen ja hoiva, eikä kenenkään tarvitse muuttaa toiseen hoivakotiin paikan saatuaan. Ei, vaikka sopimus kunnan tai hyvinvointialueen ja Attendon tai muiden ostopalvelutuottajien välillä neuvoteltaisiin uudelleen tai se jopa päättyisi.
– Asia on ajankohtainen suurelle osalle asukkaitamme, sillä olemme juuri kertoneet heille ja heidän läheisilleen sopimuksiemme irtisanomisesta. Asukkaamme saavat olla rauhallisin mielin, sillä irtisanomiset eivät vaikuta asumiseen ja hoivaan, sanoo Holmqvist.
Holmqvistin mukaan hallituksen viime viikolla tekemä päätös0,7:n hoivamitoituksen aikataulusta lisää tilanteen sekavuutta. Mitoituksen nosto huhtikuussa tasolle 0,65 aiemmin ilmoitetun 0,7 sijaan, ja vasta 1.12.2023 tasolle 0,7, ei ratkaise henkilöstöpulaa.
– Erityisesti olen huolissani pienemmän kokoluokan yksityisistä toimijoista, joiden aika ei taatusti riitä useiden erilaisten sopimuksien neuvottelemiseen vuoden sisällä. On kaikkien kansalaisten ja koko hoiva-alan etu, että hoivan tuottajia on erilaisia ja eri kokoisia, Holmqvist sanoo.
Lisätieto- ja haastattelupyynnöt toimitusjohtaja Virpi Holmqvistille ystävällisesti Attendon viestinnän kautta viestinta (at) attendo.fi tai puh. 044 407 2011.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Attendo – Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja
Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoivapalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja vammautuneille ihmisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Tuotamme myös lastensuojelu- ja terapiapalveluita. Attendolla on kaikkiaan noin 24 000 työntekijää yli 700 toimipisteessä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Lue lisää: www.attendo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Attendo Suomen vuoden 2024 toisen kvartaalin tulos: Liikevoitto pysyi edellisen vuoden tasolla19.7.2024 09:02:52 EEST | Tiedote
Attendo-konserni on julkaissut tänään 19. heinäkuuta vuoden 2024 toisen kvartaalin (Q2) tuloksen. Tämä on kooste Attendo Suomen osuudesta konsernin pörssitiedotteesta, joka löytyy osoitteesta: https://www.attendo.com/en/.
Kutsu medialle: Attendo-kotien avoimet ovet Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Satakunnan hyvinvointialueille 11.6.2024 klo 15.00–18.003.6.2024 12:55:02 EEST | Kutsu
Haluamme kutsua sinut tutustumaan Attendo-koteihimme ja keskustelemaan ikäihmisten hoivan merkityksestä Suomessa.
T-Median mainetutkimus: Attendo on tutkimuksen suurin nousija24.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
T-Media on julkaissut uusimman sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine 2024-tutkimuksen. Tutkimuksen 39 sosiaali- ja terveysalan organisaation joukossa eniten nousua on tehnyt Attendo. Suurinta positiivista muutosta on nähtävissä siinä, miten kiinnostavana Attendo koetaan työnantajana.
Attendo ei ole vastustanut KKV:n tarkastusta – KKV:n esitys seuraamusmaksusta kohtuuton22.5.2024 11:17:58 EEST | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää 4,4 miljoonan euron seuraamusmaksua yritystarkastuksen vastustamisesta perusteenaan menettelyrikkomus. Attendo toimi välittömästi saatuaan tiedon viestien poistamisesta ja toimitti ne KKV:lle sellaisenaan. Yhtiön selkeitä ohjeistuksia vastaan rikkonut työntekijä ei ole enää töissä Attendolla.
Uusi Attendo-koti aukeaa Räntämäkeen Turkuun – tarjoaa yhteisöllistä asumista ikäihmisille21.5.2024 10:50:57 EEST | Tiedote
Attendo avaa Räntämäkeen Turkuun uuden ikäihmisten kodin, joka on keskittynyt yhteisölliseen asumiseen. Uusi koti on nimeltään Attendo Riihivainio, jossa on kaksi ryhmäkotia yhteisölliseen asumiseen sekä myöhemmin kesällä avattava kolmas ryhmäkoti ympärivuorokautiseen asumiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme