Magic Cloud herättää keskustelua organisaatioiden tietoturvatasosta Putinproof-kampanjallaan

Magic Cloud on käynnistänyt Putinproof-kampanjan, jolla halutaan herättää keskustelua tärkeiden tietoturva-asioiden ympärillä vallitsevassa maailmantilanteessa. Kampanjalla halutaan erityisesti lisätä organisaatioiden tietoisuutta, miten maailmantilanne vaikuttaa organisaation tietoturvaan ja miten siihen pitäisi reagoida. Kampanjassa nostetaan esille kriittisen datan sijainti, henkilöstön tietoturvaosaaminen sekä kriisitilanteisiin valmistautuminen.
Turvallisuusympäristömme on muuttunut voimakkaasti koko 2020-luvun alkuvuosien ajan. Aihe on ylittänyt uutiskynnyksen päivittäin ja aiheesta on käyty keskustelua vilkkaasti myös kahvitunneilla. Kriisitietoisuus ei vielä kuitenkaan ole näkynyt kovinkaan selvästi siinä, että organisaatioissa tietoturvan tasoa olisi arvioitu uudestaan ja mahdollisia epäkohtia lähdetty korjaamaan. Haluamme herättää organisaatioita toimimaan hyvän sään aikana, sillä liian usein riittämättömään tietoturvaan herätään vasta silloin kun jotain sattuu, kertoo Magic Cloudin toimitusjohtaja Timo Haapavuori.
Oikea aika tietoturvatason arvioinnille oli eilen. Tätä moni organisaatio ei ole toteuttanut vielä tänään. Muuttuva tilanne on tuonut uusia uhkia, joihin jokaisen organisaation pitäisi olla valmistautunut huomista varten. Tietoturva ei ole pelkästään suojausta, vaan myös varautumista ja valmistautumista niihin tilanteisiin, jotka estävät esimerkiksi kriittisen datan saannin sen sijainnista. Varautuminen erilaisiin tietoturvauhkiin valmistaa organisaatioita paremmin turvalliselle tulevaisuudelle.
Halusimme luoda huomiota herättävän kampanjan, jotta saamme tärkeälle asialle sen arvoisen näkyvyyden. Toivomme, että kampanjan avulla voidaan herätellä organisaatioita ja tietoturvaa lähdetään viemään suuntaan, jota tämä maailmantilanne vaatii, kertoo Magic Cloudin markkinointipäällikkö Mari Asmala.
Kampanjassa Magic Cloud jakaa tietoturvaosaamistaan erilaisilla sisällöillä, joita voi hyödyntää tietoturvatason arvioinnissa. Osana arviointia on luotu testausalusta, jossa voi testata kuinka Putinproof yritys on. Testiin on nostettu tärkeitä sekä myös kriittisiä toimia, joilla yritys voi valmistautua paremmin tulevaisuuden uhkiin, joita on aiemmin pidetty epätodennäköisinä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo HaapavuoriToimitusjohtaja
Timo Haapavuori on Magic Cloudin toimitusjohtaja, joka herää edelleen 26 yrittäjävuoden jälkeen joka aamu tekemään parempaa pilvipalvelua.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Magic Cloud on vuonna 2012 perustettu pilvipalveluiden asiantuntijayritys, jonka tavoitteena on auttaa asiakkaitaan tekemään parempaa liiketoimintaa toimivalla, kustannustehokkaalla ja tarpeisiin rakennetulla pilviympäristöllä. Magic Cloud auttaa yrityksiä hybridiympäristöissä tarjoamalla Managed Cloud -palvelua omassa, asiakkaiden tarpeisiin kehitettävässä pilvessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Magic Cloud Oy
Projektijohtaja Pasi Kellokoski rakentaa Magic Cloudille projektitoimiston tukemaan kasvua ja asiakastyytyväisyyttä12.6.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Magic Cloud on nimittänyt uudeksi projektijohtajaksi Pasi Kellokosken. Kellokoski aloitti tehtävässään 13.5.2024 ja tuo mukanaan yli 25 vuoden kokemuksen IT-projekteista. Pasi tulee uudessa roolissaan rakentamaan Magic Cloudille projektitoimiston, jonka avulla tuetaan kasvua ja asiakastyytyväisyyttä.
Magic Cloud ja Skaidi yhdistävät voimansa tarjotakseen kattavan ratkaisun SAP-sovellusten ja pilvi-infran hallintaan23.1.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Magic Cloud ja Skaidi yhdistävät voimansa tarjotakseen kattavan ratkaisun SAP-sovellusten ja pilvi-infran hallintaan. Yhdistämällä Magic Cloudin pilvi-infran ja Skaidin SAP-sovellusten huippuasiantuntijuuden, yhtiöt voivat tarjota asiakkaille vankkaa tukea liiketoiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi.
Dan Ahlstedt on valittu Magic Cloud Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi ja tulee vahvistamaan Magic Cloudin kasvumatkaa13.12.2023 07:30:00 EET | Tiedote
Dan Ahlstedt on valittu Magic Cloudin hallituksen puheenjohtajaksi ja hän tulee vahvistamaan Magic Cloudin kasvua vahvalla kokemuksella ja osaamisellaan. Magic Cloud on kasvumatkalla Euroopan johtavaksi Managed Cloud -palveluiden tuottajaksi omalla pilvipalvelulla. Tätä kasvumatkaa vahvistamaan tarvitaan näkemystä, jolla Magic Cloudin johto voi viedä strategiaa eteenpäin.
Pilvipalveluyritys Magic Cloud osti EverTechin ja tuplaa liikevaihtonsa7.11.2023 07:30:00 EET | Tiedote
Tamperelaisesta Magic Cloudista tulee yrityskaupan myötä Suomen suurin kotimaisessa omistuksessa oleva Managed Cloud -palveluntarjoaja, jonka datakeskukset sijaitsevat Suomessa. Yritys tavoittelee 10 miljoonan euron liikevaihtoa vuoteen 2026 mennessä.
Pilvipalveluyritys Magic Cloud on ostanut Daymoren ja kasvaa yhdeksi Suomen suurimmista Citrix-asiantuntijoista17.10.2023 05:30:00 EEST | Tiedote
Tamperelainen pilvipalveluiden asiantuntijayritys Magic Cloud Oy kertoi tänään yrityskaupasta, jonka myötä helsinkiläisen Daymore Oy:n osakkeet siirtyivät Magic Cloudin omistukseen. Kaupan myötä Magic Cloudista tulee yksi Suomen suurimmista Citrix-ratkaisujen asiantuntijoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme