Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Oulujokivarren joukkoliikenteen palvelutaso- ja linjastosuunnitelma on valmistunut

Jaa
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen teettämä Oulujokivarren joukkoliikenteen palvelutaso- ja linjastosuunnitelma 2022 on valmistunut. Työssä on määritelty kuntien välisen joukkoliikenteen palvelutaso yhteysvälille Kajaani - Vaala - Utajärvi - Oulu. Samalla on laadittu joukkoliikenteen linjasto tulevaa sopimuskautta varten. Suunnitelman mukaan kilpailutettu liikenne käynnistyy kesäkuussa 2023.

Palvelutaso- ja linjastosuunnitelma on laadittu Utajärven ja Vaalan muodostamalle alueelle. Lisäksi suunnittelualueessa on ollut mukana Muhos siltä osin, kuin työssä on tarkasteltu Utajärveltä ja Vaalasta Muhokselle suuntautuvaa joukkoliikennettä. Työtä on ohjannut Oulujokivarren alueellinen joukkoliikennetyöryhmä, johon kuuluvat edustajat alueen kunnista, ammatillisista oppilaitoksista ja maakunnan liitosta. Muhoksen ja Oulun välinen joukkoliikenne on rajattu työn ulkopuolelle, koska liikenteen järjestää Oulun kaupunki.

Linja-autovuorojen määrää Utajärven, Vaalan ja Oulun välillä lisätään. Oulussa reitti kulkee OYS:n vierestä ja Vaalassa vuorot pysähtyvät Vaalan torilla. Työmatkaliikennettä järjestetään yleisimpinä työssäkäyntiaikoina Utajärveltä Ouluun sekä Oulusta ja Muhokselta Utajärvelle siten, että osa linja-autovuoroista täydentää olemassa olevaa junaliikennettä. Toisen asteen opiskelijoita palvelevaa liikennettä järjestetään Vaalasta ja Utajärveltä Muhokselle sekä Utajärveltä Ouluun. Päivällä ajettavia vuoroja taas voidaan käyttää asiointiin Oulussa. Lisäksi useilla vuoroilla on liityntäyhteys Oulusta lähteviin tai Ouluun saapuviin juniin.

Rokuan alueen saavutettavuutta parannetaan liikennöimällä kesäisin osa Vaalan ja Oulun välisistä linja-autovuoroista Rokuan kautta. Vuorojen aikataulut mahdollistavat päiväkäynnit Rokualla arkisin ja viikonloppuisin. Rokualle voi kulkea sekä suorilla että vaihdollisilla vuoroilla, jolloin Vaalan rautatieasemalla vaihdetaan junasta linja-autoon tai toisin päin.

ELY-keskus kilpailuttaa palvelutaso- ja linjastosuunnitelman mukaisen liikenteen loppuvuoden 2022 aikana. Liikenne käynnistyy kesäkuussa 2023.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Joukkoliikennevastaava Samuli Kallio, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, p. 0295 038 252

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Hailuodontien alikulun ja pyörätiejärjestelyiden suunnittelu Varjakan kohdalla käynnistyy9.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 816 Ouluun Varjakan kohdalle. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Tiesuunnitelmassa maantielle 816 (Hailuodontie) suunnitellaan jalankulku- ja pyörätie alkaen Keskipiirintien liittymästä ja päättyen noin 400 metriä Varjakan liittymän itäpuolelle, josta suunnitellaan yhteys Muikuntielle. Lisäksi nykyinen Varjakantien jalankulku- ja pyörätie suunnitellaan jatkettavaksi Keskipiirintien liittymään saakka. Maantielle 816 suunnitellaan myös alikulku koulun kohdalle, jalankulku- ja pyörätieyhteys Kaivosojantieltä koululle sekä pysäkkijärjestelyt maantielle alikulun yhteyteen. Hankkeen tavoitteena on jalankulun ja pyöräilyn liikenneturvallisuuden, liikenteen toimivuuden ja sujuvuuden parantaminen sekä kestävien liikkumismuotojen kehittäminen. Suunnittelutyö aloitetaan huhtikuussa 2025 ja tiesuunnitelm

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Tulvakeskus tiedottavat2.4.2025 09:56:43 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan jokien pinnat ovat nousussa. Kalajoen, Pyhäjoen ja Siikajoen keskimääräistä pienemmät tulvahuiput on jo pääosin saavutettu. Pinnat pysyvät ennusteiden mukaan koholla lämpimän sään jatkuessa vielä pari päivää. Pattijoen vedenkorkeus on ollut laskussa viime viikonlopusta asti. Pohjoisempana vedenpintojen nousu jatkuu vielä muutaman päivän ja viileneminen pysäyttää sen viimeistään viikonloppuna. Pohjois-Pohjanmaan alueelle jokijäitä on kasautunut vielä vähäisesti esimerkiksi Kalajoella ja Kiiminkijoella. Jääpadot voivat nostaa vedenpintoja nopeasti ja aiheuttaa tulvimista, jos jäitä lähtee liikkeelle laajemmin. Jääpatoriski on kuitenkin melko vähäinen tulvavirtaamien ollessa keskimääräistä pienempiä ja jäiden ohuita. Vaikka tulvien ennustetaankin jäävän koko maakunnan alueella keskimääräistä pienimmiksi, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus korostaa kiinteistöjen omatoimisen tulvasuojaamisen ja varautumisen merkitystä. Ohessa on hyödyllisiä oppaita kiinteistöjen suojaamiseen.

Luovontien parannustöiden suunnittelu alkaa Hailuodossa2.4.2025 08:40:42 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on aloittanut liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen maantielle 816 Hailuotoon. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Hailuodon kunnan kanssa. Tiesuunnitelmassa maantie 816 suunnitellaan levennettäväksi noin 0,5-0,75 metriä tien molemmin puolin välillä Huikku – Ailasto. Lisäksi suunnitellaan nykyisen jalankulku- ja pyörätien jatkaminen noin 0,5 kilometriä Ailastosta Huikun suuntaan. Hankkeen tavoitteena maantien 816 liikenneturvallisuuden, liikenteen toimivuuden ja sujuvuuden parantaminen sekä jalankulun ja pyöräilyn olosuhteiden kehittäminen. Suunnittelutyö aloitetaan huhtikuussa 2025 ja tiesuunnitelma valmistuu maaliskuussa 2026. Alkuvuodesta 2026 järjestetään Hailuodossa avoin vuorovaikutustilaisuus, jossa esitellään suunnitelmaluonnoksia. Vuorovaikutustilaisuudesta tiedotetaan erikseen. Tiesuunnitelman jälkeen hankkeelle laaditaan erillinen rakentamissuunnitelma kevään ja alkuk

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye