Professori Petteri Taalas on Vuoden YK:n ystävä
Professori Petteri Taalas on toiminut Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteerinä vuodesta 2016 alkaen. Aiemmin hän on toiminut Suomen ilmatieteenlaitoksen pääjohtajana vuosina 2002-2015 lukuun ottamatta vuosia 2005-2007, jolloin hän työskenteli WMO:ssa kehitysyhteistyön ja alueellisen yhteistyön johtajana.
Professori Taalas on toiminut useissa merkittävissä kansainvälisissä tehtävissä: Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) hallintoneuvoston jäsenenä, hallitustenvälisen YK:n ilmastopaneelin Suomen IPCC-ryhmän puheenjohtaja, EU:n tiedepaneelin varapuheenjohtajana sekä Euroopan sääsatelliittijärjestö EUMETSAT:in hallintoneuvoston puheenjohtajana.
Kuluneina vuosina Professori Taalaksella on ollut merkittävä rooli sekä WMO:n että YK:n uudistamisessa. WMO:n asiantuntijuutta ja sektoreiden välistä yhteistyötä on vahvistettu vastaamaan paremmin toisiinsa linkittyviin ja lisääntyviin sään ääri-ilmiöihin sekä edistämään Pariisin ilmastosopimuksen ja Sendain katastrofiriskien vähentämiseen tähtäävän sopimuksen käytäntöönpanoa ja kestävää kehitystä. Taalaksen kaudella on vahvistettu tutkimuspohjaista toimintaa ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa sekä yhteistyötä yritysten kanssa. YK:n pääsihteeri António Guterres on nimittänyt Taalaksen YK:n ilmastoydinryhmän jäseneksi, ja vuonna 2019 hän johti ilmastohuippukokouksen tiederyhmää. WMO:n pääsihteeri Taalas on yksi YK:n toimialajärjestöjen johtajista muodostuvan johtoryhmän (Chief Executive Board, CEB) 31:stä jäsenestä.
Kunniamainintaa juhlistetaan Keskustakirjasto Oodissa klo 13.30 alkavassa YK-päivän juhlatilaisuudessa.
Vuoden YK:n ystävän valinnan tekee YK:n ystävät -verkoston johtotiimi. YK:n ystävien tavoitteena on vahvistaa suomalaisten YK-osaamista ja tehdä tunnetuksi Suomen YK-politiikkaa. Verkostoon voi liittyä täällä.
Verkosto on perustettu vuonna 2017 ja sen toimintaa ohjaa johtotiimi, johon YK-liiton hallitus on kutsunut YK-asioita laaja-alaisesti seuraavia henkilöitä.
YK:n ystävät -verkoston johtotiimin jäsenet:
Professori Helena Ranta (puheenjohtaja)
Toimitusjohtaja Gunvor Kronman
OAJ:n erityisasiantuntija Ritva Semi
Toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtanen
Yrittäjä Peter Vesterbacka
EU-, ulko- ja puolustuspolitiikan asiantuntija Jari Haapiainen
Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka
Professori Eeva Furman
Aiemmat Vuoden YK:n ystävän kunniamaininnan saajat:
2017 Presidentti Tarja Halonen
2018 Presidentti Martti Ahtisaari
2019 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
2020 Professori Eeva Furman
2021 YK:n alkuperäiskansojen pysyvän foorumin puheenjohtaja, juristi Anne Nuorgam
Kaikki YK-päivän tapahtumat löytyvät YK-liiton verkkosivuilta.
Yhteyshenkilöt
Helena LaukkoToiminnanjohtajaSuomen YK-liitto
Puh:+358 44 781 0303helena.laukko@ykliitto.fiHelena RantaYK:n ystävät -verkoston puheenjohtaja
Puh:040 0706018helena.ranta@ykliitto.fiPetteri TaalasWMO:n pääsihteeri
ptaalas@wmo.inKuvat
Tietoja julkaisijasta
Siltasaarenkatu 4
00530 Helsinki
+358 44 781 0300, toimisto@ykliitto.fihttps://www.ykliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen YK-liitto
Vuoden YK:n ystävä 2024 on komissaari Jutta Urpilainen - YK:n ystävien kunniajäsen professori Per Ashorn24.10.2024 17:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden YK:n ystäväksi on valittu komissaari Jutta Urpilainen. Lisäksi vuoden YK:n ystävien kunniajäsenyyys myönnetään Tampereen yliopiston lastentautiopin professori Per Ashornille. Suomen YK-liitto ja YK:n ystävät -verkosto myönsivät kunniamaininnat YK:n päivän juhlassa torstaina 24.10.2024 Oodissa.
Suomen YK-liitto täyttää 70 vuotta21.10.2024 08:18:00 EEST | Tiedote
Toiminnanjohtaja Helena Laukko: ”On Suomen etu vahvistaa demokratiaa, oikeusperustaisuutta ja YK:ssa tehtävää monenkeskistä yhteistyötä.”
Suomen YK-liitto: ulko- ja turvallisuuspoliittisen valtionavun lakkautus romahduttaa suomalaisen YK-viestinnän, vaikuttamisen ja koulutuksen - ”Suomessa ajetaan alas kansalaisyhteiskuntaa.”22.5.2024 17:05:23 EEST | Tiedote
Ulkoministeriö lakkauttaa kansalaisjärjestöjen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen toimintaan tarkoitetut valtionavut 2025 alkaen. Avustuksen lakkauttaminen halvaannuttaa Suomen YK-liiton toiminnan. Kyseinen avustus on kattanut noin puolet YK-liiton tuloista.
Suomen YK-liitto: Tukea monenkeskiselle yhteistyölle on vahvistettava16.5.2024 08:39:13 EEST | Tiedote
Planeettamme on yhteinen. Sen kestävästä kehityksestä ja turvallisuudesta huolehtiminen on myös Suomen etu. Turvallisuutemme ei lisäänny muureja rakentamalla, vaan luottamusta ja yhteistyötä vahvistamalla.
Suomen YK-liitto vetoaa palestiinalaisten hätäavun puolesta30.1.2024 15:36:06 EET | Tiedote
Suomen YK-liiton mielestä Suomen tulee edistää humanitaarisen avun pääsyä perille Gazan siviileille. Siksi rahoitusta UNRWA:lle tulee jatkaa mahdollisimman pian.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme