Ilveksen kannanhoidollisten poikkeuslupien määrä väheni Kaakkois-Suomessa
Suomen riistakeskus on myöntänyt poronhoitoalueen eteläpuolelle yhteensä 178 kannanhoidollista poikkeuslupaa ilveksen metsästykseen. Myönnetyistä poikkeusluvista 19 on kohdennettu Kaakkois-Suomen alueelle. Kannanhoidollisen metsästyksen saalis oli edellisellä metsästyskaudella Kaakkois-Suomessa 27 ilvestä.
Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi, että Kaakkois-Suomessa elää ennen metsästyskauden alkua 170-185 yli vuoden ikäistä ilvestä. Arvion mukaan ilveskanta kasvoi hieman edelliseen arvioon verrattuna. Viimeisimmän arvion mukaan alueella oli 35-38 Ilvespentuetta.
Poikkeuslupia on kohdennettu ilveksen metsästykseen alueille, joilla arvion perusteella kanta oli tiheä ja ilveksen kannankehitys on kasvava tai vakaa. Tärkein poikkeuslupien myöntämiseen vaikuttava tekijä on Luken tuottama pentueaineisto, joka perustuu petoyhdyshenkilöiden Tassu-järjestelmään kirjaamiin pentuehavaintoihin.
Hoitosuunnitelmaan perustuva tavoitteellinen ilveksen kannanhoidollinen metsästys on Suomessa osoittanut toimivuutensa. Ihmisten asenne ilvestä kohtaan on hyväksyvä ja kannanarvioinnin perustana oleva havaintojen kirjaus kattavaa ja jatkuvaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni TolvanenRiistasuunnittelija, Kaakkois-Suomi
Puh:029 431 2222jouni.tolvanen@riista.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Kaakkois-Suomi
Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty Kaakkois-Suomeen7.6.2023 14:35:25 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Kaakkois-Suomen toiminta-alueelle myönnettiin metsästyskaudelle 2023-2024 2 498 hirven pyyntilupaa ja 205 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Sekä hirven että valkohäntäpeuran pyyntilupien määrä pienentyi edellisvuodesta.
Karhun kannanhoidolliset poikkeusluvat myönnetty2.6.2023 14:10:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Kaakkois-Suomeen metsästyskaudelle 2023 18 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Määrä on kuusi poikkeuslupaa pienempi kuin edellisellä metsästyskaudella.
Kaakkois-Suomessa kannetaan korsi kekoon vieraspetojen torjunnassa5.4.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen 12 lintuvedellä pyydetään supikoiria ja minkkejä Helmi-vieraspetohankkeessa, jossa turvataan vesilintujen pesintää. Viime vuonna kohteiden 59 hankepyytäjää käyttivät pyyntiin yhteensä 7 168 tuntia.
Lappeenrannan Ylämaalle poikkeuslupa koirasusilauman pyyntiin10.2.2023 12:00:00 EET | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Lappeenrannan Ylämaalle poikkeusluvan koirasusilauman pyyntiin ajalle 11.2.– 3.3.2023. Poikkeuslupa on kohdennettu aluetta reviirinään käyttävään kahdeksan eläinyksilön laumaan susikannan geenipuhtauden suojelemiseksi.
Lappeenrannan Ylämaalle poikkeuslupa kahdeksan suden pyyntiin21.12.2022 16:00:00 EET | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Lappeenrannan Ylämaalle poikkeusluvan kahdeksan suden pyyntiin ajalle 26.12.2022–15.1.2023. Poikkeuslupa on kohdennettu aluetta reviirinään käyttävään koirasusia sisältävään laumaan susikannan geenipuhtauden suojelemiseksi.