Hirvieläinten pyyntiluvat myönnetty Kaakkois-Suomeen
Alueelliset riistaneuvostot ovat asettaneet tavoitteet hirvikannan hoidolle vuosille 2021–2023. Kaakkois-Suomessa metsästyksen jälkeisen kannan keskimääräiseksi tasoksi tavoitellaan 2,7–3,2 hirveä 1000 hehtaaria kohden. Valkohäntäpeuralle on sitä vastoin asetettu oma tiheystavoite jokaiselle hirvitalousalueelle, johtuen kannan koon vaihteluista hirvitalousalueiden välillä. Tavoitekannat vaihtelevat alueen itäosien 1,5-2 valkohäntäpeurasta länsiosien 2,5-4 valkohäntäpeuraan 1000 hehtaaria kohden. Seuraavan kerran kantatavoitteet asetetaan keväällä 2024.
Myönnettävien pyyntilupien määrään vaikuttavat hirvieläinten kannanhoidolle asetetut tavoitteet ja hirvieläinkantojen koko. Arvion hirvieläinkantojen koosta tuottaa Luonnonvarakeskus pohjautuen metsästäjien tekemiin havaintoihin. Kanta-arvion mukaan hirvikanta on Kaakkois-Suomessa pääosin asetettujen tavoitteiden yläpuolella. Näillä alueilla tavoitellaan edelleen kannan leikkausta kohti asetettua kantatavoitetta. Valkohäntäpeura on suurimmassa osassa Kaakkois-Suomea verrattain harvalukuinen ja kannan koko on alle asetettujen tavoitteiden koko toimialueella.
Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa aikuisen hirvieläimen tai kaksi vasaa. Suositusten mukaisesti käytettynä pyyntiluvilla voidaan kaataa noin 3 600 hirveä. Osa hirviluvista on niin sanotuissa lupapankeissa, joita kohdennetaan tarvittaessa metsästyksen aikana havaittuihin hirvitihentymiin tai vahinkoherkille alueille.
Hirvenmetsästys alkaa täydellä teholla lauantaina 14. lokakuuta ja valkohäntäpeuran 30.9. Molempia voidaan ampua vahtimalla syyskuun alusta alkaen. Hirven osalta vahtimismetsästys koskee ainoastaan pelloilla tapahtuvaa metsästystä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henri MutanenRiistapäällikkö, Kaakkois-Suomi
Puh:0294312223henri.mutanen@riista.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Kaakkois-Suomi
Karhun kannanhoidolliset poikkeusluvat myönnetty2.6.2023 14:10:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Kaakkois-Suomeen metsästyskaudelle 2023 18 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Määrä on kuusi poikkeuslupaa pienempi kuin edellisellä metsästyskaudella.
Kaakkois-Suomessa kannetaan korsi kekoon vieraspetojen torjunnassa5.4.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen 12 lintuvedellä pyydetään supikoiria ja minkkejä Helmi-vieraspetohankkeessa, jossa turvataan vesilintujen pesintää. Viime vuonna kohteiden 59 hankepyytäjää käyttivät pyyntiin yhteensä 7 168 tuntia.
Lappeenrannan Ylämaalle poikkeuslupa koirasusilauman pyyntiin10.2.2023 12:00:00 EET | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Lappeenrannan Ylämaalle poikkeusluvan koirasusilauman pyyntiin ajalle 11.2.– 3.3.2023. Poikkeuslupa on kohdennettu aluetta reviirinään käyttävään kahdeksan eläinyksilön laumaan susikannan geenipuhtauden suojelemiseksi.
Lappeenrannan Ylämaalle poikkeuslupa kahdeksan suden pyyntiin21.12.2022 16:00:00 EET | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Lappeenrannan Ylämaalle poikkeusluvan kahdeksan suden pyyntiin ajalle 26.12.2022–15.1.2023. Poikkeuslupa on kohdennettu aluetta reviirinään käyttävään koirasusia sisältävään laumaan susikannan geenipuhtauden suojelemiseksi.
Ilveksen kannanhoidollisten poikkeuslupien määrä väheni Kaakkois-Suomessa24.10.2022 13:10:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Kaakkois-Suomeen kannanhoidolliset poikkeusluvat 19 ilveksen metsästämiseen 1.12. alkavalle metsästyskaudelle. Lupamäärä on edellisvuotta pienempi.