Demariopiskelijat vaatii konkreettisia tekoja kouluväkivallan kitkemiseksi
Julkilausumassa sanotaan: "Vaadimme tunnetaitojen opetuksen lisäämistä peruskoululaisille, sekä kunta- tai koulukohtaisia koulukiusaamisen vastaisia ohjelmia kaikille koulutusasteille. Kuntien ja koulujen on sitouduttava pitkäjänteisesti kiusaamisen vastaisiin ohjelmiin. Kouluväkivaltaa eli tutummin koulukiusaamista ei esiinny pelkästään peruskouluissa vaan myös toisella-asteella ja korkeakouluissa. Siksi siihen tulee puuttua konkreettisilla toimilla.
Kouluväkivaltaa esiintyy monissa eri muodoissa, joista osa on helpommin tunnistettavissa, kun osa taas saattaa jäädä näkymättömäksi. Kaikkiin koulukiusaamistapauksiin on puututtava jo varhaisessa vaiheessa riittävin resurssein. Myös viranomaisilla on oltava tarvittavat valmiudet puuttua kiusaamistapauksiin täysi-ikäisyyden saavuttamisenkin jälkeen. Koulukiusaamisen olemassaolo ei lopu päättötodistukseen vaan se voi jatkua myös työelämässä. Kiusaamista eivät harjoita pelkästään vertaiset vaan myös auktoriteettiasemassa olevat henkilöt saattavat syyllistyä henkisen väkivallan tekoihin.
Kouluväkivalta lisää nuorten ja opiskelijoiden mielenterveysongelmia, mikä johtaa hyvinvoinnin heikentymiseen, jolloin syrjäytymisriski voi kasvaa. Monella ilman apua ja tukea jäävällä nuorella on taustalla kokemuksia kiusaamisesta. Jokainen voi tulla kiusatuksi, mutta jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja jokaisen on tunnettava ympäristönsä turvalliseksi. Kiusaaminen on laaja yhteiskunnallinen ongelma ja siihen tulee puuttua lainsäädännöllisin muutoksin. Koulukiusaamisen vastainen työ on nostettava tulevissa eduskuntavaaleissa keskeiseksi teemaksi."
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aleksanteri GustafssonPääsihteeri
Puh:045 2775070paasihteeri@sonk.fiTimo KeisalaPuheenjohtaja 2022
Puh:0405408054timo.keisala@gmail.comTietoja julkaisijasta
Opiskelijat inhimillisemmän ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Olemme valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö.Tavoitteenamme on edistää opiskelijoiden osallistumista poliittiseen keskusteluun, jossa painopisteenä on koulutus- ja sivistyspolitiikka. Meitä yhdistävät vapauden, yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat
Demariopiskelijoiden uudeksi puheenjohtajaksi valittu Miku Kuuskorpi2.9.2024 10:52:09 EEST | Tiedote
Demariopiskelijat järjestivät ylimääräisen liittokokouksensa Tampereella lauantaina 31.8. Liittokokouksessa liitto teki päätöksiä liiton tulevaisuudesta sekä täydensi liittohallitustaan.
Santeri Kujanpää Demariopiskelijoiden pääsihteeriksi15.2.2024 11:01:33 EET | Tiedote
Sosialidemokraattiset opiskelijat – SONK ry on valinnut uudeksi pääsihteeriksi Santeri Kujanpään. “Santerin osaaminen kokeneena järjestötoimijana kuin myös edunvalvojana on hyvä yhdisteltä, kun ajatellaan Demariopiskelijoiden tämän hetkisiä tarpeita." sanoo Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Mari van den Berg.
Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry:n uusi liittohallitus valittiin - Mari van den Bergille jatkokausi puheenjohtajana4.12.2023 00:40:30 EET | Tiedote
Sosialidemokraattiset opiskelijat - SONK ry:n 56. varsinainen liittokokous järjestettiin tänä viikonloppuna 2.-3.12.2023 Tampereella. Kokoukseen osallistui runsaasti jäseniä eri puolilta Suomea tekemään linjauksia tulevan vuoden toiminnasta, sekä valitsemaan vuoden 2024 puheenjohtajiston ja liittohallituksen.
Demariopiskelijat tukee Kaisa Vatasta SDP:n puoluesihteeriksi2.8.2023 13:09:13 EEST | Tiedote
Demariopiskelijat tukee Kaisa Vatasta SDP:n uudeksi puoluesihteeriksi. Puoluesihteeri valitaan Jyväskylän puoluekokouksessa 1.-3. syyskuuta 2023.
Iris Nordman valittu Demariopiskelijoiden Viestintä- ja Edustajistovaalikoordinaattoriksi28.6.2023 11:11:35 EEST | Tiedote
Demariopiskelijoiden liittohallitus on yksimielisesti valinnut liiton uudeksi viestintä- ja edustajistovaalikoordinaattoriksi Iris Nordmanin. Nordman tulee vastaamaan viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta sekä edustajistovaalikiertueen koordinoinnista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme