Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote marraskuu 2022
Espoon väestö oli vuoden 2022 syyskuun lopussa ennakkotietojen mukaan 302 670 asukasta
Ennakkotietojen mukaan Espoon väestö kasvoi vuoden 2022 tammi-syyskuun aikana 5 540 asukkaalla, mikä on 1 660 asukasta enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Espoo on kasvanut Suomen kunnista eniten vuonna 2022, seuraavaksi eniten ovat kasvaneet Helsinki (4 160 asukasta), Tampere (3 640 asukasta) ja Vantaa (2 550 asukasta).
Syntyneitä oli Espoossa 120 lasta vuotta aiempaa vähemmän ja kuolleita 80 henkilöä vuotta aiempaa enemmän. Luonnollinen väestönlisäys (1 070 henkeä) pieneni 200 hengellä vuotta aiemmasta. Kuntien välinen nettomuutto oli 1 420 henkeä, mikä on 1 780 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Kuntien välinen tulomuutto oli 680 henkeä suurempi kuin vuotta aiemmin ja lähtömuutto 1 090 henkeä pienempi kuin vuotta aiemmin. Maahanmuutto kasvoi 700 hengellä ja espoolaisten muutto ulkomaille väheni parilla hengellä vuotta aiemmasta, joten nettomaahanmuutto (2 860 henkeä) kasvoi vuotta aiemmasta 700 henkilöllä
Vuoden 2022 väestönkasvuksi tulisi noin 7 400 asukasta tammi-syyskuun tietojen perusteella, mikä on paljon. Erityisesti kuntien välinen lähtömuutto on pienentynyt vuotta aiempaan verrattuna.
Tammi-syyskuussa Espoon väestöä lisäsi eniten nettomaahanmuutto. Nettomaahanmuuton osuus väestönlisäyksestä oli 53 prosenttia, kuntien välisen nettomuuton osuus oli 27 prosenttia ja luonnollisen väestönlisäyksen osuus 20 prosenttia.
Espoolle tuli muuttovoittoa 340 asukkaan verran EU-maista. Suurin osa Espoon ulkomailta saamasta muuttovoitosta tulee EU-maiden ulkopuolelta, tammi-elokuussa määrä oli 2 510 asukasta ja osuus nettomaahanmuutosta 88 prosenttia.
Vieraskielisiä asukkaita (Trimble Locus, Väestö) oli vuoden 2022 syyskuun lopussa 64 800, mikä on 21 prosenttia koko väestöstä ja heidän osuutensa tammi-elokuun väestönkasvusta oli 82 prosenttia
Espoolle tuli muuttovoittoa 340 asukkaan verran EU-maista. Suurin osa Espoon ulkomailta saamasta muuttovoitosta tulee EU-maiden ulkopuolelta, tammi-elokuussa määrä oli 2 510 asukasta ja osuus nettomaahanmuutosta 88 prosenttia.
Vieraskielisiä asukkaita (Trimble Locus, Väestö) oli vuoden 2022 syyskuun lopussa 64 800, mikä on 21 prosenttia koko väestöstä ja heidän osuutensa tammi-elokuun väestönkasvusta oli 82 prosenttia
Tämän vuoden aikana väestö on kasvanut eniten Suur-Leppävaaran alueella, jolla asukasmäärä kasvoi 1 660. Suur-Matinkylän alueen kasvu oli 1 150 asukasta. Suur-Tapiolan kasvu vauhdittui alkuvuodesta, ollen nyt 1 040 henkeä. Suur-Espoonlahden kasvu oli seuraavaksi suurinta, 670 asukasta. Suhteellisesti eniten kasvoivat Suur-Matinkylä, 2,6 prosenttia, ja Suur-Kauklahti, 2,5 prosenttia. Pohjois-Espoon väestö väheni 60 hengellä. Kaikki muut ikäryhmät kasvoivat, paitsi 65-74 -vuotiaat, jotka vähenivät 200 hengellä. Eniten kasvoi 30-49 -vuotiaiden ikäryhmä, 2 210 asukkaalla, ja toiseksi eniten 16-29 vuotiaiden määrä, 1 160 hengellä.
Syyskuu |
Elävänä syntyneet |
Kuolleet |
Luonnollinen väestönlisäys |
Kuntien välinen tulomuutto |
Kuntien välinen lähtömuutto |
Kuntien välinen netto-muutto |
Maahan-muutto |
Maasta-muutto |
Netto-siirto-laisuus |
Väestön-lisäys** |
Väkiluku/ ennakko-väkiluku |
2021 |
2 557 |
1 287 |
1 270 |
14 857 |
15 216 |
-359 |
3 384 |
1 227 |
2 157 |
3 068 |
295 864 |
2022* |
2 438 |
1 372 |
1 066 |
15 539 |
14 122 |
1 417 |
4 087 |
1 229 |
2 858 |
5 536 |
302 668 |
Muutos |
-119 |
85 |
-204 |
682 |
-1 094 |
1 776 |
703 |
2 |
701 |
2 468 |
6 804 |
* Ennakkotieto |
Lähde: Tilastokeskus |
||||||||||
** sisältää väkiluvun korjauksen |
Väestönmuutosten ennakkotiedot PowerBI-esityksenä
Laajempi neljännesvuosittainen katsaus väestönmuutoksista Eetvartti-julkaisussa
Työttömyys laskee edelleen, tosin vauhti on hidastunut
Syyskuun 2022 lopulla Espoossa oli työttömiä yhteensä 12 331 ja työttömien osuus työvoimasta oli 8,2 %. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 8,8 %. Alle 25-vuotiaita oli Espoossa työttömänä 964 ja 50 vuotta täyttäneitä 4286. Naisia oli 47 % työttömistä. Pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita) oli 5208 eli 42 % työttömistä. Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa oli 3191 avointa työpaikkaa.
Työttömyysluvut ovat laskeneet kohta puolentoista vuoden ajan lähestyneet koronaa edeltävän ajan tasoa, tosin viime kuukausina vauhti on hidastunut. Kolmen vuoden takaiseen eli koronapandemiaa edeltävään tilanteeseen verrattuna työttömien osuus työvoimasta oli elokuussa 0,7 prosenttiyksikköä korkeampi ja työttömiä oli 1509 enemmän.
Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna Espoossa oli syyskuun 2022 lopulla työttömiä 17 % (2551 henkeä) vähemmän ja työttömien osuus työvoimasta oli 1,7 prosenttiyksikköä alhaisempi. Koko maassa työttömiä oli 12 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli Espoossa 26 % (335 henkeä) vuodentakaista vähemmän. Myös kaksi vuotta kasvussa ollut pitkäaikaistyöttömyys kääntyi viime maaliskuussa laskuun ja elokuussa määrä oli 23 % (1548 henkeä) pienempi kuin vuotta aiemmin. Avoimia työpaikkoja oli 13 % (364 työpaikkaa) enemmän kuin vuotta aiemmin. Avointen työpaikkojen määrä kasvanut voimakkaasti kuluneen reilun vuoden aikana.
Tuoreimmat työttömyystiedot PowerBI-esityksenä
Kuukausikatsaus Espoon työttömyydestä: Työttömyys kuukausittain
Laajempi katsaus työllisyydestä ja työttömyydestä neljännesvuosittain Eetvartti-julkaisussa
Ajankohtaista tietoa Helsingin seudun kehityksestähttps://www.helsinginseudunsuunnat.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väestönmuutosten ennakkotiedot: Tutkija Päivi Kiviniemi, paivi.kiviniemi@espoo.fi, puh. 046 877 3468
Työttömyys: Tietopalvelupäällikkö Petri Lintunen, petri.lintunen@espoo.fi, puh. 043 8265 211
Tietoja julkaisijasta
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Eetvartti 4/2024 -toimintaympäristökatsaus on julkaistu18.12.2024 15:50:28 EET | Tiedote
Ajankohtaista: Opiskelua tukevaa ja opettamista helpottavaa kehittämistä Espoossa Konsulttiyritys WSP:n tutkimus kertoo: Espoon elinvoima Suomen kuntien kärkipäätä Espoon kaupungin tuottamat väestöennusteet 2024 on julkaistu Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän vuodet ovat olleet voimakasta kasvun aikaa
Kaupunginhallitus: Asemakaavamuutoksia Otaniemessä ja Niittykummussa16.12.2024 20:53:40 EET | Tiedote
Asemakaavamuutosten lisäksi kaupunginhallitus mm. päätti alue- ja kuntavaalien 2025 äänestyspaikat sekä merkitsi tiedoksi nuorisovaltuuston aloitteet ja kannanotot 2024.
Tila- ja asuntojaosto vuokrasi Länsi-Espoon lukiolle tilat Ruukintieltä16.12.2024 10:41:38 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto päätti vuokrata Länsi-Espoon lukiolle toimitilat ja pysäköintioikeudet 20 vuodeksi osoitteesta Ruukintie 10, Kivenlahti.
Espoo tarkentanut näkymää rakennuskannan ilmastopäästöjen kehityksestä – rakennusmateriaalien päästöt korostuvat tulevaisuudessa13.12.2024 15:02:58 EET | Tiedote
Espoon uusi skenaariotyö syventää kaupungin ymmärrystä rakentamisen päästöjen kehityksestä aina vuoteen 2060 asti. Tämän hetken tiedon mukaan rakennuskannan ilmastopäästöissä energialla on merkittävin osuus 2030 asti, jonka jälkeen suurin osa päästöistä syntyy materiaalien valmistuksesta. Skenaariotyön tulokset auttavat tarkentamaan kuvaa rakentamisen ilmastotyön kehitystarpeista.
Info från nämnden Svenska rum 12.12.202412.12.2024 19:03:00 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beviljade nämnden årligt understöd för grundläggande konstundervisning för år 2025, beslutade om förändringar i timfördelningen för den grundläggande utbildningen på svenska i Esbo och gjorde beslut om höjning av kommuntillägg för stöd av privat vård.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme