
Nuoria huolestuttaa ilmaston hätätila. Nuorten ilmastoilta -tapahtuma Kalliolassa 30.11.

Tapahtuman juontajina toimivat nuoret vapaaehtoiset. Heitä yhdistää halu kanavoida ilmastoahdistus toiminnaksi. Mukana illassa ovat mm. tubettaja Roni Bäck, muusikko Antti Autio, toimittaja Ina Mikkola, kansanedustaja Emma Kari, Jenna Jokila WWF Nuoret, Markku Sipi toimittaja, ohjaaja Yle Luonto, Kalliolan vapaaehtoiset ja kansalaisopisto.
Omaa luontosuhdetta ja ilmastoahdistusta käsittelee kuvataiteen maisteriopiskelija Venla Ekebom näyttelyssään Ilmastotoivo.
”Uhkakuvat lamaannuttavat. Siksi käsittelen maalaussarjassani ilmastotoivoa luonnon kautta. Unenomaisissa metsäkuvissa hahmot etsivät itselleen yhteisöä ja muita olentoja, jotka välittäisivät ympäristöstä. Paremmasta suunnasta pitää pystyä haaveilla. Ilman toivoa, ei jaksa yrittää.”, sanoo Venla Ekebom, kuvataiteen maisteriopiskelija.
Venla Ekebomin Ilmastotoivo-näyttely avautuu 30.11.2022 klo 15 Kalliolassa, Mutterigalleriassa, Sturenkatu 11, 00500 Helsinki. Näyttely siirtyy 5.12 lähtien Kalliolan aulan näyttelytilaan ja se jatkuu vuoden 2022 loppuun asti.
Nuorten Ilmastoilta 30.11.2022 klo 15-19. Kalliola, Sturenkatu 11, 00500 Helsinki.
Tilaisuus on ilmainen ja avoin kaikille.
Tule paikalle kuulemaan nuorten terveiset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi HämäläinenViestintäpäällikköKalliola
Puh:0503411465suvi.hamalainen@kalliola.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Teemme Kalliolassa töitä reilumman yhteiskunnan puolesta tarjoamalla toimintaa ja palveluita yksilön sekä yhteisön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Edistämme ihmisten välistä sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja luomme mahdollisuuksia hyvään arkeen. Ilmastotapahtumalla haluamme kiinnittää huomion nuorten hätään, luoda toivoa ja kertoa samalla Kalliolan nuorisotoiminnan mahdollisuuksista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kalliola
Tule tutustumaan kulttuurin ja taiteen virtuaalitalo IloNoviin 7.8. klo 924.6.2024 13:38:27 EEST | Kutsu
Kutsumme sinut tutustumaan kulttuuria ja taidetta kokoavaan vuorovaikututteiseen, elämykselliseen 3D-virtuaalitaloon. Olet tervetullut toimittajille varattuun opastettuun kierrokseen omalta koneeltasi 7.8. klo 9–9.30.
Tom of Finland -seura ja kinkykulttuuri valtaavat Kalliolan Setlementtitalon Pride-viikolla18.6.2024 14:35:39 EEST | Tiedote
Helsinki Pride -viikolla Tom of Finland -seura järjestää Kalliolan Setlementtitalolla sarjan tapahtumia, joiden pääpaino on homoeroottisessa fetissitaiteessa. Kulttuuriviikon kruunaa yhdysvaltalaisen Tom of Finland Foundationin perustajan Durk Dehnerin vierailu.
Sovittelu ohjaa nuoria rikoksettomalle polulle23.4.2024 14:56:26 EEST | Uutinen
Kalliolan Länsi-Uudenmaan sovittelutoimisto saa vuosittain yli 800 sovittelualoitetta. Erityisesti nuoriin liittyvät sovittelualoitteet ovat kasvussa. Sovittelulla lisätään nuorten vastuunottoa ja parannetaan uhrin mahdollisuutta saada korvaus kokemastaan vahingosta.
Spot yrittäjyysvalmentamo on vuoden Ennakkoluuloton edelläkävijä Uudellamaalla18.3.2024 07:25:00 EET | Tiedote
Rasisminvastaista viikkoa vietetään 18.-24.3.2024. Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiri jakaa vuosittain Rasisminvastaisella viikolla Ennakkoluuloton edelläkävijä -tunnustuksen Uudenmaan alueella toimivalle henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle, joka toiminnallaan edistää inhimillisyyttä, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.
Virtuaalitalo IloNovi taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin sisällöntuottajille avattu13.3.2024 07:18:00 EET | Tiedote
IloNovi on vuorovaikutteinen 3D-virtuaalitalo, jonka missiona on tuoda iloa, taidetta, kulttuuria ja hyvinvointia kaikkien ulottuville. IloNovissa toimijat voivat tarjota teoksia, palveluita ja kulttuuritapahtumia internetin välityksellä missä ikinä itse tai yleisö on.