Oulunkylän ala-asteen ja päiväkodin korjaus- ja uudisrakennushanke käynnistyy
Consti toteuttaa Helsingissä sijaitsevan Oulunkylän ala-asteen ja päiväkodin korjaus- ja uudisrakennushankkeen. Urakka alkaa tammikuussa 2023 ja valmistuu vuoden 2024 lopussa. Hanke toteutetaan kiinteähintaisena kokonaisurakkana, joka sisältää talotekniikkatyöt. Urakan arvo on noin 17 miljoonaa euroa. Tilaajana toimii Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan Tilat-palvelu.
Urakassa vuonna 1959 valmistuneen koulurakennuksen tilat ja tekniikka sekä piha-alue päivitetään. Rakennuksessa sijaitseva keittiö ja ruokala uudistetaan vastaamaan tulevaa oppilasmäärää ja tiloja ajanmukaistetaan nykyistä opetussuunnitelmaa palveleviksi.
Uudessa koulurakennuksessa tulee toimimaan päiväkoti, minkä lisäksi sinne sijoitetaan opetus- ja hallintotiloja sekä liikuntasali. Laajennusosa yhdistetään vanhaan rakennukseen yhdyskäytävällä, jolloin rakennus tulee muodostamaan nykyisten tarpeiden mukaisen toiminnallisen kokonaisuuden. Saneerattavan osan laajuus on 4 424 brm2 ja uuden rakennusosan laajuus 4 583 brm2.
Pääurakasta vastaa Consti Korjausrakentaminen Oy, ja talotekniikkatyöt toteuttaa Consti Talotekniikka Oy.
Hanke tullaan kirjaamaan Constin vuoden 2022 tilauskantaan.
Constin Julkiset- ja Talotekniikka-toimialoilla on vahva kokemus niin koulukorjaamisesta kuin uudisrakennushankkeista. Consti on toteuttanut vuosien aikana useita mittavia kouluhankkeita, ja vuoden 2023 alussa käynnissä on kolme kouluhanketta. Joulukuussa 2022 Consti tiedotti niin ikään tammikuussa 2023 käynnistyvästä Taivallahden peruskoulun perusparannushankkeesta. Järvenpään uuden Yhteiskoulun rakentaminen käynnistyi syksyllä 2021 ja valmistuu vuoden 2023 alkupuoliskolla.
Yhteyshenkilöt
Yianni CharalambousHankekehitys- ja tuotantojohtajaConsti Korjausrakentaminen Oy
Consti Julkiset -toimiala
Jukka KylliöToimialajohtajaConsti Korjausrakentaminen Oy
Consti Julkiset -toimiala
Tietoja julkaisijasta
Consti on yksi Suomen johtavista korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneistä yhtiöistä. Consti tarjoaa kattavasti korjausrakentamisen ja talotekniikan sekä valikoidusti uudisrakentamisen palveluita taloyhtiöille, yrityksille ja sijoittajille sekä julkiselle sektorille Suomen kasvukeskuksissa.
Yhtiöllä on neljä toimialaa: Taloyhtiöt, Yritykset, Julkiset ja Talotekniikka. Vuonna 2023 Consti-konsernin liikevaihto oli 320,6 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 1000 rakentamisen ja talotekniikan ammattilaista.
Consti Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla, ja sen kaupankäyntitunnus on CONSTI. www.consti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Consti Oyj
Laakson yhteissairaalan talotekniikkaurakka etenee eteläiseen osaan11.9.2024 14:30:14 EEST | Tiedote
Consti Talotekniikka Oy on allekirjoittanut Laakson yhteissairaalan päärakennuksen eteläistä osaa koskevan tilauksen.
Constille kaksi Helsingin kaupungin korjaushanketta – sopimusten arvo lähes 35 miljoona euroa3.9.2024 10:00:01 EEST | Tiedote
Consti käynnistää syyskuussa 2024 kaksi korjaushanketta Helsingin kaupungille. Molemmissa hankkeissa tilaajana toimii Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala. Hankkeiden yhteisarvo on lähes 35 miljoonaa euroa. Hankkeet vahvistavat Constin tilauskantaa erityisesti vuodelle 2025.
Hekan asunnot Tapanilassa saavat modernin ja viihtyisän ilmeen3.6.2024 14:02:46 EEST | Tiedote
Consti aloittaa Helsingin Tapanilassa, osoitteessa Saniaistie 3 merkittävän peruskorjausprojektin. Seitsemän vuonna 1979 valmistunutta asuinrakennusta kunnostetaan perusteellisesti. Peruskorjaus toteutetaan kokonaisurakkana, ja sen odotetaan kestävän kesäkuusta 2024 maaliskuuhun 2026. Urakan arvo on noin 15,6 miljoonaa euroa. Tilaajana toimii Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka), Helsingin kaupungin asuntotuotanto (ATT).
Constille Pihlajiston ala-asteen perusparannushanke3.1.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Consti aloittaa tammikuussa 2024 Pihlajiston ala-asteen perusparannuksen ja päiväkodin toiminnallisen muutoksen. Tilaajana toimii Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan Tilat-palvelu. Noin 17,5 miljoonan euron arvoinen urakka valmistuu vuoden 2025 loppuun mennessä. Urakka toteutetaan tavoite- ja kattohintaisena projektinjohtourakkana.
Laakson yhteissairaalan päärakennuksen pohjoisosan talotekniikkaurakka käynnistyy20.12.2023 12:28:15 EET | Tiedote
Consti Talotekniikka Oy on allekirjoittanut Laakson yhteissairaalan päärakennuksen pohjoisosaa koskevan tilauksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme