Aija Salosta Mielenterveyspoolin ensimmäinen pääsihteeri
Aija Salolla on vahva kokemus vaikuttamistyöstä Suomessa ja kansainvälisesti. Hän siirtyi Mielenterveyspooliin Ihmisoikeusliitosta, jossa hän työskenteli ihmisoikeuksien asiantuntijana erityisesti taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien parissa. Salon erityisasiantuntemusta ovat yhdenvertaisuus ja ihmisoikeudet.
Salo on toiminut aiemmin pääsihteerinä Seta ry:ssä ja Naisasialiitto Unionissa, yhdenvertaisuusvaltuutetun ylitarkastajana sekä politiikka-asiantuntijana sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjärjestöjen kattojärjestössä ILGA-Euroopassa Brysselissä.
Salon mukaan tulevan hallituksen on toteutettava kunnianhimoista ja johdonmukaista mielenterveyspolitiikkaa.
“Palveluihin pääsyä on helpotettava unohtamatta ennaltaehkäisyä ja kokonaisvaltaista mielenterveyden edistämistä. Terapiatakuu on toteutettava ja psykoterapeuttikoulutus muutettava maksuttomaksi. Nuorten mielenterveyskriisi vaatii ratkaisuja sekä akuuttiin hätään että nuorten tulevaisuudenuskon turvaamiseksi”, Salo toteaa.
Mielenterveydessä on kyse perus- ja ihmisoikeuksista
Aija Salo muistuttaa, että kaikki politiikka vaikuttaa mielenterveyteen.
“Mielenterveyteen liittyy monia perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä, kuten syrjintää ja häpeäleimaa. Niitä on vähennettävä tehokkaasti kaikilla elämänalueilla. Mielenterveyspalveluissa on lisättävä ymmärrystä esimerkiksi vähemmistöstressin ja rasismin vaikutuksista. Vakavia psyykkisiä sairauksia sairastavien perusoikeuksien toteutuminen on varmistettava”, Salo sanoo.
Myös riittävällä toimeentulolla on yhteys mielen hyvinvointiin.
“Julkisen talouden säästöjä tulee leikkausten sijaan hakea laadukkailla ja vaikuttavilla palveluilla, jotka vahvistavat mielenterveyttä”, Salo vaatii. “Lisäksi köyhyyden mielenterveysvaikutukset on otettava huomioon sosiaaliturvauudistuksessa.”
Mielenterveystyöhön riittävät resurssit
“Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma sisältävät hyviä toimenpiteitä mielen hyvinvoinnin ja mielenterveysoikeuksien vahvistamiseksi sekä rakenteellisten ongelmien ratkaisemiseksi. Niiden toimeenpanoon on osoitettava riittävät resurssit”, Salo muistuttaa.
Pääsihteeri johtaa Mielenterveyspoolin vaikuttamistyötä. Osana tehtäviään hän koordinoi eduskunnan mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan toimintaa.
Mielenterveyspooli on 32 mielenterveysalan kansalaisjärjestön verkosto. Se vaikuttaa yhteiskunnassa mielen hyvinvoinnin, mielenterveyspolitiikan ja mielenterveyspalveluiden parantamiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pääsihteeri
Aija Salo
p. 040 620 9515
etunimi.sukunimi@mieli.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Maistraatinportti 4 A
00240 Helsinki
+358 40 192 95 04http://www.mielenterveyspooli.fi
Mielenterveyspoolin muodostavat suomalaisen mielenterveystyön keskeiset toimijat. Verkostossa on mukana yhteensä 32 järjestöä. Mielenterveyspooli tekee väestön mielenterveyttä vahvistavaa yhteiskuntapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mielenterveyspooli
Mielenterveyspoolin kannanotto: Avustusleikkauksia kohtuullistettava –Mielenterveysjärjestöjen työ on korvaamatonta24.9.2024 13:53:28 EEST | Tiedote
Mielenterveyspooli vetoaa eduskuntaan, jotta se kohtuullistaisi sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusleikkauksia valtion talousarviossa.
Mielenterveyspooli vei mielenterveyden säästövinkit budjettiriiheen – Näin hallitus löytää kestäviä säästöjä3.9.2024 10:30:28 EEST | Tiedote
Säästövinkeillä Mielenterveyspooli muistuttaa hallitusta siitä, että kestäviä säästöjä saadaan aikaan vain löytämällä ratkaisuja mielenterveyskriisiin.
Mielenterveyspooli ja Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto: Rajut leikkaukset järjestöiltä heikentävät palveluita, ennaltaehkäisyä ja demokratiaa17.6.2024 04:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on hylkäämässä ihmiset, joilla on päihde- tai mielenterveysongelma. Jopa kolmanneksen leikkaukset kansalaisjärjestöiltä vaarantavat matalan kynnyksen tuen päihde- ja mielenterveysongelmiin. Samalla kasvavat kustannukset ja paine julkisen sektorin palveluissa.
Världshälsoorganisationen WHO stöder EU-ländernas politik när det gäller psykisk hälsa23.5.2024 10:25:32 EEST | Pressmeddelande
Vid diskussionsmötet om den framtida mentalvårdspolitiken i Finland den 16 maj 2024 främjades genomförandet av Europeiska kommissionens initiativ om psykisk hälsa. I mötet deltog representanter för social- och hälsovårdsministeriet, Institutet för hälsa och välfärd, finländska föreningar för psykisk hälsa och WHO:s regionkontor för Europa.
Maailman terveysjärjestö WHO tukee EU-maiden mielenterveyspolitiikkaa23.5.2024 10:25:32 EEST | Tiedote
EU-komission mielenterveysaloitteen toimeenpanoa edistettiin 16.5.2024 ”Mielenterveyspolitiikka Suomessa – Tie eteenpäin” -keskustelutilaisuudessa, jossa olivat edustettuina sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, suomalaisia mielenterveysjärjestöjä ja WHO:n Euroopan aluetoimisto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme