Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote maaliskuu 2023
Espoon väestö oli vuoden 2023 tammikuun lopussa ennakkotietojen mukaan 306 150 asukasta
Ennakkotietojen mukaan Espoon väestö kasvoi vuoden 2022 tammikuusta vuoden 2023 tammikuuhun 8 500 asukkaalla.Espoon vuoden 2022 nopea kasvu jatkui vuoden 2023 alussakin. Espoo kasvoi Suomen kunnista eniten, Espoon väestönlisäys ilman väkiluvun korjausta oli 560 asukasta, mikä oli 30 asukasta edellistä tammikuuta enemmän. Tämän lisäksi Espoon asukaslukua lisäsi Tilastokeskuksen tekemä väkiluvun korjaus (415), eli Espoon väkiluku kasvoi yhteensä noin 980 hengellä. Seuraavaksi eniten kasvoivat Tampere (440 asukasta), Vantaa (290 asukasta), Turku (220 asukasta), Oulu (160 asukasta) ja Helsinki (140 asukasta) (kun otetaan huomioon tilastokeskuksen tekemät väkiluvun korjaukset). Suurista kahdestakymmenestäyhdestä yli 50 000 asukkaan kaupungeista väkiluku kasvoi viidessätoista.
Luonnollinen väestönlisäys ei tammikuussa kasvattanut Espoon väestöä, syntyneitä oli tammikuussa lähes 40 lasta vuotta aiempaa vähemmän ja kuolleita suunnilleen saman verran enemmän. Espooseen muutti tammikuussa enemmän ihmisiä ja Espoosta pois vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa.Kuntien välinen nettomuutto oli 220 henkeä suurempi kuin vuotta aiemmin: kuntien välistä tulomuuttoa oli 20 asukasta enemmän ja lähtömuuttoa 200 asukasta vähemmän kuin vuotta aiemmin. Espoosta ulkomaille muutto väheni 50 hengellä ja ulkomailta Espooseen muutto 30 hengellä verrattuna viimevuoden tammikuuhun. Nettomaahanmuutto (230 henkeä) oli kymmenen henkeä suurempi kuin vuotta aiemmin.
Espoon väkiluvun muutos tammikuussa oli 450 henkeä edellistä vuotta suurempi (väkiluvun korjauksen kanssa).
Väestönmuutosten ennakkotiedot PowerBI-esityksenä
Laajempi neljännesvuosittainen katsaus väestönmuutoksista Eetvartti-julkaisussa
Työttömyyden lasku hidastunut
Tammikuun 2023 lopulla Espoossa oli työttömiä yhteensä 12 297 ja työttömien osuus työvoimasta oli 8,6 %. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 9,8 %. Alle 25-vuotiaita oli Espoossa työttömänä 1013 ja 50 vuotta täyttäneitä 4353. Naisia oli 46 % työttömistä. Pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita) oli 4977 eli 39 % työttömistä. Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa oli 3853 avointa työpaikkaa.
Työttömyysluvut ovat laskeneet viimeisen vajaan kahden vuoden ajan, tosin viime kuukausina vauhti on hidastunut. Kolmen vuoden takaiseen eli koronapandemiaa edeltävään tilanteeseen verrattuna työttömien osuus työvoimasta oli tammikuussa prosenttiyksikön korkeampi ja työttömiä oli 1835 enemmän.
Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna Espoossa oli tammikuun 2023 lopulla työttömiä 6,9 % (954 henkeä) vähemmän ja työttömien osuus työvoimasta oli 0,6 prosenttiyksikköä alhaisempi. Koko maassa työttömiä oli 5,7 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli Espoossa 17 % (202 henkeä) vuodentakaista vähemmän. Myös kaksi vuotta kasvussa ollut pitkäaikaistyöttömyys kääntyi viime vuoden maaliskuussa laskuun ja tammikuussa 2023 määrä oli 20 % (1216 henkeä) pienempi kuin vuotta aiemmin. Avoimia työpaikkoja oli 9 % (383 työpaikkaa) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Avointen työpaikkojen määrä on kasvanut voimakkaasti viimeisen puolentoista vuoden aikana. Kuitenkin viime vuoden marraskuussa määrä oli pienempi kuin vuotta aiemmin ensimmäistä kertaa yli puoleentoista vuoteen.
Tuoreimmat työttömyystiedot PowerBI-esityksenä
Kuukausikatsaus Espoon työttömyydestä: Työttömyys kuukausittain
Laajempi katsaus työllisyydestä ja työttömyydestä neljännesvuosittain Eetvartti-julkaisussa
Ajankohtaista tietoa Helsingin seudun kehityksestähttps://www.helsinginseudunsuunnat.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väestönmuutosten ennakkotiedot: Tutkija Päivi Kiviniemi, paivi.kiviniemi@espoo.fi, puh. 046 877 3468
Työttömyys: Tietopalvelupäällikkö Petri Lintunen, petri.lintunen@espoo.fi, puh. 043 8265 211
Tietoja julkaisijasta
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Eetvartti 4/2024 -toimintaympäristökatsaus on julkaistu18.12.2024 15:50:28 EET | Tiedote
Ajankohtaista: Opiskelua tukevaa ja opettamista helpottavaa kehittämistä Espoossa Konsulttiyritys WSP:n tutkimus kertoo: Espoon elinvoima Suomen kuntien kärkipäätä Espoon kaupungin tuottamat väestöennusteet 2024 on julkaistu Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän vuodet ovat olleet voimakasta kasvun aikaa
Kaupunginhallitus: Asemakaavamuutoksia Otaniemessä ja Niittykummussa16.12.2024 20:53:40 EET | Tiedote
Asemakaavamuutosten lisäksi kaupunginhallitus mm. päätti alue- ja kuntavaalien 2025 äänestyspaikat sekä merkitsi tiedoksi nuorisovaltuuston aloitteet ja kannanotot 2024.
Tila- ja asuntojaosto vuokrasi Länsi-Espoon lukiolle tilat Ruukintieltä16.12.2024 10:41:38 EET | Tiedote
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto päätti vuokrata Länsi-Espoon lukiolle toimitilat ja pysäköintioikeudet 20 vuodeksi osoitteesta Ruukintie 10, Kivenlahti.
Espoo tarkentanut näkymää rakennuskannan ilmastopäästöjen kehityksestä – rakennusmateriaalien päästöt korostuvat tulevaisuudessa13.12.2024 15:02:58 EET | Tiedote
Espoon uusi skenaariotyö syventää kaupungin ymmärrystä rakentamisen päästöjen kehityksestä aina vuoteen 2060 asti. Tämän hetken tiedon mukaan rakennuskannan ilmastopäästöissä energialla on merkittävin osuus 2030 asti, jonka jälkeen suurin osa päästöistä syntyy materiaalien valmistuksesta. Skenaariotyön tulokset auttavat tarkentamaan kuvaa rakentamisen ilmastotyön kehitystarpeista.
Info från nämnden Svenska rum 12.12.202412.12.2024 19:03:00 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte beviljade nämnden årligt understöd för grundläggande konstundervisning för år 2025, beslutade om förändringar i timfördelningen för den grundläggande utbildningen på svenska i Esbo och gjorde beslut om höjning av kommuntillägg för stöd av privat vård.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme