Hammaslääkäriseura Apollonia jakoi apurahoja 40 tutkimusprojektille
Tutkimusapurahoja myönnettiin tällä hakukierroksella kaikkiaan 40 tutkijalle ja opiskelijalle, myöntöprosentti oli 49 %. Hakemusten tutkimusaiheet edustivat monipuolisesti koko suun terveydenhoidon tutkimuskenttää. Apolloniaan apurahajaossa pyritään tukemaan erityisesti tutkimusuransa alussa olevia tutkijoita, mutta samalla halutaan edistää tutkimusprojektien jatkuvuutta.
Merkittävä tutkimus lasten hammashoidosta
Suurimman yksittäisen apurahan (15 000 €) sai dosentti, erikoishammaslääkäri Battsetseg Tseveenjav (Helsingin yliopisto ja Turun yliopisto). Tseveenjav tutkii lasten ja nuorten hoitoon pääsyä ja hammashoitotoimenpiteitä Helsingin julkisessa suun terveydenhuollossa 18 vuoden ajalta. Rekisteritutkimuksessa tarkastellaan karies- ja kehityshäiriöhampaille tehtyjä hoitotoimenpiteitä sekä hampaiden pitkäaikaista selviytymistä hoidon jälkeen. Lisäksi tutkitaan, miten lainsäädännön muutokset viimeisten 20 vuoden aikana ovat vaikuttaneet lasten ja nuorten suun terveydenhuollon hoitoon pääsyyn ja palvelujen käyttöön. Pitkä seuranta antaa arvokasta tietoa hoitomenetelmien toimivuudesta.
– Suunterveydenhuollon rekisterien tietoihin perustuva seurantatutkimus antaa tietoa siitä, miten hoitotekniikat ja paikkausmateriaalit toimivat "oikeassa elämässä". Tällaisesta pitkäaikaisesta seurantatutkimuksesta opitaan käytännön työmme onnistumisista ja epäonnistumisista, tiivistää Tseveenjav.
Nuoren tutkijan apurahat edistävät väitöstutkimuksia
Tänä vuonna jaettiin kaksi Nuoren tutkijan apurahaa (12 000 €), jotka tukevat tärkeitä väitöskirjahankkeita. Toisen apurahoista sai HLL Viktoria Sitnikova (Helsingin yliopisto) tutkimushankkeeseen, jossa selvitetään botuliinitoksiinin käyttöä lihasperäisen TMD-kivun hoidossa. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka tehokkaasti botuliinitoksiini lievittää pään alueen lihasperäistä kipua, mikä on varsinaisen lääkkeen vaikutus suhteessa pistoshoidon aiheuttamaan lumevaikutukseen sekä mikä on turvallinen aikaväli pistosten uusimiseen ja annoskoon merkitys.
– Elintarvike- ja lääkevirasto ei ole toistaiseksi hyväksynyt botuliinitoksiinin käyttöä purentalihasperäisten vaivojen hoidossa. On tärkeää ymmärtää hoidon hyöty- ja riskisuhteet, jotta potilaille voidaan tarjota tutkimukseen perustuvaa turvallista hoitoa, kertoo Sitnikova.
Toinen Nuoren tutkijan apurahoista myönnettiin HLL Hanna Suokolle (Turun yliopisto) tutkimukseen, jossa selvitetään, miten vanhempien suunterveystottumukset, kuten hampaiden harjaus, ksylitolin käyttö sekä perheeseen liittyvät taustatekijät, vaikuttavat lasten suunterveystottumuksiin. Aiemmassa osatutkimuksessa havaittiin, että perheissä, joissa molemmat vanhemmat harjasivat omat hampaansa huonosti, harjattiin myös lapsen hampaat huonosti noin yhdeksän kertaa todennäköisemmin kuin perheissä, joissa molemmat vanhemmat harjasivat omat hampaansa suositusten mukaisesti.
– Odottavien perheiden ja pienten lasten tutkimuskäyntien yhteydessä on erittäin tärkeää huomioida perheet, joissa molemmat vanhemmat harjaavat huonosti, ja puuttua varhain huonolle harjaukselle altistaviin tekijöihin. Lapsuudessa vanhemmilta opitut huonot suunterveystottumukset ovat eriarvoistavia ja voivat johtaa terveyseroihin, summaa Suokko.
Listan kaikista tutkimusapurahojen saajista 2023 löydät liiteestä (pdf).
Lisätiedot:
Apurahat yleisesti: Apollonian pääsihteeri Annamari Nihtilä, annamari.nihtila@apollonia.fi, p. 050 569 7800
Dos., EHL Battsetseg Tseveenjav, tseveen@ad.helsinki.fi, batsev@utu.fi
HLL Viktoria Sitnikova, sitnikovavictoria@hotmail.com, p. 040 716 2041
EHL Hanna Suokko, hanna.suokko@hyvaep.fi, p. 040 636 7206
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annamari Nihtiläpääsihteeri, HLT, EHL
Puh:050 569 7800annamari.nihtila@apollonia.fiAnnika Nissinenviestinnän asiantuntija
Puh:040 779 6435annika.nissinen@apollonia.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Bulevardi 30 B 5
00120 HELSINKI
p. 09 6803 120, toimisto@apollonia.fihttps://www.apollonia.fi
Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia on 1892 perustettu tieteellinen yhdistys. Apollonia järjestää riippumattomaan tietoon perustuvaa täydennyskoulutusta, tukee hammaslääketieteellistä tutkimusta ja välittää tutkimustietoa suunterveydestä. www.apollonia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia
Kuiva suu voi romahduttaa suunterveyden nopeasti6.11.2024 08:02:00 EET | Tiedote
Kuivan suun tunne on yksi tärkeä syy hakeutua hammaslääkärin vastaanotolle. Suun kuivuminen lisää suusairauksien riskiä ja heikentää elämänlaatua. Kuivan suun syy on tärkeä selvittää mahdollisimman pian ja aloittaa tukihoidot, sillä suunterveys voi romahtaa nopeastikin.
Nuorten esteettinen hammashoito voi estää kiusaamista – turhia hoitoja on vältettävä6.11.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Esteettinen hammashoito voi olla tärkeä nuoren itsetunnon kannalta ja estää jopa kiusaamista. Samalla nuorten esteettiseen hammashoitoon liittyy riski lääketieteellisesti turhista hoidoista, joilla voi olla pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia nuoren hampaistoon. Nuorten esteettinen hammashoito vaatii aina hyvää suunnittelua ja eettistä kestävyyttä.
Hammaslääkärien oikeus riittävään täydennyskoulutukseen on turvattava – hammaslääkärijärjestöt päivittivät suosituksen5.11.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Hammaslääkärin työssä osaamisen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä. Ammattikunnalla on lakisääteinen ja eettinen velvollisuus kouluttautua läpi työuran. Työnantajaa laki velvoittaa turvaamaan täydennyskoulutuksen edellytykset. Säästöpaineissa osa hyvinvointialueista on kuitenkin alkanut säästää myös koulutusmäärärahoista. Hammaslääkärijärjestöjen päivitetty täydennyskoulutussuositus muistuttaa kaikkia hammaslääkäreitä ja työnantajia huolehtimaan riittävästä täydennyskoulutuksesta.
Tervetuloa Hammaslääkäripäiville 6.–8.11.202430.10.2024 08:04:30 EET | Kutsu
Hyvä median edustaja, Hammaslääkäripäivät 6.–8.11.2024 avaa ovensa ensi viikon keskiviikkona Helsingin Messukeskuksessa. Tervetuloa tutustuman alan uusimpiin tutkimustuloksiin, ajankohtaisiin aiheisiin ja innovaatioihin Hammaslääkäripäivien luennoille ja näyttelyyn.
Apollonia-palkinto myönnettiin väestöterveystutkija Liisa Suomiselle10.4.2024 15:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian merkittävin palkinto, Apollonia-palkinto on myönnetty tänä vuonna Itä-Suomen yliopiston suun terveydenhuollon professori Liisa Suomiselle. Palkinto on tunnustus pitkästä ja arvostetusta tutkijanurasta erityisesti hammaslääketieteellisten väestötutkimusten parissa. Apollonia-palkinto luovutettiin Äyräpää symposiumissa 10.4.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme