Grammy-palkittu meksikolaistähti Lila Downs ensimmäistä kertaa Suomeen
Maailman merkittävimpiin latinalaismuusikoihin lukeutuva laulaja-lauluntekijä Lila Downs vierailee Savoy-teatterissa sunnuntaina 10. syyskuuta. Suomen-vierailu on artistin ensimmäinen.
Meksikolaisen misteekkiäidin ja skotlantilais-amerikkalaisen isän lapsi Lila Downs kasvoi kahden kulttuurin vaikutuspiirissä, Yhdysvaltain Minnesotassa ja Meksikon Oaxacassa. Monikulttuurinen tausta kuuluu hänen musiikissaan, joka sisältää kaikuja meksikolaisista rancheroista, boleroista, jazz-standardeista, hip-hopista ja pohjoisamerikkalaisesta folkista.
Downs käyttää lauluissaan espanjan ja englannin lisäksi useita Amerikan alkuperäiskansojen kieliä, kuten sapoteekin-, misteekin- ja taraskinkieliä. Downsin laulut kertovat usein Meksikon historiasta ja nykypäivästä aiheinaan muun muassa kapitalismikritiikki, ympäristöongelmat, huumesodat ja alkuperäiskansojen vaikea tilanne.
Lila Downs tunnetaan laulujensa lisäksi myös lavakarismastaan ja monivivahteisesta lauluäänestään. ”Downsin ääni taipuu hämmästyttävän vaivattomasti hauraanherkästä aina väkevään dramatiikkaan”, kuvailee toimittaja Mika Kauhanen (MK 14.10.2015).
Downs on latinalaismusiikin supertähti: Spotifyssa Downsia kuunnellaan lähes kaksi miljoonaa kertaa joka kuukausi, ja Youtubessa hänen videoitaan on katsottu yli 100 miljoonaa kertaa. Downs on palkittu Grammyllä kategoriassa Best Latin Pop Album levystään Raíz (2014).Hän on myös voittanut kuusi Latin Grammy -palkintoa. Downsia on kuultu myös Oscar-gaalassa 2002 Frida-elokuvan tiimoilta sekä Valkoisessa talossa Barack Obaman kutsumana.
Savoy-teatterissa Downs esiintyy seitsenhenkisen yhtyeensä kanssa.
Savoy WORLD: Lila Downs (Meksiko)
su 10.9.2023 klo 18.00
Liput 15/47/69/79 € + toimitusmaksut
Lipunmyynti alkaa ma 20.3. klo 12 lippu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot, kuvat, haastattelupyynnöt ja pressiliput:
Tuottaja Sirpa Hynninen, sirpa.hynninen@hel.fi, +358 50 428 0365
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
750-paikkainen Savoy-teatteri on kansainvälinen konserttisali keskellä Helsinkiä. Sen ohjelmistossa painottuvat maailmanmusiikki, jazz, musiikkiteatteri ja elokuva. Savoy-teatterissa vierailee vuosittain noin 200 artistia tai esiintyjäryhmää.
Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin uusin uimaranta avataan 15.7. klo 10 – Palettilammen vesi tulee Päijänteestä11.7.2024 15:10:57 EEST | Tiedote
Kuninkaantammen asuinalueelle Helsinkiin avataan uusi uimaranta, Palettilampi. Tämä entinen vedenpuhdistuslaitoksen allas on kunnostettu ja täytetään Päijännetunnelista tulevalla vaihtuvalla järvivedellä. 235 metriä pitkän ja 140 metriä leveän altaan veden maksimisyvyys on n. 1,8–2,0 metriä. Uimarannan avauduttua rantapelastajat päivystävät alueella 11. elokuuta asti päivittäin kello 10.00–18.00.
Mitä pääkaupunkiseudulla luetaan tänä kesänä?9.7.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
Kesälomakausi on käynnissä ja ihmiset suuntaavat kirjastoihin hakemaan lomalukemista. Pääkaupunkiseudun kirjastojen lainausdata kertoo, että etenkin dekkarit ja Finlandia-ehdokkaat ovat haluttua lukemista tänä kesänä. Kirjastoissa vietetään aikaa myös lomalla ja keskustakirjasto Oodista on tullut yksi Helsingin suosituimmista matkailukohteista.
Paljon sateenkaarevia tapahtumia Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan palveluissa Pride-viikolla19.6.2024 10:55:09 EEST | Tiedote
Tasa-arvo ja ihmisoikeudet kuuluvat Helsingin keskeisiin arvoihin, jotka näkyvät kaupungin palveluissa ympäri vuoden. Vuoden 2024 Pride-teema on rauha ja toivo. Rauha ja toivo syntyvät tekojen kautta, ylpeydellä ja yhdessä. Pride-kuukautta juhlistetaan Helsingin kaupungin kirjastoissa, kulttuurikeskuksissa, kaupunginmuseossa, liikuntapalveluissa ja nuorisopalveluissa järjestämällä yhdenvertaisuutta edistäviä tapahtumia. Rauhaa on saada kasvaa juuri sellaiseksi kuin on. Rauhan rikkomiselle tai kyseenalaistamiselle ei tule antaa sijaa.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 11.6.202411.6.2024 18:34:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 11.6.2024 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta hyväksyi muun muassa Pitäjänmäen kirjaston ja nuorisotilan ja Meri-Rastilan monitoimitalon nuorisotilan tarveselvitykset.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 11.6.20247.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 11.6.2024 esityslista on julkaistu. Lautakunta päättää muun muassa vihreiden aloitteesta keskustan elävöittämiseksi lapsille, nuorille ja perheille, ja Meri-Rastilan monitoimitaloon sijoittuvan nuorisotilan tarveselvityksen. Helsingin kaupunki järjestää yleisen kaksivaiheisen arkkitehtuurikilpailun Vuosaaren Meri-Rastilassa sijaitsevan monitoimitalon suunnittelusta. Hanke on nuorisotalon, koulun, päiväkodin, leikkipuiston sekä kotihoidon aputilojen yhteishanke, ja se tulee olemaan kaupunkiuudistusalueen keskeinen palvelurakennus, joka lisää alueen houkuttelevuutta ja viihtyisyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme