Suomen kansallismuseo palautti Namibiaan valtakiven fragmentit

Kulttuuriperinnön omistajuus ja palauttaminen joko konkreettisesti, digitaalisesti tai muulla tavoin alkuperäisten omistajien jälkeläisille on kansainvälisen museokentän ajankohtaisimpia kysymyksiä. Aineellisella ja aineettomalla kulttuuriperinnöllä on mittaamattoman arvokas merkitys yksilöiden ja yhteisöjen identiteetille, hyvinvoinnille ja jatkuvuudelle.

Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttilan mukaan kivifragmenttien palauttaminen on ollut Suomen kansallismuseolle tärkeää niin museoeettisten periaatteiden kuin kivien historiankin valossa. Valtakiven fragmentit ovat keskeinen osa Ondongan kulttuuriperintöä. Ne kuuluvat yhteisölle, jota kuningas edustaa.

”Useiden eri osapuolien erinomainen yhteistyö ja sitoutuminen on tehnyt repatriaation mahdolliseksi. Kivifragmenttien mukana myös perinteinen tieto ja kiviin liittyvät merkitykset palautuvat yhteisölle ja tulevat osaksi elävää kulttuuria. Yhteys kulttuuriperintöön on olennainen osa itseymmärrystämme, sosiaalista sitoutumistamme ja tulevaisuuden visioitamme. Kulttuuristen oikeuksien ja moninaisuuden turvaaminen onkin kestävän yhteiskunnan edellytys”, Anttila korostaa.

Museoiden välinen yhteistyö kivifragmenttien palauttamiseksi sai alkunsa vuonna 2015, kun silloinen Namibian museoliiton johtaja Jeremy Silvester vieraili Suomessa tutustumassa Namibiasta peräisin oleviin museokokoelmiin. Aluksi tiedossa oli vain yksi kiven sirpale, joka oli määrä palauttaa Namibiaan vuonna 2020, Suomen ja Namibian suhteiden 150-vuotisjuhlan merkeissä. Koronapandemia kuitenkin siirsi vierailua, ja sittemmin kävi ilmi, että kiven sirpaleita oli kokoelmassa kaksi kappaletta.

Kivien tarina

Ondongan kuningaskunta on yksi Pohjois-Namibian perinteisistä yhteisöistä. Kuningaskunnan olemassaolo on jatkunut yhtäjaksoisesti 1600-luvulta saakka. Tänä päivänä Namibian presidentti vahvistaa yhteisön hallitsijat, ja kuninkaan johdolla Ondongan hallinto muun muassa vaalii perinteistä kulttuuria, päättää maan ja luonnonvarojen jaosta ja jakaa oikeutta.

Ondongan valtakivi (Power Stone) oli maastossa sijaitseva rituaalinen valtakivi, hallitsijasuvun vallan turvaamista varten. Tutkimusretkellään helmikuussa 1886 suomalainen lähetyssaarnaaja Martti Rautanen ja sveitsiläinen kasvitieteilijä Hans Schinz lohkaisivat kivestä sirpaleita tutkiakseen, oliko kivi meteoriitti. Valtakiveen koskeminen oli valtakunnan laissa ankarasti kielletty, ja näin miehet syyllistyivät valtiorikokseen. He joutuivat maksamaan suuret korvaukset ja Schinz karkotettiin maasta. Kivifragmentit jäivät kuitenkin Rautasen haltuun, hänen Olukondassa sijaitsevaan kotiinsa. Tekoa ja kivifragmenttien hallussa pitämistä on pidettävä kuningaskunnan arvoja ja normeja rikkovana epäeettisenä toimintana.

Rautasen kuoltua vuonna 1926, hänen työhuoneensa irtaimisto siirtyi Suomen Lähetysmuseon kokoelmiin, joiden esineistö koostui Suomen Lähetysseuran ulkomaankentillä Afrikassa ja Aasiassa työskennelleiden työntekijöiden keräämistä esineistöistä. Kokoelmia esiteltiin kiertonäyttelyissä sekä vuonna 1931 Helsingissä avatussa Lähetysmuseossa. Kun museon toiminta päättyi vuonna 2013, Lähetysmuseon noin 9 000 esineen kokoelma siirtyi Suomen kansallismuseolle. Jo tätä ennen Suomen Lähetysseura oli palauttanut kokoelmista kaksi muuta rituaalikiveä takaisin Namibiaan.

Vuonna 2019 Namibiassa avattiin Suomen kansallismuseon, Museoviraston kuvakokoelmien ja Namibian museoliiton yhteistyössä toteuttama kiertonäyttely, joka esitteli kuvien ja tekstien avulla Martti Rautasen 1800-luvun lopulla keräämää ndongalaista esineistöä. Näyttelyssä kerrottiin myös valtakiven fragmentista, ja näyttelyn avannut Namibian varapresidentti Nangolo Mbumba esitti toivomuksen kiven palauttamisesta Namibiaan. Keskustelut lähtivätkin liikkeelle hyvässä yhteistyössä, ja kivi oli jopa esillä varapresidentti Mbumban Suomen-vierailun yhteydessä vuonna 2019. Palautus suunniteltiin toteutettavaksi vuonna 2020, mutta koronapandemia keskeytti valmistelut. Kun palautuksen valmistelua jatkettiin keväällä 2022, selvisi, että kivifragmentteja oli Suomen kansallismuseon kokoelmissa vielä toinenkin. Nyt nämä kaksi Ondongan valtakivestä peräisin olevaa kivifragmenttia palautuvat alkuperäisen yhteisön haltuun.

Repatriaatiosta restituutioon

Repatriaatio tarkoittaa kulttuuriperintöaineistojen palauttamista alkuperäisen kulttuuriyhteisön haltuun. Tämä voi tarkoittaa fyysisten esineiden palauttamista tai digitaalisen tietoaineiston valmistamista ja jakamista. Restituutio tarkoittaa, että kulttuuriperinnön omistava väestö voi esimerkiksi tutustua, oppia ja päästä osaksi palautetusta aineistosta. Kulttuuriperintö on yksi sivistyksen ja kansallisten kulttuurien perustekijöistä, ja perintö tukee identiteettien muodostumista ja kulttuuriperinnön elävää säilymistä ja jatkumista.

Kansainvälisten museoeettisten sääntöjen mukaan museoiden tulee olla valmiita osallistumaan keskusteluun kulttuuriomaisuuden palauttamisesta alkuperäisen omistajayhteisön jälkeläisille. Myös YK:n alkuperäiskansojen julistuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota seremoniaesineiden palauttamiseen. Vuonna 2022 on valmistunut Suomen Afrikka-strategian jatkona opetus- ja kulttuuriministeriön Afrikka-toimintasuunnitelma, johon on kirjattu yhteistyön edistäminen kulttuuriperintöaineistojen palauttamista koskevissa kysymyksissä.

Aina palauttaminen ei ole mahdollista. Tarkastelussa halutaan varmistaa, että kulttuuriperintöaineisto voidaan saattaa tarkoituksenmukaisiin olosuhteisiin. Aina ei ole myöskään mahdollista selvittää esineiden tarkkoja vaiheita, tai keiden haltuun ne tänä päivänä kuuluvat. Suomen kansallismuseo saa vastaavia kokoelmatiedusteluita ja provinienssin eli alkuperäisyyden selvityspyyntöjä vuosittain useita. Jokaista pyyntöä tarkastellaan tapauskohtaisesti, ja vain harva niistä johtaa repatriaatiopyyntöön tai -prosessin käynnistymiseen.

Suomen kansallismuseo on lähivuosina tehnyt kaksi kansainvälistä huomiota saanutta repatriaatiota. Vuonna 2020 Suomen kansallismuseo palautti Yhdysvaltain alkuperäiskansojen edustajille Mesa Verdeen, Coloradoon, hautalöytöjä ja haudoista löydettyjä esineitä. Hautalöydöt olivat peräisin geologi ja kasvitieteilijä Gustaf Erik Adolf Nordenskiöldin (1868−1895) vuonna 1891 tekemältä tutkimusmatkalta. Syksyllä 2021 museo palautti kansalliskokoelmista noin 2 200 saamelaisesinettä Saamenmaalle, Saamelaismuseo Siidan haltuun. Repatriaatiot saivat huomiota ja tunnustusta kansainvälisesti. Loppuvuodesta 2022 Suomen kansallismuseo osallistui Yhdysvalloissa Valkoisen talon kutsumana ohjelmakokonaisuuteen, joka kehittää hyviä käytäntöjä yhteistyössä museoiden ja alkuperäiskansojen edustajien kanssa, jakaa kokemuksia ja edistää kansainvälisiä repatriaatioita. Saamelaisrepatriaatio ja siihen liittynyt museoiden ja yhteisöjen välinen yhteistyö puolestaan palkittiin Euroopan komission ja kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostran kulttuuriperintöpalkinnolla syksyllä 2022.