Talouskasvu syntyy kasvuyrityksissä - Millaisista yrityksistä on kyse?
Pk-sektorin kasvuyritysten sparraukseen erikoistunut Kasvu Open tutki, millainen on keskiverto kasvuyritys vuonna 2023.
Kasvu Openin toimitusjohtaja Jaana Seppälä sanoo, että tyypillinen kasvuyritys on muuttunut vuosien aikana vain vähän.
- Meidän kokemus on, että kaikkialta Suomesta löytyy pk-yrityksiä, joilla on sekä tahtoa että kykyä kasvattaa yritystään voimakkaasti. Kuvaavaa on, että tämän vuoden 229 yrityksestä jopa 75 % tavoittelee voimakasta kasvua seuraavan kolmen vuoden aikana, Seppälä sanoo.
Määrällisesti kasvuyrityksiä on eniten Uudenmaan alueella. Seppälä sanoo, että luku on luonnollinen jo pelkästään yritysvolyymin vuoksi.
- Huomionarvoista on, että 70 % yrityksistä on Uudenmaan alueen ulkopuolelta. Vuosien 2021-2023 datan osalta Uudenmaan ulkopuolelta nousevat alueet ovat Pirkanmaa, Varsinais-Suomi ja Keski-Suomi.
Kasvutavoitteet tukevat talouskasvua ja työllisyyttä
Pk-yritysten liikevaihdon skaala on suuri. Keskiarvollisesti luku on noin 2 miljoona euroa. Seppälä sanoo, että tämän hetken liikevaihtoa merkityksellisempää on keskittyä yritysten liikevaihdon kasvutavoitteseen.
Pelkästään tutkittujen 229 yrityksen liikevaihdon tavoitteen keskiarvo on kolmen vuoden päästä 6,7 miljoonaa euroa.
- Yritysten tavoite on kolminkertaistaa niiden liikevaihto. Euromääräisesti se tarkoittaa yhteenlasketusti yli 1,5 miljardin liikevaihdon kasvua tämän hetken tilanteesta. Se vastaa vastaa Fazerin tai Gasumin kaltaisten yhtiöiden vuosittaista liikevaihtoa (pohjautuu vuoden 2021 tietoihin).
Voimakasta kasvua hakevien yritysten merkittävä tavoite on tiimin koon tuplaaminen. Seppälä sanoo, että tavoitteeseen päästessään yritykset luovat Suomeen tuhansia uusia työpaikkoja.
Kasvun haasteena myynti ja markkinointi
Kasvu Openin sparrauksessa yritykset saavat asiantuntija-apua asettamansa tavoitteiden saavuttamiseen. Eniten kaivataan sparrausta myyntiin ja markkinointiin.
- Myynti ja markkinointi nousee vuosittain yhtenä tärkeimmistä teemoista talouden ja kasvun rahoituksen ohella. Yritysten tarpeet vaihtelevat suuresti kasvuvaiheen ja toimialan mukaan.
Tyypillisimpiä kasvuyritysten haasteita ovat:
- Myynti ja markkinointi: Näkyvyyden kasvattaminen ja erottuminen markkinoilla sekä myynnin resurssointi.
- Rahoitus: Resurssien lisääminen uusien osaajien muodossa sekä tuotekehityksen rahoitus.
- Kasvustrategia: Oikeisiin asioihin keskittyminen, tuotekehityksen oikea-aikaisuus ja riittävän ketterä toiminta tuotekehityksen osalta.
- Tiimi: Uusien osaajien lisäksi korostuu oikeat rekrytoinnit sekä henkilöstön kyvykkyyden vahvistaminen.
Kasvu Openin kasvuyritysdata kokoaa tietoa kotimaisista pk-sektorin kasvuyrityksistä. Uutisen lähteenä on käytetty 229 yrityksen dataa, joka on kerätty vuoden 2023 aikana.
LISÄTIEDOT
Jaana Seppälä
toimitusjohtaja, Kasvu Open
050 304 6794
jaana.seppala@kasvuopen.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana SeppäläToimitusjohtaja
Puh:050 304 6794jaana.seppala@kasvuopen.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kasvu Open yhdistää kasvuhaluiset yritykset ja kasvun sparraajat. Visiomme on auttaa jokaista suomalaista yritystä tavoittamaan omat hullunrohkeat unelmansa.
Vuonna 2018 Kasvu Openille myönnettiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto sekä European Enterprise Promotion Award, joka on Euroopan komission jakama tunnustus menestyksekkäimmille yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäjille.
Kasvu Openilla on Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki.
Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit ovat: Nordea, Business Jyväskylä, If, Inhouse Group, BioPaavo, Suomalaisen Työn Liitto, Technopolis, Varma, Yksityisyrittäjäin säätiö ja Yritysjuristi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
SUPERFINNS 2025 wanted!10.12.2024 10:09:41 EET | Tiedote
How super are you? SUPERFINNS is the next-level sparring program tailored for scalable Finnish SMEs with demonstrated market potential and ability to achieve international success.
We want you! SUPERFINNS 2025 -haku on auki10.12.2024 09:55:42 EET | Tiedote
Kasvu Open ja Nordea kannustavat suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälisille markkinoille SUPERFINNS-ohjelman avulla.
GoByBike – Matkalla kohti 100 miljoonan euron liikevaihtoa4.11.2024 15:27:01 EET | Artikkeli
Syksyllä 2020 kaksi kaverusta olivat pyörälenkillä. Lenkin sivutuottena syntyi ajatus, joka mullistaisi työmatkaliikenteen Suomessa: Miksi pyöräetu ei voisi olla yhtä arkipäiväinen kuin lounasetu? Näin sai alkunsa Vuoden kasvuyritykseksi 2024 valittu GoByBike.
Vuoden kasvuyritys 2024 on GoByBike31.10.2024 19:00:00 EET | Tiedote
Suomen suurin pyöräedun palveluntarjoaja, espoolainen GoByBike vastaanotti Vuoden kasvuyritys -tunnustuksen 31.10.2024 Jyväskylässä.
Vapaaehtoistyö kasvuyritysten kanssa toi Nora Haataiselle Vuoden sparraaja -tittelin31.10.2024 19:00:00 EET | Tiedote
Nora Haataisen tekemä vapaaehtoistyö on auttanut kymmeniä kasvuyrityksiä parantamaan omaa liiketoimintaansa. Haataisen ja yrittäjien sparraustapaamisissa käymät keskustelut ja jaetut neuvot ovat juuri sitä, mitä kasvuyritykset tarvitsevat – henkilökohtaista apua kasvun haasteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme