6 000 kilometriä vähemmän kuittipaperia - Hesburgerin itsepalvelukassoille uusi asiakaskuitti
Kuitti on entistä selkeämpi ja kompaktimmassa koossa. Yhteen asiakaskuittiin menee jatkossa 45 % vähemmän paperia. Kuittipäivityksen ansiosta Hesburger-ravintoloissa säästyy vuodessa noin 6 000 kilometriä kuittipaperia, joka vastaa matkaa Suomesta Intiaan.
”Idea kuittiuudistukseen lähti liikkeelle ravintolahenkilökuntamme antamasta palautteesta. Kiitos meidän työntekijöillemme, jotka osallistuivat innokkaasti kehittämistyöhön”, Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti sanoo.
Uusi asiakaskuitti tuli käyttöön kaikissa Hesburgereiden itsepalvelukassoissa tämän vuoden huhtikuussa. Uudistettu asiakaskuitti tulee käyttöön myös kaikkiin Hesburgerin kassoihin, kun vanhat PC-kassat korvataan uusilla Hesburger-kassoilla asteittain tämän ja ensi vuoden aikana.
Vastuullisia valintoja
Kuittiuudistus on yksi esimerkki Hesburgerin käytännön vastuullisuusteoista. Vastuulliset ja ympäristöystävälliset ratkaisut ovat luonteva osa Hesburgerin toimintaa. Kierrätämme esimerkiksi ranskalaisten paistoöljyn biopolttoaineeksi. Käytettyä paistoöljyä kerätään yli 300 Hesburger-ravintolasta Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Kaikkiaan ravintoloistamme kerätään vuositasolla talteen yli 420 tonnia käytettyä paistoöljyä.
Käytämme myös uusiutuvaa energiaa, hyvitämme tuotteidemme hiilijalanjälkiä, teetämme työvaatteita kierrätysmateriaaleista ja tuemme koululiikuntaa Suomessa sekä paikallisten lasten koulunkäyntiä Bangladeshissa.
”Tekemisemme on koko ajan yhä vastuullisempaa – kyse ei ole vain yksittäisistä teoista vaan koko tavastamme ajatella ja toimia”, Jari Vuoti sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri Pohjonenviestintäpäällikkö
Puh:+358 (0)40 761 3201petteri.pohjonen@hesburger.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy seitsemästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Saksasta, Ukrainasta ja Bulgariasta. Ketjun palveluksessa työskentelee noin 8 000 henkilöä. Vuoden 2022 verollinen myynti Suomessa oli 264 miljoonaa euroa ja ulkomailla 145 miljoonaa euroa.
Lue lisää:
www.hesburger.fi
www.taiste.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hesburger
Hesburger osti vähemmistöosakkuuden UUNI-pizzeriasta18.6.2024 08:46:00 EEST | Tiedote
Hesburger-ketjun Suomen toiminnot omistama Burger-In Oy on ostanut vähemmistöosuuden Nordic Pizza Company Oy:stä, joka omistaa UUNI-pizzeriaketjun.
Hesburger laajeni Romaniaan6.6.2024 08:45:26 EEST | Tiedote
Hesburger jatkaa vahvaa kasvunaan ulkomailla. Romanian Râmnicu Vâlcean kaupunkiin on avattu maan ensimmäinen Hesburger-ravintola. Romaniaan on tarkoitus avata kymmenen uutta Hesburger-ravintolaa vuoden aikana.
Ny Hesburger till Pargas – ”Finlands finaste Hese”5.6.2024 10:18:43 EEST | Tiedote
Hesburger öppnade en ny drive in-restaurang med en körfil med två luckor i Pargas. Även på andra sidan av byggnaden finns en prepaidfil- och lucka för förbetalda beställningar. Restaurangen invigs i dag (5.6.2024) och betjänar kunder längs den livliga Skärgårdsvägen.
Paraisille uusi Hesburger – ”Suomen hienoin Hese”5.6.2024 10:14:48 EEST | Tiedote
Hesburger avasi Paraisille tänään (5.6.2024) uuden drive-in-ravintolan, josta löytyy kaksiluukkuinen autokaista. Tämän lisäksi rakennuksen toisella puolella on oma prepaidkaista- ja luukku ennakkoon maksetuille tilauksille. Ravintola palvelee asiakkaita vilkkaan Saaristotien varrella.
Hesburgerilla ei ole työvoimapulaa28.5.2024 08:45:00 EEST | Tiedote
Julkisuudessa on ollut keskustelua ravintola-alan työvoimapulasta. Hesburgeriin on kuitenkin pyrkinyt tänä vuonna ennätysmäärä työnhakijoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme