Erto ja Sote ry ilmoittivat uusista lakoista yksityiselle sosiaalipalvelualalle
Ilmoitetut uudet lakot koskevat toteutuessaan 1.6.–3.6. yhteensä 28 palveluasumisen nimettyä yksikköä. Yksiköt sijaitsevat seuraavilla paikkakunnilla: Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kaarina, Karkkila, Kerava, Raisio, Salo, Turku, Uusikaupunki, Vantaa ja Vihti.
Työtaistelujen avulla tavoitelleen sopua poikkeuksellisen vaikeissa sosiaalipalvelualan työehtoneuvotteluissa. Neuvottelujen suurin ongelma on työnantajien haluttomuus noudattaa aiemmin alan työehtosopimuksessa yhdessä sovittua tavoitetta pienentää yksityisen sosiaalipalvelualan palkkaeroa julkiseen sektoriin.
”Erto vaatii aiemmin sovitusta kiinni pitämistä. Työnantajia edustava Hyvinvointialat HALI ry ja työntekijäliitot ovat aiemmin yhdessä sopineet tavoitteesta pienentää yksityisen sosiaalipalvelualan palkkaeroa julkiseen sektoriin. Nyt työnantajat ajavat päinvastaista linjaa. Emme tietenkään voi hyväksyä työnantajien tavoitetta kasvattaa alojen välisiä palkkaeroja entisestään,” sanoo Toimihenkilöliitto Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juri AaltonenPuheenjohtajaToimihenkilöliitto ERTO
Puh:040 553 8536juri.aaltonen@erto.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO
Erto: Kilpailuviraston selvitys pieneläinklinikoiden markkinasta hyvä asia21.8.2024 11:35:55 EEST | Tiedote
Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti 12.6.2024 tekevänsä selvityksen pieneläinlääkärimarkkinan toimivuudesta. Selvitys keskittyy erityisesti arvioimaan, mikä vaikutus alan yrityskaupoilla on ollut markkinoiden toimivuuteen. Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.
Erto: Kilpailuviraston selvitys pieneläinklinikoiden markkinasta hyvä asia21.8.2024 11:31:07 EEST | Tiedote
Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti 12.6.2024 tekevänsä selvityksen pieneläinlääkärimarkkinan toimivuudesta. Selvitys keskittyy erityisesti arvioimaan, mikä vaikutus alan yrityskaupoilla on ollut markkinoiden toimivuuteen. Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.
Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi17.4.2024 15:25:32 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erto kiittää kehysriihen päätöstä laajentaa optometristien toimivaltuuksia. 1960-luvulta peräisin olevan vanhentuneen pykälän kumoamisella silmäterveyden hoitojonot lyhenevät, asiakkaiden kustannukset laskevat, palvelu paranee erityisesti harvaan asutuilla alueilla ja julkinen talous säästää kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.
Erto ilmoitti kolme alaa lakkoon11.3.2024 09:43:17 EET | Tiedote
Erton lakkoaloiksi 21.–22.3. taloushallinto, sosiaalialan järjestöt ja optinen ala.
Erton jäseniltä jälleen vahva tuki lakoille, 7 prosenttia hyväksyy hallituksen uudistukset12.2.2024 15:56:18 EET | Tiedote
Työmarkkinoille tarvitaan välirauha ja aidot neuvottelut. Työmarkkinoiden rauhattomuuden jatkuessa 85 prosenttia mielipiteensä ilmoittaneista Erton jäsenistä tukisi liiton osallistumista uusiin poliittisiin lakkoihin, ilmenee viime viikolla tehdystä jäsenkyselystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme