Tampere 1918 -näyttely siirtyy verkkoon
Elokuussa 2023 avautuva sivusto on osa laajempaa Tampere 1918 sisällissotamuseo -digiprojektia, johon Vapriikki tulee lisäämään sisältöjä seuraavien vuosien aikana. Projekti on rakennettu Unreal Engine -pelimoottorilla ja mahdollistaa siten tulevaisuudessa erilaisten immersiivisten elämysten rakentamisen sisällissodan aikaisen Tampereen ympärille.
Yhteistyössä virtuaalistudio ZOANin kanssa toteutetut, suomeksi ja englanniksi julkaistavat sisällöt on suunnattu kaikille sisällissotien historiasta kiinnostuneille. Ne palvelevat sekä aiheesta tietoa etsiviä koululaisia että Tampereen vuoden 1918 tapahtumia syvemmin tutkivia tai harrastavia, innovatiivisista museosisällöistä kiinnostuneita verkkokävijöitä. Myös Vapriikin nykyinen näyttely on tarkasteltavissa digitaalisena, tarkasti 360°-kuvattuna versiona. Sivuston käyttö on maksutonta.
Vuoden 1918 tapahtumat edelleen merkityksellisiä
Suomen sisällissota oli osa Eurooppaa 1900-luvun alussa koetellutta konfliktien sarjaa. Sen taustalla oli sisäisiä syitä, mutta myös Venäjän vallankumous, ensimmäinen maailmansota ja Saksan valtapyrkimykset. Tampere teollisuuskaupunkina oli punaisten tärkein tukikohta, jonka ympärille valkoisten saartorengas maaliskuussa 1918 kiristyi. Tampereella käytiin maalis–huhtikuussa sodan ratkaisevimmat taistelut. Niihin osallistui noin 16 000 valkoista ja 14 000 punaista sotilasta. Tampereen taistelu on edelleen suurin Pohjoismaissa käyty kaupunkitaistelu.
Sota jätti syvät arvet suomalaiseen yhteiskuntaan, ja sodan muisto on etenkin Tampereella edelleen vahva. Vapriikin Tampere 1918 -näyttely on kertonut sodasta Tampereen näkökulmasta, puolueettomasti ja asiantuntevasti. Näyttelyssä puheenvuoro on annettu niin punaisille, valkoisille kuin lukuisille puolueettomille sivustakatsojillekin. Tuleva verkkosivusto jatkaa näillä periaatteilla, mutta tulee jatkossa laajentamaan näkökulmia vielä aiempaa enemmän kokemushistoriaan, sodasta selviytymiseen ja jälleenrakentamisen aikaan 1920-luvulla.
Trailer:
Katsoaksesi videon lähteestä drive.google.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Traileri uudesta sivustosta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisää tietoa: Näyttelypäällikkö Marjo Meriluoto, puh. 040 732 3745
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vapriikki
Vapriikki julkaisee Juhani Riekkolan kuvista valokuvateoksen4.10.2024 10:40:40 EEST | Tiedote
Vapriikki julkaisee Tampereelle omistetun valokuvateoksen, joka on koottu Juhani Riekkolan vuonna 2003 Vapriikin kuva-arkistolle lahjoittamasta tuhansien valokuvien kokoelmasta. Juhani Riekkola on yksi aikansa tunnetuimmista valokuvaajista Suomessa. Hän on kuvannut lähes puoli vuosisataa kestäneen uransa aikana Tamperetta, sen kaupunkikuvaa, ihmisiä ja kulttuuria. Kansainvälisesti palkittujen taidevalokuvien lisäksi Riekkola on tuottanut monipuolisia kuvareportaaseja, vahvoja muotokuvia, taidokkaita arkkitehtuurikuvia, tarkasti järjesteltyjä teatterikuvia ja monille tunnetuille tamperelaisyrityksille upeita mainoskuvia. Riekkola on tunnettu dokumentaarisesta valokuvaustyöstään, ja hän kuuluu suomalaisen fotografiikan uranuurtajiin.
Heidi Rytky aloitti 1.10. Vapriikin johtajana2.10.2024 13:22:24 EEST | Tiedote
Heidi Rytky on aloittanut Tampereen historiallisten museoiden uutena johtajana. Tampereen historiallisiin museoihin kuuluvat museokeskus Vapriikki, Museo Milavida ja Amurin museokortteli. Heidi Rytky siirtyi historiallisiin museoihin Mobilia säätiön toimitusjohtajan paikalta. Hän johti Auton ja tien museo Mobiliaa vuodesta 2011.
KUTSU Vapriikin uusi näyttely kertoo Australian aboriginaalien kulttuurista ja vie kävijän tähtitaivaalle25.9.2024 12:02:03 EEST | Tiedote
Vapriikki tuo yhteistyössä Australian kansallismuseon kanssa annoksen auringonpaistetta Suomen syksyn harmauteen 11.10. alkaen. Maailman vanhin elävä kulttuuri levittäytyy museokävijän eteen taideteosten, esineiden ja videoinstallaatioiden välityksellä. Songlines, Australian seitsemän sisarta -näyttely sai alkunsa, kun kolme Australian läntisen ja keskisen aavikon aboriginaalikansaa pyysi apua Australian kansallismuseolta kulttuurinsa elinvoiman säilyttämiseksi. Näiden kansojen edustajat toimivat nyt avattavan näyttelyn kuraattoreina ja kulttuurilähettiläinä.
Vapriikki kutsuu senioreja Luonnontieteelliseen museoon16.9.2024 13:07:24 EEST | Tiedote
Perjantaina 20.9. Vapriikissa vietetään senioriperjantaita luonnontiedeteemalla. Pääsymaksu eläkeläisille on koko päivän vain 2 €. Tarjolla on myös kaksi opastettua kierrosta museoon. Samalla lipulla voi tutustua myös muihin Vapriikin näyttelyihin.
Pirkanmaan kuvaköörin valokuvanäyttely Minun Ruoveteni avautuu Vinhan kirjakaupassa 21.9.202416.9.2024 13:03:15 EEST | Tiedote
Vinhan kirjakaupan pop up -tilassa on esillä Pirkanmaan kuvaköörin valokuvanäyttely Minun Ruoveteni 21.9. – 24.11.2024. Pirkanmaan kuvakööri eli PIKU on Vapriikin kuva-arkiston vapaaehtoisten valokuvaajien ryhmä, joka valokuvaa Pirkanmaata ja omaa kotiseutua. PIKUssa yhdistyy valokuvaus sekä kiinnostus omaan kotiseutuun ja kulttuuriperintöön. Toiminta käynnistyy vuosittain vaihtuvassa Pirkanmaan kunnassa, josta kutsumme vapaaehtoisia mukaan valokuvaamaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme