KIP:N ALUEEN YMPÄRISTÖASIOIDEN AJANKOHTAISSEMINAARI - KEHITTYVÄ & KASVAVA KIP
Perjantaina 9.6.2023 järjestettiin Villa Elbassa perinteinen KIP Ympäristöpäivä, nyt jo 19. ker-taa. KIP Ympäristöpäivä on Kokkola Industrial Park -suurteollisuusalueen ympäristöasioiden ajankohtaisseminaari. Päivä kokoaa yhteen KIP:n alueen toimijoita kuin myös ympäristövi-ranomaisia ja muita sidosryhmiä. Vuosittaisen seminaarin järjestää Kokkolan Suurteolli-suusalueyhdistyksen KIP Ympäristötyöryhmä.
Ympäristöpäivässä läpikäytiin KIP:n alueen nykyisten toimijoiden ajankohtaisia hankkeita: jo käynnistyneitä investointeja sekä investointisuunnitelmia. Päivän aikana hankkeidensa tilan-netta esittelivät Umicore Finland, Kokkolan Satama, Keliber, Boliden Kokkola, Hycamite TCD Technologies, Innomost, KIP Service ja Kokkolan Teollisuusvesi. On päivänselvää, että vihre-än siirtymän edistämisessä Kokkola Industrial Park on suurteollisuusalueena edelläkävijä.
Iltapäivällä paneuduttiin KIP:n alueen uusiin toimijoihin, kun Flexensin, OX2:n sekä Raahen Monivoiman edustajat kertoivat omien investointisuunnitelmiensa ajankohtaiset kuulumiset. Uudet toimijat korostivat, kuinka poikkeuksellisen hyvät puitteet KIP-alueen ekosysteemi tarjoaa myös uusille toimijoille. Uudet hankkeet edistävät kotimaisen teollisuuden vihreää siirtymää.
KIP Ympäristöpäivässä jaettiin jo neljäs KIP Ympäristöpalkinto. KIP Ympäristötyöryhmä päätti muutama vuosi sitten, että ryhmä haluaa nostaa esille KIP:n alueen toimijoille tärkeitä posi-tiivisia ympäristöön liittyviä tekoja, tahoja, henkilöitä, asioita tai ilmiöitä jakamalla KIP Ympä-ristöpalkinnon. Palkinto annettiin tänä vuonna ”lintumies” Matti Uutelalle, joka tunnetaan hyvin konkreettisista teoistansa ympäristön eteen kerätessään roskia luonnosta ja kaduilta useita säkkejä viikossa. Palkinnon saaja herättää toiminnallaan myös muita pohtimaan omaa käytöstään ja jokaisen vastuuta ympäristöä kohtaan. Hän myös osoittaa toiminnal-laan, että yksittäisenkin ihmisen teoilla on merkitystä.
KIP Ympäristöpäivän 2023 oheistapahtumana järjestettiin KWH Logisticsin sähkökonversio-rekan ja -jakeluauton esittelytilaisuus Adolf Lahden varastohallin alueella.
Kuva: Markus Pohjonen (Kokkolan Teollisuusvesi), Olli-Matti Airiola (KIP Service), Sami Selkälä (Innomost) sekä Niina Grönqvist (Hycamite) kertoivat vihreää siirtymää edistävistä hankkeistaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna HylkiläToiminnanjohtaja
Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry
Virve HeikkinenYmpäristöpäällikkö, KIP Ympäristötyöryhmän pj
KIP Service Oy, Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry
Kokkola Industrial Park (KIP) on Pohjois-Euroopan suurin epäorgaanisen kemianteollisuuden ekosysteemi. Kokkolan suurteollisuusalueella sijaitsee 16 tuotannollista yritystä sekä reilu 60 palveluyritystä. Suurteollisuusalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös Kokkolan Satama, josta on ensiluokkaiset yhteydet maailmalle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry
Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry:n uusi toiminnanjohtaja nimitetty28.6.2024 14:26:52 EEST | Tiedote
Kaisa Kaapo ottaa vastaan toiminnanjohtajan tehtävän Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry:ssä 19.8.2024 alkaen.
KIP YMPÄRISTÖPÄIVÄN 20. JUHLAVUOSISEMINAARISSA ENNÄTYSYLEISÖ18.6.2024 10:37:24 EEST | Tiedote
Kokkolan suurteollisuusalueen ympäristöasioiden ajankohtaisseminaari KIP Ympäristöpäivä järjestettiin perjantaina 14.6.2024 - nyt jo 20. kerran. Seminaaritilaisuus Kokkolan kaupungintalolla kokosi noin 200 Kokkola Industrial Park - KIP:n alueen ympäristöasioista ja ajankohtaisista hankkeista kiinnostunutta osallistujaa KIP:n alueelta, Kokkolasta ja Keski-Pohjanmaalta, mutta myös laajasti eri puolilta Suomea. Vuosittaisen seminaarin järjestää Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys ry:n KIP Ympäristötyöryhmä.
Haemme toiminnanjohtajaa14.5.2024 22:32:10 EEST | Ilmoitus
Kokkola Industrial Parkissa (KIP) toimii 16 tuotannollista yritystä ja noin 60 palveluyritystä, jotka työllistävät yhteensä 2400 henkilöä. KIP on enemmän kuin pelkkä suurteollisuusalue. Se on ainutlaatuinen teollinen ekosysteemi, jossa osaaminen, infrastruktuuri, teollinen kiertotalous ja synergiat sekä yhteistyö ovat vertaansa vailla. Kehittyvä teollinen ekosysteemi tarvitsee vahvan yhdistävän toimijan. Kokkolan Suurteollisuusalueyhdistys (KIP ry) on tämän ekosysteemin koordinaattori, joka kirittää ja kannustaa KIP-alueen toimijoita vastaamaan yhteisiin haasteisiin, joita teollinen murros sekä kilpailu investoinneista ja osaajista asettaa. KIP ry on olemassa koko KIP-aluetta ja sen vetovoimaisuutta sekä toimijoiden menestystä varten. Olemalla ennen kaikkea yhteisö, kehitämme yhdessä maailman toimivinta teollista ekosysteemiä.
KUTSU MEDIALLE: KIP YMPÄRISTÖPÄIVÄ 20237.6.2023 14:00:00 EEST | Kutsu
KIP:N ALUEEN YMPÄRISTÖASIOIDEN AJANKOHTAISSEMINAARI - KEHITTYVÄ & KASVAVA KIP
Luonnon monimuotoisuus ja energiamurros KIP Ympäristöpäivän pääteemoina10.6.2022 21:00:00 EEST | Tiedote
KIP Ympäristöpäivä järjestettiin perjantaina 10. kesäkuuta nyt jo 18. kertaa. KIP:n alueen toimijoiden ja sidosryhmien keskuudessa paikkansa vakiinnuttanut KIP Ympäristöpäivä kokosi Kokkolan kaupungintalolle satapäisen osallistujajoukon kuulemaan Kokkolan suurteollisuusalueen ajankohtaisista ympäristö- ja energia-asioista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme