Ylemmät Toimihenkilöt YTN

Liittojen sopimusautonomia vaakalaudalla

Jaa

Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu lukuisia muutoksia työelämäasioihin, jotka koskevat niin itse työmarkkinajärjestelmää kuin yksittäisten työntekijöiden työehtoja. Lakia työriitojen sovittelusta halutaan muuttaa siten, että palkankorotusten niin sanottua yleistä linjaa ei voisi ylittää valtakunnansovittelijan antamalla sovintoehdotuksella.

Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu lukuisia muutoksia työelämäasioihin, jotka koskevat niin itse työmarkkinajärjestelmää kuin yksittäisten työntekijöiden työehtoja. Lakia työriitojen sovittelusta halutaan muuttaa siten, että palkankorotusten niin sanottua yleistä linjaa ei voisi ylittää valtakunnansovittelijan antamalla sovintoehdotuksella.

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n mielestä esitys ei ole hyväksyttävä, sillä sopimusautonomiaa ei voida alistaa poliittisten päättäjien ja eduskunnan tehtäväksi. Tähän saakka työnantajat ovat tuoneet toistuvasti esiin neuvottelujen alakohtaiset tarpeet, joita tällaisella muutoksella ei ole mahdollista saavuttaa.

- Käytännössä lainsäädännöllä sidottaisiin valtakunnansovittelijan kädet ja työnantajapuoli tietäisi jo etukäteen, että lailla taataan työnantajien kehittämän vientivetoisen mallin mukainen ratkaisu, sanoo puheenjohtaja Teemu Hankamäki. – Vientiliittoja lukuun ottamatta kaikki muut liitot ja valtakunnansovittelijan instituutio menettäisivät merkityksensä, Hankamäki arvioi.

Lomautusilmoitusaikaa halutaan lyhentää seitsemään päivään ja samalla työntekijän takaisinottovelvollisuus poistettaisiin alle 50 henkeä työllistävissä yrityksissä. Molempia säännöksiä voitaisiin noudattaa kokonaan työehtosopimusten määräyksistä riippumatta. 
- Linjaus, jonka mukaan työehtosopimuksella ei voisi sopia asioita palkansaajan kannalta lakia paremmin, on hyvin poikkeuksellinen ja rajaa liittojen vapaata sopimusoikeutta, Hankamäki huomauttaa. 

Myös työpaikkatason yhteistoimintaan on luvassa kylmää kyytiä hallitusohjelmassa. Yhteistoimintalain soveltamisala on tarkoitus nostaa nykyisestä vähintään 20 työntekijän rajasta vähintään 50 työntekijän yrityksiin. 

- Tämä sopii huonosti yhteen hallitusohjelman paikallisen sopimisen laajentamisen suhteen, joka vaikuttaa nimenomaan pieniin tai keskisuuriin yrityksiin, jotka työllistävät muutamia kymmeniä työntekijöitä, muistuttaa Hankamäki.

Hallitusohjelma pitää lisäksi sisällään useita muita palkansaajien asemaa koskevia heikennyksiä, kuten esimerkiksi ensimmäisen sairauspäivän muuttamisen palkattomaksi.

- Toivomme hallitukselta valmistelun suhteen malttia ja erittäin tarkkaa analyysiä siitä, mitkä näiden muutosten tosiasialliset työllisyysvaikutukset ovat ja mitä niillä voidaan saavuttaa. Hyvä lähtökohta on lakimuutosten valmistelu kolmikantaisesti, jolloin hyödynnetään täysimääräisesti niin elinkeinoelämän ja palkansaajajärjestöjen osaaminen, Hankamäki toteaa.

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n hallitusohjelmatavoitteisiin voi tutustua täällä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Ylemmät toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme Akavan kentässä ylempien toimihenkilöiden sopimustoiminnasta teollisuudessa, palvelualoilla ja järjestöissä. YTN:n jäseninä on 19 akavalaista liittoa, joiden kautta edustamme 176 000 asiantuntijaa ja esihenkilöä eri toimialoilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye