Ylemmät Toimihenkilöt YTN

YTN:n kärsivällisyys loppui - lakkovaroitus teknologiateollisuuteen

Jaa

Ylemmät Toimihenkilöt YTN jätti lakkovaroituksen teknologiateollisuuden valikoituihin yrityksiin alkaen perjantaina 28. helmikuuta. Lakkopäiviä on kaikkiaan neljä viikon välein perjantaisin. Lisäksi koko alalle on julistettu niin sanottu venymiskielto 14.2.–22.3. väliseksi ajaksi, jolloin ylemmät toimihenkilöt eivät tee liukumatunteja eivätkä matkusta työasioissa vapaa-ajallaan.

– Neuvottelujärjestö on neuvotellut teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden
työehtosopimuksesta laihoin tuloksin syyskuusta 2024 saakka. Istuttu on, mutta työnantajilla ei ole ollut halua tai kykyä sopia edes teksteistä.

– Olemme myös jättäneet työnantajalle esityksen palkkaratkaisuksi jo ennen joulua, mutta tähän päivään mennessä he eivät ole kyenneet siihen vastaamaan. Kun mikään ei liiku, vaihtoehdot ovat aika vähissä, YTN:n puheenjohtaja Samu Salo sanoo.

YTN:n tavoitteena on saada teknologiateollisuuden sopimusalalla työskenteleville jäsenilleen
ostovoimaa kehittävä, yleiskorotukseen painottuva palkkaratkaisu. Työehtosopimuksen tekstien osalta YTN:lle kelpaisi nykyisetkin tekstit, mutta tämä ei Teknologiateollisuuden työnantajat ry:lle käy.

– Heillä on tekstien osalta vaatimuksia ja heikennyksiä, jotka meille eivät käy. Painostustoimet
ovat viesti siitä, että joku raja on nyt ylitetty, jäsenemme ovat valmiit puolustamaan työehtojaan, Salo sanoo.

YTN:n neuvottelupäällikkö Teemu Hankamäki painottaa, että neuvottelujärjestö on halunnut päästä sopimukseen neuvotteluteitse.

– Valitettavasti neuvotteluosapuoli ei tunnu tätä juurikaan arvostavan. Olemme syyskuusta lähtien olleet siinä käsityksessä, että neuvottelutiellä ja rakentavalla otteella ylemmille toimihenkilöille olisi ollut tarjolla sopimusratkaisu, mutta uskomme on osoittautunut turhaksi, hän sanoo.

– Lakkovaroituksen myötä prosessi siirtyy nyt valtakunnansovittelijalle, minkä toivon edistävän
yhteisymmärryksen löytymistä ja sopimukseen pääsyä, hän jatkaa.

YTN:n teknologiateollisuuden työehtosopimus on edustettavilla mitattuna Suomen toiseksi suurin teollisuuden sopimus, joka koskee yli 60 000 alalla työskentelevää ylempää toimihenkilöä ja asiantuntijaa. YTN on Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n suurin sopijakumppani, kun kaikki kolme järjestöjen välistä sopimusta lasketaan yhteen.

Lisätietoja lakoista löydät verkkosivuiltamme.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö. Vastaamme ylempien toimihenkilöiden sopimustoiminnasta teollisuudessa, palvelualoilla ja järjestöissä. Jäseninämme on 20 akavalaista liittoa, joiden kautta edustamme lähes 178 000 asiantuntija- ja esihenkilötyötä tekevää eri toimialoilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ylemmät Toimihenkilöt YTN

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye