Tampereen ammattikorkeakoulu

Kestävä kaupunkilogistiikka tarvitsee uusia ratkaisuja ja yhteistyötä yli rajojen

Jaa
Logistiikka-alalla mahdollisimman hiilineutraali toiminta ja toimintavarmuus vaativat paljon uutta teknologiaa ja uudenlaisia toimintamalleja. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) osallistuu kansainväliseen SPOTLOG-hankkeeseen, jossa luodaan konkreettisia ratkaisuja nimenomaan ”last mile” eli viimeisen kilometrin liikenteeseen ja logistiikkaan. Vahvana alueellisena toimijana TAMK haluaa kasvattaa kestävää logistiikkaosaamista.
SPOTLOG-hankkeen kansainväliset kumppanit vierailivat Tampereen Raitiotie Oy:n varikolla Ruskossa. Kuva: Timo Mustonen
SPOTLOG-hankkeen kansainväliset kumppanit vierailivat Tampereen Raitiotie Oy:n varikolla Ruskossa. Kuva: Timo Mustonen

Useat kaupunkiseudut Suomessa ja Euroopassa pyrkivät tehostamaan liikkuvuuden ja logistiikan ekosysteemiä. Niiden tavoitteena on olla hiilidioksidipäästöttömiä seuraavien vuosikymmenten aikana.

Henkilöliikenne ja tavaralogistiikka-ala ovat edelleen voimakkaasti riippuvaisia fossiilisista polttoaineista. Tavarankuljetuksien kysynnän odotetaan lisääntyvän jyrkästi, joten kasvavilla kaupunkiseuduilla tulee pilotoida ja ottaa käyttöön uusia ratkaisuja kestävään henkilöliikenteeseen.  

Kohti osallistavia ja hiilineutraaleja kaupunkiseutuja

Esteitä riittää vielä taklattavaksi alueilla, jotka aikovat kerätä kaupunkilogistiikkaa koskevia tietoja sekä kehittää hiilineutraalia liikennettä ja uusia toimintamalleja. Sopimusten puute logistiikka-alan yksityisten toimijoiden kanssa, riittämätön tietämys ja resurssien puute ovat keskeisimpiä hidasteita.

– Keskitymme harvaan asuttuihin yhteisöihin ja keskikokoisiin kaupunkeihin. Pyrimme kohti osallistavia ja hiilineutraaleja kaupunkeja ja kaupunkiseutuja myös metropolialueiden ulkopuolella. Yksi hankkeen aikana toteutettavista piloteista keskittyy Riminin kaupunkiseudun sähköisen kevyen liikenteen kokeiluihin, kertoo projektipäällikkö Hanna-Greta Puurtinen.

Yrityksiä, kuntia ja kansalaisia kutsutaan yhteiskehittämään ja kansainvälistymään

Suomi tunnetaan Euroopassa korkean teknologian maana, jossa uskalletaan ottaa käytäntöön uusia digitaalisia toimintamalleja. SPOTLOG-hanke kutsuu paikalliset yhteisöt ja yritykset luomaan, pilotoimaan ja ottamaan käyttöön kestäviä ja sosiaalisesti vastuullisia logistiikkajärjestelmiä.  

– Otamme mukaan pirkanmaalaisia pk-yrityksiä ja tarjoamme heille mahdollisuuksia kansainvälistyä ja kasvattaa vientiään mm. Portugaliin, Italiaan, Puolaan, Latviaan, Belgiaan, Ranskaan ja Romaniaan. Nämä maat ovat mukana hankkeessa.

TAMK panostaa kestävään kaupunkiliikenteeseen tähtäävien teknologisten ratkaisujen kehittämiseen ja kaupallistamiseen yritysten kanssa.

– Meille on tärkeää, että myös kaupunkilaisia osallistuu tuotteiden ja palveluiden ideointiin ja pilotointiin aidoissa toimintaympäristöissä, Living Labeissa. Kansainvälinen yhteistyö mahdollistaa hyvien käytänteiden jakamisen ja ratkaisujen skaalautumisen, Puurtinen sanoo.

Hänen mukaansa hyvä esimerkki konkreettisesta yhteistyön käynnistymisestä ja uusista avauksista koettiin kesäkuussa, kun kansainväliset vieraat tutustuivat Tampereen Raitiotie Oy:öön, sen kanssa yhteistyötä mm. simulaatiokehityksessä tekevään Creanex Oy:öön sekä Tampereen Lyyli Living Lab -toimintaan.

– Tampereen ratikkaprojektin suunnitteluvaiheessa kehitettyjen koulutus- ja testausratkaisujen kaltaiset menetelmät voivat omalta osaltaan auttaa myös Last Mile -logistiikan tuomiin testaushaasteisiin SPOTLOG-hankkeessa, sanoo Creanex Oy:n tuotekehityspäällikkö Timo Mustonen.

SPOTLOG-yhteistyö on osoitus siitä, että TAMK haluaa kehittää kestävän logistiikka-alan osaamista sekä synnyttää uusia digitaalisia teknologia- ja palveluinnovaatioita. Osaaminen ja innovaatiot vauhdittavat Tampereen ja Pirkanmaan kuntien elinvoimaa ja yritystoimintaa.

“Green and socially responsible city logistics innovations” (SPOTLOG) -hankkeen tavoitteena on pilotoida uusia teknologioita ja osallistaa paikallisia yhteisöjä toimintaan, jonka tuloksena syntyy sosiaalisesti vastuullisia kaupunkilogistiikkaratkaisuja. Hankkeen osarahoitus tulee Interreg Europe -ohjelmasta. Hanketta koordinoi University of Aveiro Portugalista. Partnereina ovat TAMK sekä kansainväliset toimijat Fundao Municipality, TTS Italy, Smart Cities of Romania Cluster, City of Mechelen, Lille Municipality, Mazovia Energy Agency, Municipality of Rimini, Vidzeme Planning Region ja Constanta Metropolitan Area Intercommunity Development Association. Hanke on käynnissä 1.4.2023–1.6.2027.

Vieraile hankkeen verkkosivuilla https://www.interregeurope.eu/spotlog

Lisätiedot:

Hanna-Greta Puurtinen
SPOTLOG-hankkeen projektipäällikkö
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3, 33520 Tampere
hanna-greta.puurtinen@tuni.fi, 050 373 2947

Avainsanat

Kuvat

SPOTLOG-hankkeen kansainväliset kumppanit vierailivat Tampereen Raitiotie Oy:n varikolla Ruskossa. Kuva: Timo Mustonen
SPOTLOG-hankkeen kansainväliset kumppanit vierailivat Tampereen Raitiotie Oy:n varikolla Ruskossa. Kuva: Timo Mustonen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Opettajaksi Suomeen – ulkomailla opettajiksi valmistuneet täydentävät opintojaan TAMKissa7.11.2024 14:37:10 EET | Tiedote

Ulkomailla opettajankoulutuksen suorittaneille on nyt tarjolla joustava koulutusmahdollisuus, jossa opiskelijat tekevät yksilöllisen opintosuunnitelman mukaan täydentävät opettajaopinnot. Näin he saavat pätevyyden myös Suomessa. Toteutus tapahtuu Opetushallituksen tekemien yksilöllisten rinnastamispäätösten mukaan – eli jokainen opiskelija tekee täydentävät opinnot päätöksen mukaisesti.

Sairaanhoitajaksi Suomessa – ensimmäiset osaamistaan täydentävät sairaanhoitajat valmistumassa31.10.2024 09:42:06 EET | Tiedote

Vuonna 2022 alkaneen Sairaanhoitajaksi Suomessa -hankkeen tarkoituksena on täydentää EU/ETA-maiden ulkopuolelta tulleiden opiskelijoiden sairaanhoitajan tutkinto vastaamaan suomalaista sairaanhoitajan tutkintoa. Vuonna 2023 valittiin 125 osaamistaan täydentävää sairaanhoitajaa viiteen eri ammattikorkeakouluun: Laureaan, Tampereen ammattikorkeakouluun, Turun ammattikorkeakouluun, Savonia-ammattikorkeakouluun ja Oulun ammattikorkeakouluun. TAMKiin opiskelijoita valittiin yhteensä 21.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye