Syksyn hirvilupapäätökset liikkeelle Etelä-Savossa
Pääsääntöisesti hirvi- ja peuraluvat on Etelä-Savon alueella myönnetty haetusti. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa aikuisen hirvieläimen tai kaksi vasaa. Suositusten mukaisesti käytettynä pyyntiluvilla voidaan kaataa lähes 4 000 hirveä, joka on merkittävästi laskennallista tarvetta suurempi määrä. Osa luvista on niin sanotuissa lupapankeissa, joita kohdennetaan luvansaajan harkinnan mukaan metsästyksen aikana havaittuihin hirvitihentymiin tai vahinkoherkille alueille.
- Viime metsästyskaudella Etelä-Savon alueelta kaadettiin 2 953 hirveä ja 314 valkohäntäpeuraa. Kolmella hirvitalousalueella jäävä kanta oli tavoitteen mukainen ja näillä alueilla tavoitellaan tuottoa vastaava saalista. Eteläisimmällä hirvitalousalueella pyynnin tulisi vielä leikata kantaa, jotta sielläkin päästäisiin tiheystavoitteeseen riistapäällikkö Petri Vartiainen Suomen riistakeskuksesta kertoo.
Alueellinen riistaneuvosto asettaa sidosryhmiä kuultuaan tavoitteet hirvikannan hoidolle. Tulevana kautena Etelä-Savossa metsästyksen jälkeisen kannan keskimääräiseksi tasoksi tavoitellaan 2,5–3,0 hirveä 1 000 hehtaaria kohden. Seuraavan kerran kantatavoitteet asetetaan keväällä 2024. Valkohäntäpeuran osalta tavoitteena on kannan hallittu leviäminen ja kasvu vahinkotilanne huomioiden.
- Valkohäntäpeura on pikkuhiljaa levinnyt koko toimialueelle ja pyyntiin lähdetään joillain alueella ensimmäistä kertaa. Peuraluvan saaneiden tulee pyynnissä kiinnittää erityinen huomio saaliin tasapainoiseen rakenteeseen eli riittävän suureen vasa- ja naarasosuuteen, Vartiainen sanoo.
Hirvenmetsästys alkaa täydellä teholla lauantaina 14. lokakuuta. Valkohäntäpeuroja vahtimalla ja hirviä pelloilta voidaan ampua syyskuun alusta alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri VartiainenRiistapäällikkö, Etelä-Savo
Puh:029 431 2211petri.vartiainen@riista.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Etelä-Savo
Etelä-Savon pyytäjät yhdistävät voimansa vieraspetojen poistamiseksi Helmi-kohteilta5.4.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa on pitkät perinteet vieraspetojen pyynnissä. Helmi-vieraspetohankkeen luonnonhoitotyöhön suhtaudutaan innolla ja metsästäjät auttavat toisiaan yli seurarajojen.
Ilmoita suurpetohavainnosta petoyhdyshenkilölle15.12.2022 11:25:30 EET | Tiedote
Suomen suurpetokantojen kehitystä seurataan petoyhdyshenkilöverkoston avulla. Verkoston varmentamat havainnot muodostavat suurpetokantojen arvioinnin perustan. Ilmoittamalla oman havaintosi alueesi petoyhdyshenkilölle autat tarkentamaan kannanarviointia.
Ilveslupia aiempaa vähemmän Etelä-Savoon24.10.2022 13:10:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Etelä-Savon alueelle kannanhoidolliset poikkeusluvat 25 ilveksen metsästykseen. Pyyntikausi alkaa joulukuun alusta.
Karhulupia viime vuotta vähemmän Etelä-Savossa13.7.2022 12:15:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savon alueelle myönnettiin kannanhoidollisia poikkeuslupia yhteensä 26 karhun metsästämiseen. Lupamäärä pieneni yhdeksällätoista edelliskaudesta.
Syksyn hirvilupapäätökset liikkeelle Etelä-Savossa8.7.2022 13:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskuksen Etelä-Savon toimialueelle myönnettiin 3022 hirven pyyntilupaa ja 937 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Hirven pyyntilupien määrä pienentyi vajaalla sadalla ja valkohäntäpeuran pyyntilupamäärä kasvoi noin viidelläkymmenellä edellisvuodesta.