Suomen riistakeskus – Pohjanmaa

Suomen riistakeskus Pohjanmaan alueelle myönnetyt hirvieläinluvat

Jaa
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjanmaan alueelle yhteensä 2 372 hirvenpyyntilupaa, 1 430 valkohäntäpeuran pyyntilupaa ja 15 metsäpeuran pyyntilupaa. Lupamäärissä ei merkittäviä eroja viime vuoteen nähden.

Suomen riistakeskus Pohjanmaan alueella vahvin hirvikanta on Etelä-Pohjanmaalla Suupohjan alueella. Myönnetyillä hirvenpyyntiluvilla alueen hirvikanta tulee pienenemään. Vastaavasti Etelä-Pohjanmaan sisäosissa sekä Keski-Pohjanmaalla tavoitteena on kasvattaa maltillisesti hirvikantaa.

Valkohäntäpeuralle myönnetyillä pyyntiluvilla tavoitteena on vakaa kannanhoito. Alkavalle metsästyskaudelle Pohjanmaan alueelle on myönnetty 1 430 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Määrä on hiukan pienempi kuin edellisvuonna, jolloin myönnettiin 1 490 pyyntilupaa. Tosin viime vuoden pyyntiluvista käytettiin vain 799, joten nyt myönnetyillä pyyntiluvilla on mahdollista saavuttaa viime vuotta suurempi saalismäärä. Pyyntilupia on myönnetty Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla kaikkiin kuntiin. Vahvin vakohäntäpeurakanta on Etelä-Pohjanmaan eteläosissa, jonne on myönnetty eniten pyyntilupia.

Suomen riistakeskus on myöntänyt metsäpeuralle 15 pyyntilupaa Suomenselän keskeisimmille alueille. Vuosittainen pyyntilupamäärä on ollut samansuuruinen viimeiset 10 vuotta. Suomenselän metsäpeurakannan suuruudeksi arvioidaan 2 000 yksilöä ja viimesyksyisen vasalaskennan perusteella kanta on kasvava. Myönnetyillä pyyntiluvilla ei vaaranneta kannan kasvua tai levittäytymistä, joka on esitetty keskeisimmäksi päätavoitteeksi juuri lausunnolla olleessa uudessa metsäpeurakannan hoitosuunnitelmassa.

Hirvenmetsästys alkaa lokakuun toisena lauantaina

Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla hirvenmetsästys alkaa lokakuun toisena lauantaina ja kestää tammikuun 15 päivään asti. Hirvien pellolta tapahtuva vahtimispyynti on mahdollista 1.9. alkaen. Valkohäntäpeuran metsästys voidaan aloittaa vahtimalla syyskuun alusta ja metsästys muilla menetelmillä alkaa syyskuun viimeisenä lauantaina, päättyen helmikuun 15 päivänä. Metsäpeuran metsästysaika on 30.9.–31.1.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen riistakeskus – Pohjanmaa
Suomen riistakeskus – Pohjanmaa



Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Pohjanmaa

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye