Rakennustietosäätiö RTS sr

Pietilä-palkinto arkkitehtiryhmälle, jotka ratkaisuillaan luovat uuden ajan arkkitehtuuria

Jaa

Pietilä-palkinto myönnetään joko kolmas vuosi tunnustuksena merkittävästä työstä arkkitehtuurin uudistamiseksi. Palkinto myönnetään nuorelle arkkitehdille tai arkkitehtiryhmälle. Pietilä-palkinto päätettiin tänä vuonna antaa suunnittelevalle arkkitehtiryhmälle, joka vie käytäntöön monipuolisesti uusia ja kestäviä ratkaisuja estetiikasta tinkimättä.

Sammontalo
Sammontalo NERVIN arkkitehtuuri Oy

Vuoden 2023 Pietilä-palkinnon saa nuori arkkitehtiryhmä, johon kuuluvat arkkitehdit Tuuli Kanerva, Leo Lindroos ja Antti Soini. Heidän toimistonsa NERVIN arkkitehtuuri Oy on perustettu vuonna 2019. Helsigissä sijaitseva toimisto yhdistää ratkaisuissaan sosiaalisesti kestäviä ja ilmastoviisaita ratkaisuja kauniiksi ja uudenlaiseksi arkkitehtuuriksi. 

Suunnitelmissa on huomioitu yhteiskunnan muuttuvat tarpeet

Pietilä-palkinnon myöntää Rakennustietosäätiö RTS:n hallitus. Palkinnon suuruus on 10 000€. Pietilä-palkinnon 2023 palkintolautakuntaan kuuluivat RTS:n hallituksen edustajanana arkkitehdit Henna Helander ja Julia Hertell sekä edustajiston edustajana arkkitehti Francesc Palomeras.

Palkintolautakunta arvosti sitä, että Tuuli, Leo ja Antti ovat perehtyneet yhteiskuntamme muuttuviin tarpeisiin ja niiden vaatimiin tilallisiin ratkaisuihin. He ovat paneutuneet erityisesti ilmastoviisauden ja sosiaalisen kestävyyden teemoihin korostaen arkkitehtuurin tilallista laatua ja estetiikkaa. Palkintolautakunnan perusteluissa todetaan, että arkkitehtiryhmän suunnittelemien rakennusten ilmiasu pelaa paljon kontrasteilla, ja samalla toimisto luo uuden sukupolven arkkitehtuuria.

– Toivomme tämän vuotisen Pietilä-palkinnon myötä arkkitehtiryhmän ajattelun ja töiden innostavan miettimään arkkitehtuuria pintaa syvemmältä, mutta pintaa unohtamatta, kehoittaa Henna Helander.

Rakenteiden ilmaisuvoima tukee suunniteltujen tilojen toimintaa ja identiteettiä

NERVIN on tutkinut tiloja sosiaalisen kanssakäymisen, toiminnan, tilallisuuden, maiseman ja kokemuksellisuuden kannalta. He käyttävät suunnitelmissaan monipuolisesti ilmastokestäviä rakenneratkaisuja, kuten massiivisia ulkoseinä- ja puurakenteita. Arkkitehtiryhmä myös hyödyntää näitä rakenteita ja niiden ilmaisuvoimaa varsinaisen toiminnan ja identiteetin tukena.

Jo aiemmin arkkitehtiryhmä on voittanut useita palkintoja avoimissa arkkitehtuurikilpailuissa. Asuntoreformi 2020 -arkkitehtuurikilpailussa etsittiin uusia ideoita Helsingin asuntosuunnitteluun. Suunnitelmille oli valittu kolme kohdetonttia eri puolilta Helsinkiä. Jätkäsaaren tontille parhaaksi arvioitiin työryhmän ehdotus ”Domus”.

Keväällä 2023 käynnistyi Lappeenrannassa Sammontalon rakentaminen, jonka suunnittelukilpailun oli työryhmä voittanut vuonna 2019 työllään ”Valkoinen piha”.

Pietilä-palkinto luovutettiin Tampereen arkkitehtuuri- ja designviikon Architecture and Cities in Transition (ACT) -seminaarissa. Palkinnon luovuttivat palkintolautakunnan jäsenet Henna Helander, Julia Hertell ja Francesc Palomeras.

Seuravan kerran Pietilä-palkinto jaetaan vuonna 2026. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Markku Hedman
yliasiamies, Rakennustietosäätiö RTS sr
p. +358 40 702 4884
markku.hedman@rts.fi

Henna Helander
hallituksen ja palkintolautakunnan jäsen, Rakennustietosäätiö RTS sr
p. +358 40 513 3530
Henna.Helander@outlook.com

Leo Lindroos
Arkkitehti Safa, osakas NERVIN arkkitehtuuri Oy
p. +358 407369549
leo.lindroos@nervin.fi
www.nervin.fi

Kuvat

Sammontalo
Sammontalo
NERVIN arkkitehtuuri Oy
Lataa
Reformikortteli
Reformikortteli
NERVIN arkkitehtuuri oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Rakennustietosäätiö RTS sr on rakennusalan puolueeton vaikuttaja ja Rakennustiedon omistajayhteisö, joka vastaa yhteisön rakennusalaan liittyvästä tutkimus- ja kehitystoiminnasta sekä huolehtii yhteiskuntasuhteista.

Rakennustietosäätiön toimintaa ohjaavat hallitus ja edustajisto, jossa on edustettuna koko rakennus- ja kiinteistöala 56 järjestön ja yhteisön kautta. Säätiö harjoittaa toimialansa tietopalvelutoimintaa ja hankkii suunnitteluohjeilleen eri osapuolien mahdollisimman laajan hyväksynnän. Säätiö tukee myös toimialansa tiedettä ja taidetta.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakennustietosäätiö RTS sr

Rakennustietopalkinto 2024 kiertotalouden ja kestävän rakentamisen edistämisestä29.8.2024 15:45:00 EEST | Tiedote

Rakennustietopalkinto myönnetään joka kolmas vuosi yksityiselle henkilölle, ryhmälle tai organisaatiolle, joka on tuottanut korkeatasoista tietoa alalle ja siten edistänyt hyvää kaavoitus-, rakennus- tai kiinteistönpitotapaa. Tänä vuonna Rakennustietosäätiö myöntää palkinnon Green Building Council Finland ry:lle työstä kiertotalouden ja kestävän rakentamisen tiedon edistäjänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye